Kuka omistaa graffitin?

Graffitit ja katutaide tunkevat silmiimme monia eri reittejä. Sen lisäksi, että kohtaamme niitä luonnollisessa ympäristössään – julkisessa tilassa – myös viihdeteollisuus ja mainostajat ovat napanneet niitä käyttöönsä. Näkyvyys on tehnyt alakulttuuria tunnetuksi, mutta monet taiteilijoista ovat jääneet nuolemaan näppejään.

Kuvaston levitessä on herännyt kysymys, onko soveliasta hyödyntää teoksia kaupallisesti luvatta ja korvauksetta. Suomessa aiheesta ei ole kiistelty paljoa, mutta monet maalaajat ovat olleet kiukkuisia löydettyään teoksiaan ei-toivomistaan paikoista.

Tekijänoikeuslaki suo taiteilijalle niin sanotun respektioikeuden. Teosta ei siis esimerkiksi saa saattaa yleisön saataville tavalla, joka loukkaisi tekijän taiteellista arvoa. Loukkaavaksi katsotaan tässä yhteydessä muun muassa se, että teosta käytetään kaupalliseen tai yhteiskunnalliseen viestintään ilman taiteilijan lupaa. Erikseen on vielä todettu, että mainontakäyttöä varten tulee aina saada lupa taiteilijalta etukäteen.

Tätä kuvaa katsoessa olisi vaikea uskoa selitystä, että Väänäsen LOVE-teos olisi jäänyt ihan sattumalta kuvaan näkyviin ja etteikö kuvan ottaja olisi rajannut kuvan ihan tarkoituksella niin, että teos näkyisi selvästi.
Mainoksissa usein pyritään liittämään mainostettavaan tuotteeseen jotain sellaisia mielleyhtymiä, jotka tekisivät tuotteesta samalla kiinnostavamman. Siinä, missä perheautot ovat pohjimmiltaan hyvin keskiluokkaisia ja tylsiä esineitä, niiden kiinnostusta voi nostaa vaikkapa ”jännittäväksi” ja ”rosoiseksi” mielletyt graffitit.
KUVA: Kuvakaappaus, Ilta-Sanomat

Maaliskuussa 2020 katutaiteilija Psyke eli Jouni Väänänen harmistui huomattuaan Ilta-Sanomien uutta Peugeotia esitelleen artikkelin kuvien nojaavan vahvasti hänen teokseensa. Väänänen otti yhteyttä lehden toimitukseen.

Ilta-Sanomien julkaisemassa kuvassa ei kuvaaja ole vain napannut kuvaa autosta, jonka taustalla minun teokseni sattuisi näkymään. Kuva on rajattu niin, että teokseni on selvästi keskeinen osa. Auto on aseteltu paikalleen juuri niin, että teokseni näkyy”, Väänänen toteaa.

Vastaavissa tilanteissa usein on riittänyt, kun on ottanut yhteyttä kuvan julkasijaan ja asiat on saatu sovittua. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin muustakin kuin rahasta.

Ilta-Sanomien luvatta käyttämä teos on minulle henkilökohtaisesti hyvin merkityksellinen. En olisi antanut lupaa sen käyttämiseen edes korvausta vastaan.”

Iltis ei tietenkään ole yksin yhdistämässä katutaidetta ja autoja. Monet muutkin mediat tekevät samaa ja maailmalla lukuisat autovalmistajat ovat päätyneet maksamaan korvauksia esiteltyään menopelejään katutaiteen edessä.

Väänäsen tapaus on parhaillaan juristien käsissä ja siitä on pyydetty lausunto tekijänoikeusneuvostolta.

Koska katutaidetta maalataan julkiseen tilaan on selvää, että teokset ovat vapaasti kaikkien nähtävissä. Kukaan ei vakavissaan esitä, etteivätkö teokset sitten saisi näkyä myös tuossa julkisessa tilassa otetuissa kuvissa.

”En tietenkään väitä, että me maalaajat omisimme itsellemme paikat, joissa maalaamme, tai että ne tilat kuuluisivat maalaamisen jälkeen meille. Mutta meillä on oikeuksia taiteeseemme ja Ilta-Sanomat ei nyt minun oikeuksiani kunnioittanut.”

Väänänen huomauttaa myös, että Ilta-Sanomat vaarantaa hänen mahdollisuutensa harjoittaa ammattiaan.

”Ammattitaiteilijana maalaan teoksia jatkuvasti myös tilauksesta ja osaa näistä teoksista sitten käytetään sovitusti mainoksissa. Jos Ilta-Sanomat vakiinnuttaa käytännön, että teoksia saa käyttää luvatta ja korvauksetta, voivat minulta loppua työt.”

Kun katutaidetta päätyy unelmatehtaan liukuhihnalle luvatta, syntyy välillä ihmetystä myös näin välittyvistä, hyvin ristiriitaisista viesteistä. Trendikkäällä ja jännittävällä kuvastolla myydään autojen lisäksi myös monia muita tuotteita. Joskus myydään sellaistakin, joka on määrätietoisesti katutaidetta vastustanut.

Keravan kokoomuslaisten poliitikkojan pyrkimykset jarruttaa Taiteen kotitaloa olivat niin määrätietoisia, että tämä vastustus päätyi jopa osaksi Taiteen kotitaloon maalattua teosta.
Lopulta Taiteen kotitalosta tuli hieman yllättäenkin mahdollisesti historian onnistunein ja kustannustehokkain mainoskampanja Keravan kaupungille.

Jouni Väänäsen Keravalle kipparoima Taiteen kotitalo oli kesän 2020 taidenäyttelyjen suursuosikki. Kyseessä oli purkutuomion saanut kerrostalo, jonka porraskäytävät ja huoneistot täytettiin taiteella. Hankkeen valmistelun aikana joukko paikallispoliitikkoja vastusti projektia vimmaisesti: käytännössä koko paikallinen kokoomuksen valtuustoryhmä harasi vastaan. 

Henkiikö tämä kunnallisvaaliehdokkaita houkutteleva ilmoitus nyt sitä tunnelmaa, joka välittyy speed-metallia soittaneesta Stonesta ja Henden maalauksesta? Ei välttämättä.
KUVA: kuvakaappaus Keravan kokoomuksen Facebook-sivulta.

Taiteen kotitalo kuitenkin toteutui ja siitä muodostui mahdollisesti kaupungin historian onnistunein pr-tempaus. 

Pian Taiteen kotitalon suljettua ovensa, kevään kuntavaaleihin valmistautuva, sama paikallinen kokoomuksen ryhmä houkutteli listoilleen uusia ehdokkaita kuvilla, joissa puolueen edustaja seisoskeli katutaiteilija Henden eli Pete Niemisen teoksen edessä. Teoksessa komeilee keravalainen 1990-luvun taitteessa vaikuttanut speed metal -yhtye Stone. 

Nieminen kertoo, että hän teoksiaan on ennenkin nähty erilaisissa mainoksissa ja tulevissa kunnallisvaaleissa hänen teostaan käytetään ihan sovitusti Helsingissä. Keravan tapauksessa kukaan ei kuitenkaan vaivautunut olemaan yhteydessä häneen.

”Olen kysyttäessä antanut luvan käyttää teoksiani, koska kysyjät ovat aina olleet mielestäni ’hyviä tyyppejä’. Eli äänien kerääminen graffitilla on jo arkipäivää ja periaatteessa keino siinä missä muutkin. Tässä luvaton käyttö ja puolueen aiempi graffitivastaisuus kuitenkin häiritsevät”, Nieminen kommentoi.

Niemisen mukaan on melko falskia hakea itselleen särmää ja uskottavuutta katutaiteesta, jos on sitä itse määrätietoisesti vastustanut. 

Eikä kyse ole pelkästään yhdestä paikallisosastosta. Myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon pressikuvat herättivät närää. Puolueen nettisivulta ladattavissa kuvissa Orpo istuskelee koiransa kanssa skeittirampin reunalla, graffitin edessä, vaikka puolueen politiikkaa ei graffitimyönteiseksi voi kuvailla.

Petteri Orpo on ansioitunut poliitikko ja hänessä on paljon ominaisuuksia, joita poliitikolta sopii odottaa ja toivoa. Petteri Orpo ei kuitenkaan ole profiloitunut voimakkaasti graffitin puolustajana ja hänen johtama puolue on vuosien varrella suhtautunut graffitiin ja katutaiteeseen jopa hyvinkin tuomitsevasti.
Parhaillaan yhteiskunnassamme on kuitenkin käynnissä jonkinasteinen katutaidebuumi ja tässä ilmastossa graffitikuvastokin kelpaa viestimään sitä, kuinka särmikäs puheenjohtaja Orpo on. Orpon ja kokoomuksen linjan huomioiden tässä kuvassa ristiriita Orpon ja graffitin välillä on ilmeinen.
KUVA: Kokoomus

Kuvassa komeilevan graffitin maalannut Venom ei säästellyt sanoja kommentoidessaa kuvaa Instagramissa, eivätkä sanat olleet pelkästään painokelpoisia.

Graffiteissa ja katutaiteessa laajemminkin on voimaa ja energiaa, mikä ymmärrettävästi kiinnostaa monia mainostajia. Mutta mikäli mainostettava tuote on täysin ristiriidassa käytetyn kuvaston kanssa, on lopputuloskin ristiriitainen. Tämä tuntuu jäävän huomaamatta monelta sellaiselta, joka tarkastelee graffitia ja katutaidetta pelkästään esteettisenä koristuksena.

Artikkeli on kolmas osa Jari Tammisen Graffiti – vastakulttuurista museoiden suosikiksi -juttusarjassa. Sarjan ensimmäinen osa, Graffiti – säröjä yhteiskunnan julkisivussa löytyy täältä.
Sarjan toinen osa, Graffiti politiikan ja byrokratian pyörteissä löytyy
täältä.

Jari Tamminen