Graffiti, museokamaa

Vuonna 2000 nykytaiteenmuseo Kiasmassa järjestettiin ensimmäistä kertaa urbaaniin taiteeseen keskittyvä URB-festivaali, ja sen ohjelmistoon kuului myös graffiteja. Vuonna 2001 poliisi esitti Kiasmalle virka-apupyynnön. Siihen vedoten poliisi haki tutkinnallisista syistä festivaalin arkistoon kertyneet valokuvat, videot ja muun graffitiin liittyvän aineiston. 

”Eivät he varmastikaan tulleet siitä hullua hurskaammiksi. Mutta tarkoitus olikin varmasti luoda kuva uhasta, joka asetti toimintamme laillisuuden kyseenalaiseksi”, URBin tuolloinen johtaja Virve Sutinen muisteli tapausta reilu vuosikymmen myöhemmin Voima-lehdelle.

Vaikka virkavalta lupasi palauttaa kaiken Kiasmasta ottamansa, kun sitä ei enää tarvittaisi, kuvia tai videoita ei sen koommin nähty. Tuolloin Helsingissä elettiin Stop töhryille -hankkeen aikaa, ja kaupungilla oli nollatoleranssi kaikkea katutaidetta kohtaan.

Vuonna 2008 Stop töhryille -hanke päättyi, ja asenne katutaiteeseen muuttui vähitellen koko maassa. 

Hieman tämän jälkeen Pia Hovi aloitti kuraattorin työt Porin taidemuseossa. Vuonna 2012 Hovin valvonnassa rakennettu Street Art: The New Generation -näyttely aukesi. Lontoosta Poriin muuttanut Hovi oli seurannut katutaideskenen kehittymistä jo vuosia ja halusi nostaa taidemuodon esiin Suomessa myös museoympäristössä.

Egs pääsi maalaamaan Porin taidemuseon historiallisen rakennuksen ulkoseinään.

Yksinomaan graffitiin ja laajemmin katutaiteeseen keskittynyt The New Generation -näyttely oli laatuaan ensimmäinen Suomessa. Vasta Suomeen palannut Hovi ei prosessin alussa tuntenut mielestään riittävästi kotimaista kenttää.

”Olin heti yhteydessä Make Your Mark -galleriaan, jota pyörittävä Umut Kiukas auttoi tekijöiden kartoituksessa. Sana kiiri kentältä ja yhteydenottoja alkoi tulla. Minulle oli tärkeää tehdä yhteistyössä skenen kanssa paras mahdollinen näyttely”, Hovi muistelee.

Tavoite täyttyi, ja valittu työskentelytapa osoittautui toimivaksi. Näyttely sai hyvän vastaanoton sekä katutaidekentän piirissä että sen ulkopuolella.

Katutaiteen luonne ala- tai jopa vastakulttuurina on vaikuttanut museonäyttelyiden kokoamiseen. Tavallisesti museoissa tunnetaan hyvin näyttelyyn valittu taiteenala.  Nykyaikainen katutaide ja graffiti ovat verrattain nuoria taidemuotoja, eikä museoiden henkilökunnan asiantuntemus useinkaan ulotu niihin. Näyttelyn rakentamiseen liittyvä osaaminen voi siis löytyä tyystin toisaalta kuin tuntemus näyttelyyn halutusta taiteesta.

”Meillä oli hyvä työjärjestys: olin suunnitellut näyttelyn tarinan ja rakenteen, mutta tekijät saivat paljon vapauksia. Tykkään tehdä näyttelyitä yhdessä enkä halua kuratoida liian tiukasti.”

Näyttelytilojen ohella The New Generation näkyi edessä olevan julkisivuremontin mahdollistamana myös historiallisen museorakennuksen ulkoseinässä, johon EGS ja Jussi TwoSeven maalasivat isot teokset. Museon lisäksi näyttelyyn liittyvä katutaide levisi – aiheeseen sopivasti – kaduille: puolalainen M-City maalasi tuolloin Suomessa vielä harvinaisen suurikokoisen muraalin kerrostalon päätyseinään. 

Sittemmin muraaleja on nähty lukuisia muissakin kaupungeissa.

Jussi TwoSevenin tavaramerkiksi muodostunut tunnus komeili Porin taidemuseon seinässä The New Generation -näyttelyn ajan.

Taidemuotona katutaide poikkeaa monista muista taidemuodoista. Maalaajien työskentely on yleensä hyvin omaehtoista, ja muodollinen taidekoulutus on ollut melko harvinaista. 

Katutaide on pääsääntöisesti syntynyt perinteisten taideinstitutioiden ulkopuolella, ja maalaajat ovat itse määritelleet ilmaisumuodon säännöt ja lainalaisuudet. Pia Hovi nostaa esiin poikkeuksellisena, ”kuinka intohimoisesti tekijät suhtautuvat tekemiseensä”.

Hovi pitää saavutettavuutta yhtenä katutaiteen vahvuutena. Hänen mukaansa siinä toteutuu kulttuurin demokratia: se on avointa ja ilmaista. Näin se edistää kulttuurin tasa-arvoa. 

”Taideinstituutiot voisivat oppia katutaiteelta ei-hierarkkisia toimintatapoja ja jaettua asiantuntijuutta. Museoammattilaiset voisivat oppia katutaiteilijoiden kautta paljon, ja samalla museoammattilaisilla voi olla myös annettavaa taiteilijoille”, Hovi kannustaa yhteistyöhön.

Graffiti ja katutaide näkyvät katukuvassa eri puolilla Vantaan Myyrmäkeä. Ne ovat päässeet myös kiinteäksi osaksi Vantaan taidemuseo, Artsin julkisivua. Lisää Myyrmäen katutaiderenessanssista täällä.

Jos Porin The New Generation on merkkipaalu Suomen ensimmäisenä katutaiteelle omistettuna museonäyttelynä, toisena sellaisena voisi pitää Vantaan taidemuseo Artsin vuonna 2016 julkistamaa päätöstä keskittyä jatkossa erityisesti graffitiin. Vantaalla päätökseen johti Myyrmäki-liikkeen aktiivisuus ja asukaslähtöinen työ, jonka myötä eri puolilla Myyrmäkeä on nykyään katutaidetta, muraaleja ja graffiteja. Asukkaiden aktiivisuus ja yleisön matala kynnys kokea katutaidetta, jota on maalattu eri puolille Myyrmäkeä, toivat asukkaat ja museon poikkeuksellisen lähelle toisiaan.

Vuonna 2017 Keravan taidemuseo Sinkassa avattiin graffitimaalari Jouni Väänäsen kuratoima ja yksinomaan graffitiin keskittynyt Rakkaudesta vapauteen -näyttely.

Helsingin kaupungin taidemuseo HAMin vuoro osallistua jatkumoon tuli vuonna 2018, kun museossa avattiin Graffiti Helsingissä -näyttely. Museonjohtaja Maija Tanninen-Mattilan mukaan graffititeemainen näyttely sopi hyvin museon tehtäviin.

Saksalainen MadC maalasi teoksen Keravan museokeskus Sinkan ulkoseinään vuonna 2017. Lisää Jouni Väänäsen kuratoimasta Rakkaudesta vapauteen -näyttelystä täällä.

”HAMilla on julkisen taiteen mandaatti. Katutaide ja taide julkisessa tilassa ovat tehtäviemme ytimessä. Meillä oli erittäin suuri halu oppia lisää aiheesta, ja näyttelyitä pitämällä oppii. Haluamme tuntea Helsingin graffitihistorian eri vaiheet. Kuraattorimme haastattelivat näyttelyä valmistellessaan suurta joukkoa taiteilijoita, heidän perheitään ja edesmenneiden taiteilijoiden omaisia.”

Yleisölle näyttely on ensi sijassa mahdollisuus tutustua tarjolla olevaan taiteeseen. Museon työntekijöille se voi antaa paljon muutakin. Tanninen-Mattila kertoo näyttelyn tarjonneen henkilökunnalle myös mahdollisuuden pohtia tarkemmin museon suhdetta katutaiteeseen.

”Jouduimme miettimään esimerkiksi sitä, kannattaako kaupungin taidemuseo nollatoleranssia luvattomasti maalatuille teoksille, vai onko meillä avoimempi näkemys asiaan?”

Näyttelyyn liittyvien positiivisten kokemusten ja kaiken pohdiskelun jälkeenkin museon suhde graffitiin on jakautunut. Tanninen-Mattila kertoo, että samalla kun museo seuraa, fasilitoi ja taltioi katutaidetta, sillä on myös erillinen määräraha, jolla ”putsataan tägejä Sibelius-monumentin ja Mannerheimin ratsastajapatsaan jalustojen kyljistä”.

Vaikka museon tehtäviin kuuluu myös poistaa tägejä patsaiden jalustoista, museonjohtaja ei kaipaa paluuta vanhaan, jyrkempien asenteiden aikaan.

”Helsingissä pitkään toteutettu nollatoleranssi oli todella julma ja seuraukset olivat monille hurjia. Uskon, että näyttelymme myötä moni ymmärsi graffitit uudella tavalla, ja niitä alettiin toivottavasti arvostaa. Uskon myös, että näyttely koettiin kädennojennuksena kaupungilta maalaajille.”

Make Your Galleryn Umut Kiukas kuratoi vuosina 2015–2017 Kampin metroasemalle HAMin hallinnoimaan tilaan joukon graffititeemaisia installaatioita. Oheisella videolla maalaavan, ruotsalaisen Kaoksen haastattelu löytyy täältä.

Katutaide eri muodoissaan on tärkeä osa nykykulttuuria. Vaikutteita siitä ammennetaan moneen suuntaan, ja museoissa on tärkeää ymmärtää myös tätä taidemuotoa. Pia Hovi toteaakin, että ”museoissa tarvitaan asiantuntemusta siitä, mikä on olennaista ja mikä on se taltioimisen arvoinen asia”. 

Maija Tanninen-Mattila puolestaan linjaa, että ”museot ovat muistiorganisaatioita, joiden tehtävä on huolehtia siitä, että asiat pysyvät muistissa. Olemme helsinkiläisten oma museo, ja tuntuu luontevalta, että me arkistoimme myös tätä.”

Artikkeli on viides osa Jari Tammisen Graffiti – vastakulttuurista museoiden suosikiksi -juttusarjassa. Sarjan ensimmäinen osa, Graffiti – säröjä yhteiskunnan julkisivussa löytyy täältä.
Sarjan toinen osa, Graffiti politiikan ja byrokratian pyörteissä löytyy
täältä ja kolmas osa, Kuka omistaa graffitin löytyy täältä. Neljäs osa, Murha-Kustaa ja muita graffiteja löytyy täältä.

Jari Tamminen