Banksy kaapattiin museoon, ja hyvä niin

Parhaiden tietojen ja taiteilijan oman todistuksen mukaan Englannin Bristolista kotoisin oleva Banksy on aiheuttanut hämmennystä ja sekoilua taidemaailmassa 2000-luvulla. 

Vuonna 2017 britit äänestivät Banksyn Girl With Balloon -teoksen kansakunnan kaikkien aikojen rakastetuimmaksi taideteokseksi. Tämän kaltaisiin äänestyksiin kannattaa tietenkin suhtautua varauksella, mutta kyllä tämä jotain Banksyn suosiosta kertoo. Hyvää vai pahaa on sitten tietenkin kunkin itse päätettävissä.

Taiteilija on kritisoinut museoita ja samalla salakuljettanut teoksiaan museoiden seinille. Hän on rakentanut katutaiteesta ponnistavan menestyvän taiteellisen uran ilman perinteisten taideinstituutioiden apua. Hän on haastanut kapitalistisen sortokoneiston ja samalla saanut yhä suurempien spektaakkelien rakentamiseen tarvitsemansa rahat hyvinkin kapitalistisilta taidemarkkinoilta. Hän on myös yhdistänyt taiteilijuuden ja aktivismin toisiinsa tavalla, jossa yhtä ei ole mahdollista erottaa toisesta.

Kaiken tämän hän on tehnyt ilman, että hänen henkilöllisyytensä on paljastunut. Ei tietenkään ole ihmeellistä, että Banksy kiinnostaa, koska ristiriidat kiinnostavat.

Banksyn nimettömyydestä on muodostunut hänelle kenties hieman tahattomastikin jonkinlainen tavaramerkki, määrittävä ominaisuus. Nimettömyys on toki ollut tarpeenkin, koska hän on luvatta vienyt taiteensa paikkoihin, joihin ei luvan kanssa olisi pääsyä. Näin hän on kyennyt kommentoimaan yhteiskuntaa taiteen keinoin tavalla, joka ei olisi luvan kanssa mahdollista. Hänen taiteessa teoksen viesti ja sijainti usein liittyvätkin toisiinsa mitä suurimmissa määrin.

Tämä välttämättömyydestä seurannut nimettömyys on myös saanut kovin romanttisia merkityksiä monien mielissä. Itse toivoisin, että siihen romantiikkaan ei ripustauduttaisi liikaa (vaikka se jännää onkin) ja huomiota kiinnitettäisiin enemmän itse taideteoksiin (joita ei tietenkään ole mahdollista erottaa tekijästä itsestään). Mäntän Serlachius museoissa avattu Banksy. A Visual Protest -näyttely keskittyy ilahduttavasti juuri teoksiin ja niiden taustalta löytyviin ajatuksiin.

Näyttelyä dominoi lavaste, joka tuo rähjäisen katutilan estetiikan kuvankauniin järvimaiseman keskellä sijaitsevaan museoon. Miljöö on tietenkin feikki, mutta sopii hyvin näyttelyyn, joka esittelee yleisölle taiteilijan jonka tuotanto perustuu juurikin merkityksillä leikkimiseen ja niiden päälaelleen kaatamiseen.

Aluksi on hyvä todeta, että Banksy. A Visual Protest ei ole Banksyn näyttely, se on näyttely Banksystä. Taiteilija ei ole näyttelyn suunnitteluun osallistunut. Päätöksen koota näyttely ilman museoita välttelevän taiteilijan suostumusta tai osallisuutta voisi halutessaan nähdä museon ylimielisyytenä ja vittuiluna. Toisaalta taiteilijaa ja hänen teoksiaan kunnioittaen koostettu näyttely tuskin on ihan hirveästi pois Banksyltä ja sikäli pahimmillaankin näyttely on hänen vinkkelistään harmiton.

Taiteilija itse on rakentanut omat näyttelynsä museoiden sijaan hylättyihin varastorakennuksiin ja vastaaviin epätiloihin. Epätila on tietenkin katutaiteelle ominainen paikka ja valittu linja sopii siis Banksyn tuotantoon. Säännön vahvistavana poikkeuksena mainittakoon vuoden 2009 Banksy vs. Bristol Museum -näyttely, joka oli taiteilijan kädenojennus kotikaupunkinsa hieman nuhjaantuneelle museolle.

Siinä, missä Banksyn omat näyttelyt ovat olleet enemmän kokonaistaideteoksia ja suunnattomia installaatioita, esitellään Mäntässä yleisölle perinteisempi museonäyttely. Näyttely rakentuu Banksyn tuottamien vedosten ja erilaisten vihkosten, cd-levyjen, postikorttien ja muun tilpehöörin ympärille. Näyttely ei edes pyri jäljittelemään niitä spektaakkeleita, joista taiteilijan näyttelyt tunnetaan. Kyseessä on enemmänkin yritys ymmärtää ja hahmottaa se, mistä taiteilija tulee ja missä hän on. 

Mäntässä on onneksi ymmärretty pitää näpit erossa myös tarjolla olleista, alkujaan julkiseen tilaan tehdyistä ja sieltä irroitetuista teoksista. Banksyn monien teosten kohtalo on ollut se, että ne on irroitettu ja siirretty alkuperäisiltä paikoiltaan, ja tämä väistämättä tuhoaa alkuperäisen paikkasidonnaisen teoksen. 

Mäntän näyttelyssä nämä julkiseen tilaan tehdyt teokset ovat läsnä dokumentaarisista valokuvista tehdyn kollaasivideon kautta. Katutilan ajatus on läsnä näyttelytilaan rakennettuna, teatterilavasteen kaltaisena rakennelmana, joka muistuttaa esteetisesti sitä ympäristöä, jossa Banksyn teokset on alkujaan totuttu näkemään.

Palestiina ja palestiinalaisten kurimus miehityksen alla on ollut yksi Banksyn kestoaiheista. Hän on maalannut lukuisia teoksia Israelin rakentamaan Länsirannan muuriin. Lisäksi hän on perustanut pysyvän näyttelyn/hotellin, jossa vieraat voivat sukeltaa Banksyn teoksen sisään.
ICAHD Finlandin puheenjohtaja Syksy Räsänen vieraili Walled Off Hotelissa ja kirjoitti näkemästään:
Walled Off Hotel on palestiinalaisessa omistuksessa, ja voitot menevät Betlehemin kaupungille. Hotellissa on myös museo Palestiinan tilanteesta, ja siellä korostetaan paikallista kamppailua.
Richard Wagner halusi oopperan yhdistävän eri ilmaisumuodot ’totaaliseksi taiteeksi’. Banksy on tehnyt hotellista vielä kattavamman taidemuodon. Walled Off Hotel ei vain tuo yhteen taiteen lajeja, se tekee taideteoksesta turistikohteen ja toisinpäin sekä kääntää kaupallisuuden aktivismin välineeksi.”

Paikkasidonnaisen katutaiteen siirtäminen museoon on aina hankalaa, koska se paikka ei siirry. Silti tämä kaukana katutilasta sijaitseva museaalinen katse yhteen aikamme merkittävimmän – tai ainakin tunnetuimman – nykytaiteilijan suuntaan on perusteltu. Museot ovat muistiorganisaatioita, joiden tehtävä on vaalia nykyistä myös tuleville. Katutaide on luonteensa puolesta tuomittu katoamaan ja olisi sääli, mikäli muisto Banksysta katoaisi hänen ajan mittaan haalistuvien teostensa mukana. 

Museo on myös hyvä taho tarjoamaan yleisölle konteksti, jonka puitteissa arvioida teoksia. Vaikka museokokemus ei vastaa alkuperäistä, ei sitä tulisi vähätellä. Museo tarjoaa – onnistuessaan – omalla tavalla arvokkaan tavan tarkastella myös katutaidetta.

Museot ovat kuitenkin vieroksuneet Banksyä. Taustalla vaikuttaa muutamakin tekijä, joista toinen liittyy taiteilijan asenteeseen ja toinen museoiden omiin pakkomielteisiin.

Ensinnäkin taiteilija on itse kritisoinut museoita, jotka hänen mukaansa edustavat voittajien, valloittajien ja rikkaiden katsetta. Hän on tietenkin ihan oikeassa tässä arviossaan.

Toisekseen taidemuseoita riivaa esinefetisismi. Museonäyttelyssä teosten tulisi olla eksklusiivisia, eli ”alkuperäisiä”, ”ainutlaatuisia” ja ”taideobjekteja”. Banksyn taide kuitenkin perustuu toisteisuuteen, (itsensä ja muiden) kopioimiseen. Hänen museaaliset vaatimukset täyttävät ”alkuperäiset”, ja siten ”arvokkaat”, teokset sijaitsevat usein rakennuksen seinässä tai ovat lukkojen takana jonkun taiteenkeräilijän kokoelmissa, lähinnä museoiden ulottumattomissa. 

Tämän museoita riivaavan esinefetisismin ei tulisi kuitenkaan antaa estää ajallemme relevantin taiteilijan työn tutkimista ja tarkastelua.

Mäntässä edellä mainittua toisteisuutta ja monistamista ei säikähdetty. Sitä jopa syleillään esittämällä samoista teemoista tehtyjä ja keskenään hieman erilaisia vedoksia sekä esimerkiksi cd-levyjä, joita saa kirpputorilta muutamalla eurolla (tai halvemmalla). 

Paikoitellen A Visual Protest -näyttely tuo esineistönsa puolesta ja runsaine esittelyteksteineen mieleen enemmän vaikkapa Kansallismuseon tavan lähestyä aihetta kuin sen, mitä taidemuseoissa on totuttu näkemään. Valinta on hyvä ja taiteilijan ajatus välittyy hänen ”kaiken kansan taiteeksi” tarkoitetun materiaalin kautta. Toki valtaosa näistä alkujaan halvalla myydyistä vedoksista on sittemmin noussut arvossaan ja niistä maksetaan nykyään kymmeniä-, jopa satojatuhansia euroja taidemarkkinoilla.

Ristiriidat läpäisevät Banksyn tuotannon kaikilla tasoilla, eikä tämä näyttely muodosta poikkeusta siihen.

Banksyn taiteesta pitäville muuten tiedoksi, että ei pidä ajautua epätoivoon vaikka alkuperäiset teokset ovat hirvittävän hintaisia ja taiteilija tuomitsee muiden pyrkimykset rahastaa lisenssoimattomilla julisteilla eikä hän itse tehtaile teoksista loputtomia sarjoja. Banksyn asioita hoitavan Pest Controlin nettisivulla todetaan yksiselitteisesti, että taiteilijan puolesta kaikki ovat vapaita tekemään omaan käyttöön vedoksia ja kopioita hänen teoksistaan. Vain näiden kopioiden myyminen on kiellettyä. Taiteilijalle jopa sopii se, että teosten väripalettia vaihdetaan olkkarin verhoihin ja sohvaan sopiviksi. Halukkaat löytävät netistä riittävän isoja kuvatiedostoja, joista askarrella itselle mieluisia teoksia ja omalla tavallaan nämä kotitekoiset versiot teoksista sopivat Banksyn tuotantoon jopa vallan mainiosti.

Serlachius museoiden Banksy-näyttelyssä on esillä kopio The British Museumiin salakuljetetusta Peckham Rock -teoksesta. Alkuperäinen teos katosi jonnekin arkistojen saloihin, mutta näitä kopioita tehtiin sarja.

Yksi kiinnostava lisähuomio taiteilijan museosuhteeseen saattaa löytyä myös hänen itsensä The British Museumiin salakuljettaman ja luvatta seinälle ripustaman Peckham Rock -teoksen teoskortista. 

Itse teos oli siis näennäisesti luolan tai vastaavan seinästä irronnut pala muinaista maalausta, jossa näkyy ihmishahmo työntämässä ostoskärryä. Teoksen esittelytekstiin taiteilija ”Banksymus Maximus” on kirjoittanut, että ”Most art of this type has unfortunately not survived”. Tämä on tietenkin viittaus katutaidetta vimmaisesti puhdistavien viranomaisten suuntaan. Tämä saattaisi halutessaan lukea myös viestinä museolle ja huomiona siitä, että katutaidetta todellakaan ei ole dokumentoitu ja taltioiti ansaitsemallaan tavalla. 

Jotenkin sopivasti The British Museum ei muuten tallentanut ja säilyttänyt tätä seinäänsä kiinnitettyä taideteosta ja viimeinen tieto alkuperäisestä teoksesta on mainita museon löytötavaratoimiston kirjoissa. Tuskin teos kokonaan kadonnut on, mutta ei se myöskään jäänyt museon kokoelmiin.

Show Me The Monet -teoksen nimi on sanaleikki ja itse teos on tyylipuhdas esimerkki détournementista. Teoksessa Banksy astelee Kansainväliset situationistit -ryhmän Asger Jornin jalanjäljissä. Jorn yhdisti uusia ja näennäisen sopimattomia kuvaelementtejä vanhoihin maalauksiin. Uuden ja vanhan kohtaamisesta syntyy jotain uutta ja jopa ennakoimatonta.
Teos kuuluu taiteilijan Crude Oil -sarjaan, joka koostuu uudelleen käsitellyistä vanhoista öljymaalauksista.

Banksyn taiteessa keskeisessä roolissa on jo 1950-70-luvuilla vaikuttaneen, avantgardistisen Kansainväliset situationistit -taiteilijaryhmän suosima détournement-tekniikka/ajatus. Termi tarkoittaa aiempien teosten ja ideoiden hyödyntämistä, muokkaamista ja käyttämistä jonkun uuden rakentamiseksi. 

Tämän keikautuksen, toisiinsa liittymättömien ja ristiriitaisten elementtien yhdistämisen voisi nähdä keskeisenä ominaisuutena Banksyn tuotannossa. Sama logiikka ajaa myös Häiriköt-päämajan vastamainoksia. Teosten sisäinen ristiriita ja jännite, häiriö, mahdollistaa maailman näkemisen toisin. Vaikka esitetyt kuvat ovat siis aina valheellisia, ne myös puhuvat aina totta.

Tämä ristiriita kantaa myös A Visual Protest -näyttelyn rakenteeseen. Museon halli on oikeastaan jättimäinen valkoinen kuutio ja sellaisena täydellinen antiteesi katutaiteelle. Näyttelyä hallitseva katutilan estettiikkaa mukaileva lavaste on kaikkea muuta kuin katutila. Tuo kulissi kuitenkin antaa lukuisine valvontakameroineen kehyksen teoksille ja kertoo katsojalle, mistä teoksen ponnistavat. Ristiriitaa jatkaa se, että tähän katumaiseen seinään on ripustettu teoksia, joiden kuvat on alkujaan nähty kaduilla, mutta itse teokset on myyty ihmisille olohuoneiden seinille ripustettaviksi. 

Kun lähdemme siitä, että Banksyn taide kumpuaa katutilasta, luvattomuudesta ja museoistitutioiden kritiikistä, ei mikään näyttelyssä ole totta tai aitoa. Samalla näyttely kuitenkin onnistuu kertomaan Banksystä jotain olennaista ja tuo tämän museoiden vierastaman taiteilijan suuren yleisön nähtäväksi niin, että yksittäisten ja irrallisten teosten sijaan huomio kohdistuu hänen tuotantonsa taustalla vaikuttaviin ajatuksiin, arvoihin ja merkityksiin. Saattaisin uskoa, että taiteilija itse ei harmistu siitä, että hänen viestinsä, yhteiskuntakritiikkinsä ja ajatukset näin kontekstoidaan ja saatetaan yleisölle.

Mikäli kaipaat lisää ajatuksia Banksysta, niin kävin ennen näyttelyn näkemistä keskustelemasta hänen touhuista Serlachius museoiden johtaja Pauli Sivosen kanssa Ylen Kulttuuriykkösessä. Tunti siinäkin vierähti eikä päästy kuin alkuun. 

Näyttelystä on julkaistu myös poikkeuksellisen laadukas katalogi, eli lähes 300-sivuinen Banksy. A Visual Protest -kirja ansiokkaiden artikkelien kera. Teos on saatavilla ainakin museon kaupasta.

Tämän viimeisen vinkin ironia on tietenkin ilmeistä, ottaen huomioon, että Banksyn kenties kiinnostavin teos on dokumentti/mokumentti Exit Through The Gift Shop, joka jo nimessään kritisoi museoiden hinkua hankkia kassavirtaa ohjaamalla museokävijät lahjatavarakauppaan. Tämä kirja kuitenkin puolustaa paikkaansa.

”I can’t believe you morons buy this shit”, lukee teoksessa, josta keräilijät ja sijoittajat kilvoittelevat. Morons-teos kommentoi taidemarkkinoita ja niiden järjettömyyttä.
Mallina teoksessa on käytetty vuonna 1987 Christie’s-taidehuutokaupassa otettua valokuvaa. Alkuperäisessä valokuvassa ”morons”-tekstillä varustetun teoksen tilalla oli Vincent van Gogin Auringonkukka, joka meni kaupaksi (tuolloin) ennätykselliseen 22 500 000 punnan hintaan. Banksyn alkujaan joillain satasilla myydyistä Morons-vedoksista on maksettu taidehuutokaupoissa kymmeniä tuhansia euroja.

Mainittuun taiteella rahastamiseen Mäntässä muuten vastataan myös siten, että museon sisäänpääsy on näyttelyn ajan maksutonta. Näin myös instituutio pyrkii heittämään keppejä kapitalistisen koneiston pinnojen väliin. Tämän päätöksen rinnastuminen näyttelyssäkin nähtävään ja taidemarkkinoita kritisoivaan Morons-teokseen on selkeä.

Toisaalta samoin kuin Banksyn taidemarkkinakriittisestä teoksesta tuli markkinahyödyke, niin samoin museokin toimii markkinoilla: lipputulojen jättämä kolo paikataan samoin kuin museon toiminta rahoitetaan muutenkin, eli museon taustalla vaikuttava säätiö tahkoaa rahaa markkinoilla pääomansa voimalla. Eli kuten Banksy teos, niin tämäkin kaupallisuutta ja taidemaailmaa kritisoiva näyttely on tuomittu olemaan osa kapitalistisen koneiston rattaita.

Banksy. A Visual Protest Mäntän Serlachius museoissa 10.10. asti. 

Museoon otetaan asiakkaita rajatusti. Ennakkovarauksella varmistat oman paikkasi, mutta sisään pääsee myös ilman ennakkovarausta päivittäin koronatilanteen sallima määrä yleisöä. Sisäänpääsy maksuton.

Banksyn ohjaama Exit Through The Gift Shop -teos koettelee dokumentin rajoja. Näennäisesti teos on dokumentti, mutta dokumentaarisuuden ja käsikirjoituksen välinen raja on vähintäänkin häilyvä – kuten Banksyn tuotannolle on soveliasta. Samoin hieman kyseenalaista on se, kuinka paljon prosessin myötä syntyneen taiteilija Mr. Brainwashin alku oli aito ja oikea juttu, vai oliko hän sittenkin Banksyn hulluin ja upein teos.

Jari Tamminen