Ympäristö, jossa graffitin muotokieltä ei tavallisesti kohdata. Siirtymän tekee kiinnostavaksi materiaalivalinta, jonka myötä muotokieli saa uusia merkityssisältöjä.
Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen on tehnyt vuodesta 2009 alkaen graffitin mallisia ryijyjä. Teoksissa kohtaavat graffitin muotokieli ja perinnetekstiilien tekniikka. Nyt, lähes kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, on vuorossa välitilinpäätös Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa järjestettävän näyttelyn muodossa.
”Kun tein ensimmäisen graffitityöni, halusin nostaa perinteisen tekstiilitekniikan ihmisten tietoisuuteen. Kiinnittää huomion siihen, kuinka hienoja nämä tekniikat ovat ja kuinka pitkät perinteet näissä on. Kyllä tämä on toiminut, yleisöni fiilistelee päivitettyjä ryijyjä”,Mantsinen kertoo.
Idea teoksiin lähti ryijytekniikan uudistamisesta.
”Mietin tapoja siirtää se uuteen muotoon. Graffitikulttuuri oli minulle tuttu entuudestaan, ja ystäväpiirini koostuu pitkälti graffiti- ja katutaiteilijoista.”
Teosten malleina on sekä kotimaisia että ulkomaisia maalauksia.
”Teen ryijyt aina yhteistyössä eli kysyn luvan graffitin ryijyksi muuntamiselle. Yleensä vastaanotto on ollut sydämellistä ja maalaajat yllättyneitä siitä, että heidän teoksensa muuntuvat villaisiksi versioiksi.”
Malleina toimivat teokset Mantsinen valitsee omien esteettisten mieltymystensä perusteella, mutta on myös muita valintaan vaikuttavia tekijöitä.
”Esimerkiksi EGSin ja POEn tapauksessa halusin kertoa, että arvostan tekijöiden pitkää maalaushistoriaa.”
Sekä EGS että POE ovat kirjoittaneet nimimerkkinsä seinään lukemattomia kertoja sekä spraymaalilla että tusseilla. Tällä kertaa heidän nimensä kirjoitti Niina Mantsinen ja villalangalla. Hetken aikaa ryijyt roikkuivat itselleen epätavallisessa paikassa.
Graffitien ja ryijyjen välillä on paljon yhteistä, mutta ne tulevat näennäisesti eri maailmoista. Tämä jännitteisyys tekee teoksista kiinnostavia.
”Käsityöt ja ryijyt nähdään hyvin feminiinisinä, ja ainahan naiset ovat tehneet enemmän tekstiilitöitä. Graffittikulttuuri puolestaan on todella maskuliininen. Graffitin urbaanius myös kohtaa tekstiilin kotoisuuden – vaarallinen ja laiton yhdistyy kotoisaan ja turvalliseen.”
Graffitit maalataan koville pinnoille siinä, missä ryijyt ovat pehmoisia. Spraykannu on myös teknisesti äärimmäisen nopea tapa siirtää väriä pintaan. Ryijyt taas ovat kaikkea muuta kuin nopeita tehdä.
”Kun teos on sekä ryijy että graffiti, on paljon kiinni katsojasta, miten teokseen suhtaudutaan. Että onko se ryijy graffitina vai graffiti ryijynä. Itse koen olevani sekä osa käsitöiden ikiaikaista jatkumoa että katutaiteen lokerossa.”
Graffiteja ja perinnetekstiilejä yhdistää se, että historiallisesti molemmat ovat syntyneet usein ilman muodollista taiteilijankoulutusta. Molempien ilmaisumuotojen kohdalla rajanveto taiteen ja itseilmaisun välillä on välillä vaikeaa – Mantsinen itse ei näe tätä rajausta edes merkittävänä.
”Tekstiilitaiteen tai graffitin tekemiseen ei ole tarjolla paljoakaan virallista koulutusta, niitä on molempia tehty pitkälti omista lähtökohdista. Se, onko kyse taiteesta, ei riipu tekemisen muodosta.”
”Molemmat ilmaisumuodot ovat myös oman aikansa kuvia. Samalla molemmissa ammennetaan menneistä ajoista ja tekniikoista.”
Kuvassa yllä alkuperäinen taika Jimin teos alkuperäisessä ympäristössään. Alempana Mantsisen tuftaamalla tekemä ryijytulkinta samasta teoksesta. Vaikka teosten muotokieli on identtinen, niin niitä tulkitaan hyvinkin eri tavoin.
Mantsinen tekee ryijyjä myös kangaspuilla, mutta graffitit hän on tehnyt tuftaamalla. Tuftaaminen on tekniikka, jossa villalangat pujotetaan kynän tapaisella työkalulla pisto kerrallaan kehikkoon pingotetun pohjakankaan läpi.
”Tuftausta tehdään perinteisesti pistelemällä lankoja käytännössä yksitellen, mutta päivitin hiljattain tekniikkani hieman nykyaikaisemmaksi. Hankin koneen, joka muistuttaa porakonetta ja jolla lankoja saa kiinnitettyä selvästi nopeammin”, Mantsinen kertoo.
”Paineilmalla toimivan koneen käyttö on oikeastaan lähempänä spray-maalaamista.”
Spraymaalien kanssa maalaamiseen Mantsinen on tutustunut katutaiteen parissa. Tänä kesänä Mantsinen tuottaa Ryminä-tapahtuman, jonka puitteissa hän maalaa Pieksämäen juna-aseman alikulkutunnelin yhdessä Ville Färsaarten, Jukka Hakasen ja kahdeksan muun taiteilijan kanssa.
Vuonna 2004 Helsingin Steissin katonrajaan liimattu Let Me Love -tarra selvisi paikallaan ainakin vuoteen 2015 saakka, jolloin Häiriköt-päämaja sen sieltä bongasi. Tarran myöhempi historia on tuntematon. Lisää vuoden 2004 hurjasta tarraristi-jahdista täällä.
”Oma katutaideinnostukseni lähti liikkeelle vuonna 2004 Let Me Love -tarroista.”
Kun Mantsinen teki ensimmäisen graffitiryijynsä vuonna 2009, ei näköpiirissä ollut merkkejä nykyisestä katutaidebuumista. Veikkasiko hän oikeaa kaakkia?
”No kyllähän intuitio näiden yhdistämisestä meni tämän puolesta putkeen. Ajattelin, että tämä yhdistäminen pitää tehdä, sillä se tuo jotain uutta. En kuitenkaan olisi voinut ikinä kuvitellakaan tilannetta, jossa isoja muraaleja maalataan ympäri maata ja graffitia esitellään museoissa.”
Katutaidebuumi on tuonut näkyvyyttä ja mahdollistaa taiteen tekemisen monille, mutta samalla se herättää myös närää.
”Mitä enemmän graffiti muuttuu suosituksi ilmiöksi, sitä enemmän se synnyttää vastareaktioita tekijöiden keskuudessa. Minua kiinnostavat nykyään enemmän laittomat maalaukset, enkä halua kesyttää graffitia ryijyilläni. En usko, että graffitia voi koskaan täysin kesyttää ja poistaa siitä kapinaa. Tai no, jos tavan kansa alkaa fiilistelemään jotain junapiissejä, niin sitten on kyllä ihmeellinen meno”, Mantsinen tuumaa.
Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa kesällä järjestettävä näyttely tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua Mantsisen graffitiryijytuotantoon hyvin laajassa mitassa. Luvassa on teoksia vuosilta 2012–2018.
”Ajattelin vähentää näiden isojen piissiteosten tekemistä näyttelyn jälkeen. Jatkan kyllä aiheen parissa, mutta jatkossa pureudun siihen syvemmälle. Nyt tuntuu oikealta hetkeltä jatkaa eteenpäin.”
Niina Mantsinen -näyttely Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa 16.6.–3.7.
AIES X Mantsinen. Kuvassa vasemmalla Mantsisen tulkinta AIESin graffitista. Oikealla lähikuva tuon tulkinnan struktuurista.
Graffitinäyttely, myös hieman graffiteja Helsingin taidemuseo HAM onnahteli hakiessaan kosketusta katutaiteeseen. Purkutaide-projekti puolestaan sukelsi suoraan syvään päähän.
Poistuuko katu katutaiteesta? Jussi TwoSevenin näyttely taidemuseossa herätti pohtimaan katutaiteen ja taideinstitutioiden suhdetta sekä sitä, mikä katutaiteessa lopultatkin on merkityksellistä.
Make Your Mark – 10 vuotta graffitia ja galleriaa Vuonna 2011 Helsingin Suvilahteen avattiin Make Your Mark -galleria (MYM), jonka juuret ovat syvällä graffitikulttuurissa. Jo heti alussa galleristi Umut…
Häiriköiden koronavuosi 2020 Vuosi 2020 toi Häiriköillekin pitkän lomautuksen ja perui monet opetuskeikat. Toisaalta ehdin järjestämään vuoden aikana viisi näyttelyä, joista kolme rakentui…
Häirikön näyttelytärpit Kesä ja näyttelyt kuuluvat yhteen kuin nyrkki ja nenä. Taidetta katsomaan, siis! Tämän kesän olen viettänyt lähinnä Helsingissä ja yleisen…
