YleinenKirjoittanut Kadri Taperson

Vegaanivaltio Viro

Lukuaika: 2 minuuttia

Vegaanivaltio Viro

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Kadri Taperson

Yllättävää kyllä Virossa on nykyään aika helppoa olla vegaani.

Muistan kun elokuussa kuusi vuotta sitten näin ensimmäisen vegaanin. En nähnyt häntä Virossa, vaan kokouksessa Brysselissä. En ollut ikinä kuullutkaan, että ihminen voi syödä vain kasviperäistä ruokaa. En tiedä, mitä kaikkea se kertoo minusta mutta ainakin tämän: olen peräisin yhteiskunnasta missä tieto ei ole liikkunut kovin paljoa.

Varmasti jo vuonna 2006 oli ihmisiä, jotka jo elivät vegaanisesti mutta eläinystävien piireissä en heihin ollut törmännyt, ja voi olla ettei heitä ollutkaan. Sama oli termien kanssa, parista käännetystä keittokirjasta saattoi löytää tarkasti etsimällä sanan vegaan tai veegan, ja niillä sanoilla kuvailtiin heitä, jotka olivat äärimmäisen harvinaisia, kummia ja kaukana meistä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kuusi vuotta sen jälkeen sana vegan on käytössä viron kielessä. Vielä vähän väitellään siitä, miten sitä pitäisi oikeasti taivuttaa, kun sana on kansainvälinen. Ei pelkästään tästä syystä, vegaanit käyttävät sanaa taimetoit (kasvisruoka) sanan vegaaniruoka vastineeksi, koska se on helpompi ymmärtää ja se kuulostaa ystävällisemmältä.

Lisäksi on tapahtunut jotain, mitä en olisi ikinä uskonut. Nimittäin Virossa on nykyään aika helppoa olla vegaani. Unohdetaan ironiset kysymykset ja mielipiteet ja se, että niitä paikkoja, joissa saa valmista vegaaniruokaa ei ole kovin paljoa. Mutta jos teet itse ruokaa, valmistusaineita löytää sekä reseptejä ja tietolähteitä on.

Tuttu aktivisti ja kirjailija puhui jossain uuden ajan festivaalilla mahdollisuudesta tehdä Virosta luomuvaltio. Minusta se voisi yhtä hyvin olla vegaanivaltio. Kukaan ei kiellä haaveilemasta.

Esimerkkejä Viron vegaanielämästä:

Sosiaalikeskus Ylase12 järjestää tänään vegaanipiknikin Tallinnassa, järjestäjät lopettivat rekisteröinnin kun osallistuja oli jo 75!

Kesällä ilmestyi Viron ensimmäinen vegaanikirja. Se on niin kaunis ja hyvä että toivon, jos joku Suomenkin kustantamo kääntäisi ja julkaisisi sen.

Kesän lopulla tulee kirjakauppoihin vielä yksi 100-prosenttisesti kasvisperäisten reseptien keittokirja.

Syksyllä olette kaikki tervetulleita Viron toiselle vegaanimessulle. Katso myös sivu www.facebook.com/veganfair

Kuka olisi uskonut, että Vegan Black Metal Chef tervehtii Viron vegaanimessuja.

Ja Viron media ystävällisesti jakaa sitä!