Minkä muotoista luovuutta taidemusiikin esittäminen on? Herkkänä ja intuitiivisena tulkitsijana pidetty pianisti Mirka Viitala avaa jaksossa omaan työhönsä liittyvää luovuutta, johon liittyy kiinteästi esimerkiksi kehollisuus ja ongelmanratkaisu. Viitala on tulkinnut niin barokkimusiikkia kuin nykytaidemusiikkiakin ja kantaesittänyt monia teoksia. Klassisen musiikin esittämisessä tradition taakka on painava, mutta vapautta pääsee toteuttamaan monin tavoin. Jaksossa kuullaan katkelmia seuraavista kappaleista […]
Eettiset ja moraaliset kysymykset ovat yksi luovuutta ohjaava tekijä. Kansainvälisissäkin medioissa huomiota herättänyt musiikintekijä Tuomas Palonen heräsi pohtimaan, onko hän mahdollisesti syyllistynyt kulttuuriseen omimiseen musiikillisessa historiassaan. Tästä syntyi palkittu opinnäytetyö. Jaksossa keskustellaan sekä kulttuuriseen omimiseen liittyvistä kysymyksistä että Palosen eri projekteihin liittyvästä luovasta työskentelystä. Alter ego Thomas Ignatiuksen hän kertoo syntyneen eräänlaisen luovan pelin tuloksena. Jaksossa kuultavat kappaleet: […]
Kirjoittanut: Voima Kuvat: Tiiu Hyyryläinen Lukuaika: 1 minuuttia
Laura Naukkarinen eli Lau Nau on DIY-asenteella täysipäiväiseksi musiikintekijäksi noussut artisti, säveltäjä ja tuottaja. Miten tekijän luovuus on muuttunut vuosien varrella? Miten ammattimaistuminen vaikuttaa uteliaisuuteen? Ohjaako tekijä laitetta vai laite tekijää? Miten luova prosessi etenee? Jaksossa kuultavat kappaleet: Lau Nau: Amphipoda Lau Nau: Hyperiidea Lau Nau: Sessilia Kuunneltavissa myös Spotifyssä ja muissa suoratoistopalveluissa. Kuuntele muita Voiman podcasteja Tutustu muihin […]
Luovuus muuttaa maailmaa ja maailma muuttaa luovuutta. Mitä digitalisaation ja teknologisen kehityksen tuomat muutokset tarkoittavat musiikillisen luovuuden tulevaisuudelle ja musiikkialalle ylipäätään? Vievätkö tekoälysovellukset musiikintekijöiden työt? Riittääkö aivoissamme tilaa luovuudelle yhä hektisemmäksi käyvässä elinympäristössämme? Jaksossa haastateltavina tekoälytutkija Hannu Toivonen, Suomen Musiikkikustantajat ry:n toiminnanjohtaja Jari Muikku sekä aivotutkija Minna Huotilainen. Kuunneltavissa myös Spotifyssä ja muissa suoratoistopalveluissa. Kuuntele muita Voiman podcasteja Tutustu muihin […]
Kirjoittanut: Voima Kuvat: Pinja Nikki Lukuaika: 1 minuuttia
Axel Ehnström kirjoittaa popkappaleita suurelle yleisölle. Hän on ollut tekijänä muun muassa Pyhimyksen ja Mikael Gabrielin isoissa hiteissä. Lisäksi hän on jo vuosia ollut mukana vauhdittamassa Suomen biisivientiä. Pitkällä aikavälillä hän on saanut suomalaistekijöistä eniten “cuteja”, eli ulkomaisten artistien julkaisemia kappaleita, joissa hän on ollut kirjoittajana. Artistina hänet muistetaan Paradise Oskarina, joka edusti Suomea euroviisuissa vuonna 2011. Millainen luova ajattelu ohjaa […]
Kirjoittanut: Voima Kuvat: Pinja Nikki Lukuaika: 1 minuuttia
Heikki Ranta nousi koronakeväänä Youtube-ilmiöksi videoillaan, joilla hän purkaa legendaaristen suomalaisten artistien musiikillisen tyylin palasiksi ja tekee sitten oman versionsa tyyliä mukaillen. Pipo productionsin videoita on katsottu jo yli 1 300 000 kertaa. Lisäksi Ranta työskentelee Helsinki Music Companyn housewriterina ja tekee musiikkia yhtyeensä Water for Dogs kanssa. Millaista on toimia luovana tekijänä kaikissa näissä rooleissa? […]
Kirjoittanut: Voima Kuvat: Riikka Hiltunen Lukuaika: 1 minuuttia
Musiikin historiassa naiset ovat jääneet toiseksi sukupuoleksi, ja tänäkin päivänä musiikkiala on lähes kaikissa genreissä varsin sukupuolittunutta. Tutkimuksissa ei ole pystytty kuitenkaan osoittamaan, että miehet olisivat luovempia kuin naiset tai muut sukupuolet. Jaksossa pohditaan tätä ristiriitaa monesta näkökulmasta tutkimuskirjallisuuden ja useiden vieraiden avulla. Muusikot Iisa Pajula, Pekko Käppi ja Demian Seesjärvi pohtivat luovuuden ja sukupuolen suhdetta oman tekemisensä näkökulmasta, […]
Kirjoittanut: Voima Kuvat: Pinja Nikki Lukuaika: 1 minuuttia
Tässä jaksossa pitkään musiikillista yhteistyötä tehneet raumalaislähtöinen Esko Grundström ja iranilaissyntyinen Marouf Majidi avaavat luomistyötään. […]
Kirjoittanut: Voima Kuvat: Timur Yilmaz Lukuaika: 1 minuuttia
Kun musiikissa on kaikki jo kertaalleen tehty, millainen rooli uuden etsimisellä on nykytaidemusiikin säveltäjän työssä? Millaista luovuutta nykymusiikin esittäminen vaatii? Miten taidemusiikin sävellys syntyy? Jaksossa vieraana säveltäjä Osmo Tapio Räihälä. […]
Luovuudesta puhutaan paljon sitä tarkemmin määrittelemättä – kaikkihan siitä jotain tietävät. Luovuuteen keskittyvillä tutkimusaloilla sen sijaan luovuuden määritteleminen on keskeinen tehtävä. Tässä jaksossa paneudutaan erilaisiin luovuuden määritelmiin ja musiikillisen luovuuden ymmärtämiseen erityisesti musiikkikasvatuksen näkökulmasta. Studiovieraana on musiikkikasvatuksen professori Heidi Partti, lisäksi jaksossa kuullaan molekyyligenetiikan dosentti ja perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Irma Järvelän tutkimukseen perustuvia ajatuksia musiikillisesta luovuudesta. […]
Voima Kustannus Vellamonkatu 30 B 3 krs. 00550 Helsinki voima(at)voima.fi 044 238 5109
Voima on painosmäärältään Suomen suurin kulttuurilehti. Se nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1999.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.