Keravan taidemuseoSinkan julkisivun monivärinen seinämaalaus näyttää arkkitehtoonisesti muodottomassa kaupunkiympäristössä yhtä aikaa jyrkältä ja iloisen huolettomalta. Kyseessä on näyttävistä seinämaalauksistaan tunnetun saksalaisen Claudia Walden eli MadC:n spreijaamalla toteuttama abstrakti teos.
MadC:n jäljiltä Keravan taidemuseo Sinkan julkisivu on kovasti värikkäämpi.
Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä Sinkka avaa ensimmäisten joukossa tilansa graffitille, jonka monet sijoittavat edelleen ainoastaan katutaiteen kenttään. Keravalaisen graffititaiteilija Jouni Väänäsen eli Psykenkuratoimassa näyttelyssä pyritäänkin vetämään selvää rajaa graffitin ja katutaiteen välille.
”Katutaide on mitä tahansa kadulla tehtävää taidetta, kuten esimerkiksi sabluunalla tehtyjä maalauksia tai julisteita. Urbaani graffiti taas palautuu 1960–70-lukujen New Yorkissa ja Philadelphiassa syntyneeseen, kirjaimista ja kirjaindynamiikasta tyyliteltyyn reviirin merkitsemiseen”, määrittelee näyttelyssä omalla nimellään mukana oleva Jani Tolin.
”En halua dissata minkäänlaisen katutaiteen tekemistä, mutta katutaiteessa ei ole nähtävissä samalla lailla traditiota kuin graffitin tekemisessä. Instituutioiden ulkopuolella syntynyt graffiti on merkittävin taiteenlaji sitten impressionismin. Niiden välissä ei ole mitään visuaalisesti ja tyylillisesti yhtä moninaisesti kehittynyttä suuntaa.”
EORE: Not Quite, yksityiskohta. Spraymaali levylle 2017.
Huolellisesti jäsennelty ja ripustettu näyttely jakautuu kolmeen osaan. Niistä ensimmäisessä esitellään valokuvien kautta klassista 1960-luvun New York -graffitia ja sen rantautumista Suomeen hiphopin kyydissä 1980-luvulla. Kotikutoisissa valokuvissa esiintyvistä maalareista moni on nyt viisikymppisenä paikalla avajaisissa.
Esillepanon toisessa osassa esitellään tämän ajan suomalaista graffitia alan tunnetuimpien tekijöiden tekemänä. Töiden tyyli vaihtelee esimerkiksi Actonin tarkoista helvetica-fontin variaatioista Tazerin ja Paraziten räjähtäviin kirjaimiin sekä Mionin, Jr:n ja Eoren sarjakuvaftyylisiä figuureita sisältäviin töihin.
Viimeisessä osassa esitellään niin sanottua post-graffitia, joka on graffitin muotokieltä ja tekotapaa hyödyntävää mutta sen kalligrafisesta perustasta etääntynyttä kuvataidetta. Näyttelyssä sitä edustavat MadC:n julkisivutyön ohella esimerkiksi Traman kankaalle spreijaamat hieroglyfisommitelmat, EGS:n puhalletusta lasista tehdyt veistokset ja Jani Tolinin kollaasimaiset maalaukset.
EGS: Fragile Identity 5. Puhallettu lasi 2017. Suomalaisen graffititaiteen pioneeri EGS on venyttänyt ilmaisumuodon rajoja ja ajoittain tyystin poistunut karsinasta. Graffitijuurillen uskollisesti hänen teoksistaan on edelleen aina löydettävissä nuo kirjaimet e, g, ja s – joskin hyvin abstraktissa muodossa.
Sallitut maalausseinät ja talojen julkisivujen muraalimaalaukset ovat viime vuosina yleistyneet Helsingissä. Omatoiminen urbaani taide tuntuu lyöneen läpi.
”Onhan se ilahduttavaa, etenkin sen jälkeen kun kymmenen vuoden nollatoleranssin aikana menetettiin monta tekijäsukupolvea. Muraalien suhteen minusta on kyllä sääli, ettei niissä käytetä juurikaan kotimaisia osaajia. Järjestävien tahojen kuratointi ei muutenkaan aina ole sitä tasoa kuin pitäisi olla”, murahtaa Tolin.
Jos graffitin määrittelee nimenomaan esteettisenä ilmaisulajina, joka on palautettavissa kirjainten manipulointiin, eikä kaupunkitilaan perinteisesti liittyvän julkaisualustansa kautta, hyppäys betoniseinältä museoon on ensivaikutelmaa lyhyempi.
Jani Tolin: Controlled Enviroment. Sekatekniikka 2013. Myös Jani tolin on ottanut aimo harppauksia perinteisestä graffitista. Hänen Keravalla esillä olevat teoksensa putoavat huoletta post-graffiti-määritelmän piiriin.
”Sinkan näyttelyllä on graffitin omakohtaisestikin hyvin tunteva kuraattori, mutta yleensä taidemuseoissa graffitia lähestytään ulkokulttuurisesti ja ammattitaidottomasti. Tämä on ymmärrettävää, koska taideopintojen kautta aiheeseen on vaikea syventyä. Tukholman yliopistossa vaikuttava ruotsalainen graffititutkija Jacob Kimvall on akateemisella puolella ilahduttava poikkeus”, Tolin muistuttaa.
Eikö museoiden tehtävä ole taiteen esittämisen ohella nimenomaan myös taiteen tallentaminen ja tutkiminen jälkipolvia varten?
”Tässäkin törmätään siihen, että museot tarvitsisivat uutta osaamista tai jotain konsulttiapua siinä, mikä moninaisesta graffitista ja laveammin määrittyvästä katutaiteesta on oikeasti säilyttämisen arvoista.”
Rakkaudesta vapauteen Keravan taidemuseossa 29.10. asti. Alkuvuodesta 2018 näyttely jatkaa Oulun taidemuseossa. Jacob Kimvallin Voimalle antama haastattelu löytyy täältä.
Graffitinäyttely, myös hieman graffiteja Helsingin taidemuseo HAM onnahteli hakiessaan kosketusta katutaiteeseen. Purkutaide-projekti puolestaan sukelsi suoraan syvään päähän.
Graffiti, museokamaa Vuonna 2000 nykytaiteenmuseo Kiasmassa järjestettiin ensimmäistä kertaa urbaaniin taiteeseen keskittyvä URB-festivaali, ja sen ohjelmistoon kuului myös graffiteja. Vuonna 2001 poliisi…
Graffitia rakennusliikkeen kanssa Keravalla kokonainen purkutuomion saanut ostoskeskus täytettiin taiteella ja ihmisillä. Purkutaiteesta muodostui ilmiö, joka levisi myös naapurikaupunkiin.
Poistuuko katu katutaiteesta? Jussi TwoSevenin näyttely taidemuseossa herätti pohtimaan katutaiteen ja taideinstitutioiden suhdetta sekä sitä, mikä katutaiteessa lopultatkin on merkityksellistä.
Kerrostalon kokoinen taideteos Keravalaisessa Ahjon lähiössä sijaitsee elämää nähnyt viisikerroksinen kerrostalo. Tyhjäksi jääneen rakennuksen ikkunoita on kivitetty ja paikalliset nuoret ovat murtautuneet purkua…
