Murha-Kustaa ja muita graffiteja

”Edustamme yhteiskuntaluokkaa, jota vuonna 1918 Mannerheimin hyväksynnällä murhattiin sorakuopilla ja vankileireillä. Olemme työväenluokan asialla ja vastustamme fasismia”, graffitiryhmä AMC avaa.

Nykyaikaisen graffitin syntyyn liittyi halu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Maalaajat olivat Yhdysvaltojen suurkaupunkien slummien asukkaita, joiden ääni ei kuulunut, mutta metron kylkeen maalattu nimimerkki saattoi reissata kaupungin laidalta toiselle ja huutaa tekijänsä nimeä. Tekemällä näkymättömän näkyväksi ja antamalla äänen äänettömille graffitia voi pitää läpeensä politisoituneena taidemuotona.

Helsingin Suvilahden luvalliselle graffitiseinälle maalattu Emme unohda, emme anna anteeksi -teos herätti huomiota. Teosta maalatessa AMC sai vastata muun muassa ohi kävelleen tyypin kysymykseen “hei mitä tapahtui vuonna 1918?”.
Ja heti seuraavana päivänä teoksen päälle oli sotattu viesti, jossa tuomittiin ”natsit ja muut öyhöttäjät”. Se, että sisällissotaan liittyvän teoksen ymmärtäminen osoittautuu näin vaikeaksi kertoo ainakin aukoista historian tuntemuksessa.

Tästä huolimatta graffitien sisältö ei ole useinkaan kantaa ottavaa. Tavallisesti teoksen keskiössä on maalaajan nimimerkki. Silti ajoittain vastaan tulee myös graffiteja, joissa kommentoidaan suoraan ja kiertelemättä yhteiskunnallisia asioita. Näin on AMC:n maalaamissa teoksissa, joiden keskiössä on vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat. Nimettöminä pysyttelevät maalaajat halusivat kommentoida teoksiaan ja sitä, mistä motivaatio niiden maalaamiseen kumpuaa. Sähköpostitse tehdyssä haastattelussa he vastasivat kollektiivina.

”Graffiti on helppo tapa saada näkyvyyttä. Ei tarvitse fyrkkaa, ei välikäsiä. Se isketään ihmisten silmille. Maalaamalla voimme ehkä kiinnittää huomion siihen, että vasemmistoa kommunistidiktatuurien teoista syyttävällä oikeistolla on oman aatteensa taustalla kansanmurha kotimaassa.”

Huhtikuussa 1918 Helsingin suunnasta edenneen Saksan Itämeren-divisioonan joukot valtasivat Hyvinkään punaisilta. Hyvinkään valtauksen jälkeisissä välienselvittelyissä valkoiset teloittivat kuukauden aikana noin 150 punaista tai sellaiseksi epäiltyä.
Hyvinkäälle maalatussa 1918-teoksessa siteerataan KOM-teatterin Punaorvon vala -kappaleen sanoja. Valan loppupuolella todetaan, että kerran viellä sortovalta lannistuu ja lahtarit kauhistuu.

Ajatus 1918-graffitien sarjasta syntyi spontaanisti. Sarja perustuu näkemykseen yhteiskunnassa yhä näkyvästä sorrosta. Jatkumoa, johon kuuluvat myös vuoden 1918 tapahtumat: punaisia sullottiin vankileireille, teloitettiin ja näännytettiin nälkään.

”Se porvareiden kostaminen oikeuksiaan vaatineelle työväestölle oli sanoinkuvaamatonta, mutta kertoo hyvin paljon siitä mihin ihmiset pahimmillaan pystyvät, kun haluavat säilyttää etuoikeutensa keinolla millä hyvänsä. Jotain kertoo siitä murhanhimosta, ettei lapsiakaan säästetty, vaan heitäkin surmattiin joukkoteloituksissa ja, se, että punaiset naiset olivat luokkasodan jälkeen puhdistuksen keskiössä, jotka oli siivottava pois yhteiskunnasta”, AMC linjaa.

Vaikka sisällissodasta on jo yli sata vuotta, ovat siihen liittyvät traumat edelleen osa yhteiskuntaamme. Sadassa vuodessa emme ole edes löytäneet yhteisymmärrystä siitä, millä nimellä tuota sotaa kutsutaan. Joku puhuu sisällissodasta, mutta toisen mielestä kyse oli punakapinasta. Ja siinä, missä toisten mielestä köyhä ja alistettu kansa haki oikeutta ihmisarvoiseen elämään, taisteltiin toisten mielestä Neuvostoliittoa vastaan.

”Se mitä Mannerheimin johdolla Suomessa tehtiin oli rikos ihmisyyttä vastaan. Se oli systemaattista ihmisten tuhoamista, joista myös Mannerheimin pitäisi joutua edelleen tuomiolle. Ihmisillä ei ole käsitystä siitä, millainen peto oli kyseessä.”

AMC haluaa myös ottaa kantaa aiheen ympärillä käytyyn keskusteluun ja siihen, miten vasen-oikea-jaottelun mukaan usein historia pääsee unohtumaan.

”On jotenkin perverssiä, että kun oikeisto kokoomuksesta persuihin puhuu vasemmistolaisista Suomessa, niin kommari-kortti on ilmassa jatkuvasti. Ja se kortti tarkoittaa tietenkin gulagia: että tällaista te vasemmistolaiset ja sosialistit haluatte. Huomionarvoista tässä on se, että suomen oikeistolaisten oma ideologinen tausta pohjaa suoraan työväen ja koko köyhemmän yhteiskuntaluokan kansanmurhaan Suomessa. Silloin tapettiin niin naisia kuin lapsiakin tutkimatta ja kyselemättä.”

Haagan teloituksista.
Huhtikuun 18. Päivänä vuonna 1918 Helsingin maalaiskuntaan kuuluneessa Etelä-Haagassa Saksan Itämeren-divisioonan sotilaat teloittivat 45 punaista. Teloitus tapahtui turvesuolla, nykyisen Eliel Saarisen tien kohdalla puolivälissä Pitäjänmäen liikenneympyrän ja Huopalahden juna-aseman väliä. Teloitetut on haudattu Pohjois-Haagan juna-aseman lähellä sijaitsevaan, niin sanottuun Pohjois-Haagan veljeshautaan.
Noin puolet teloitetuista on tunnistettu, mutta loppujen nimiä ei tiedetä.

Ajatus sisällissodan käsittelemisestä graffitin avulla voi tuntua yllättävältä. Tämä yllättävyys ei tietenkään automaattisesti tarkoita sitä, etteikö valittu tapa viestiä olisi perusteltu.

”Asian esiin nostaminen graffitin avulla herätti meissä itsessämmekin ristiriitaisia ajatuksia, viesti ja muoto tuntuivat olevan kaukana toisistaan. Ristiriita kuitenkin lopulta innosti.”

AMC muistuttaa, että taide ei koskaan synny tyhjiössä, vaan heijastelee tai kommentoi aina jollain tasolla yhteiskuntaa. Taidemuotona graffitin etu on siinä, että kukaan ei moderoi sitä. Sanomisen vapaus on siis suuri. Toisaalta, viestin kohdistaminen on vaikeampaa.

”Me ollaan lähetty tähän aihe edellä. Graffiti on ollut meille luonteva ja hyvä keino tuoda asiaa esiin. Meitä myös kiehtoo se, että tämä teema ja graffiti voi näyttäytyä olevan aika tosi kaukaisia toisistaan. Mutta ristiriidat ovat just se vahvuus. Graffiti on myös ollut meille saavutettavissa oleva ja luonteva media.”

”Viestin näkevät ne, jotka sattuvat teokset näkemään. Se sopii meille ihan hyvin. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni. Ehkä teokset  saavat ihmiset ajattelemaan, jopa etsimään lisätietoa aiheesta.”

Kolmesta elementistä muodostuva Kansanmurha-teos kommentoi Marsalkka Mannerheimia ja muistuttaa siitä, että sisällissodan aikana ja sen jälkeen suomalaisilla leireillä tapettiin (ja annettiin kuolla) 11652 ihmistä.
Teoksessa myös siteerataan KOM-teatterin Porvari nukkuu huonosti -klassikkokappaletta.

Artikkeli on neljäs osa Jari Tammisen Graffiti – vastakulttuurista museoiden suosikiksi -juttusarjassa. Sarjan ensimmäinen osa, Graffiti – säröjä yhteiskunnan julkisivussa löytyy täältä.
Sarjan toinen osa, Graffiti politiikan ja byrokratian pyörteissä löytyy
täältä ja kolmas osa, Kuka omistaa graffitin löytyy täältä.

Jari Tamminen