I. Simes ja maailman tila
Alati utelias ja perinpohjainen toimittaja Iida Simes havainnoi maailman tilaa, politiikkaa ja kulttuuria. Ajan virta on leveä, mutta joskus katse kannattaa suunnata pieniin ja ehkä yllättäviin yksityiskohtiin.
Ukrainassa ihmiset sinnittelevät arjessaan ja pyrkivät tekemään pieniä sankaritekoja sodan keskellä. Vaikka Venäjä pommittaa raskaasti siviilejä ja sähköverkkoa jo neljättä vuotta, edelleenkin monet ukrainalaiset kiinnittävät huomiota muuhunkin kuin vain elämää ylläpitäviin toimintoihin. Samalla he haluavat myös huolehtia muiden hyvinvoinnista.
Itä-Ukrainan venäjänkielisillä alueilla asuvat ja sieltä paenneet juutalaiset kääntävät pommien kumussa pyhää kirjaa, Tehillimiä, ukrainaksi. Juutalaista rukouskirjaa on ollut tarjolla hepreaksi tai venäjäksi, mutta ”jos ei osaa hepreaa, miksi lukea kirjaa vihollisen kielellä?” yksi kirjan kääntäjistä, Oleg Rostovtsev, pohtii The Kyiv Independent -lehdessä. Pikkuisen luterilaisen virsikirjan kokoinen Tehillim on juutalaisten sotilaiden taskussa myös rintamalla, eli ukrainankielinen versio on tärkeä.
Kansainvälinen Four Paws -järjestö kerää rahaa kissojen, koirien ja muiden lemmikkien auttamiseen Ukrainassa. Kodittomia eläimiä on satoja tuhansia. ”Kodittomien eläinten tappamisesta tuli laitonta vuonna 2021”, järjestö kertoo nettisivuillaan. Ja ”kulkukoirien puremat voivat olla vaarallisia”, järjestö muistuttaa.
Helmikuussa 2025 suurilla Biofach-luomumessuilla Nürnbergissä kerrottiin, että Ukrainassa on puoli miljoonaa hehtaaria luomutiloja. Nytkin Ukraina on viidenneksi suurin luomuruoan tuoja Euroopan Unionin markkinoille, vaikka sota vaikeuttaa viljelemistä ja ruoan kuljetuksia.
Nämä eivät ole esimerkkejä siitä, että Ukrainassa olisivat asiat hyvällä tolalla. Sotilaita ja siviilejä kuolee päivin öin, eloonjääneet surevat rakkaitaan, miljoonat ovat paenneet kotikulmiltaan Länsi-Ukrainaan tai ulkomaille ja kymmenet tuhannet Venäjän kaappaamat lapset ovat edelleen kateissa, luultavasti aivopestyinä Venäjällä. Silti on hyvin hämmästyttävää ja jopa liikuttavaa, miten sotilaallisesti merkityksettömät mutta kulttuurillisesti tärkeät asiat – rukouskirjat, kissat ja luomuruoka – kiinnostavat monia hädän keskellä.
KUN VENÄJÄ ALOITTI laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa 24. helmikuuta 2022, Ukraina tuli mitä julmimmalla tavalla näkyväksi maailmanpoliittisesti. Miehet alkoivat valmistautua rintamalle, eivätkä uutiset kirjojen käännöksistä, luomuviljelystä tai kissojen hoidosta olleet kiinnostavia ainakaan Ukrainan ulkopuolella.
Presidentti Volodymir Zelenskyistä tuli politiikan supertähti – epäilemättä Venäjän presidentin Vladimir Putinin harmiksi. Putinin keekoilut ilman paitaa hevosen selässä alkoivat ainakin Venäjän ulkopuolella näyttää säälittävän koomisilta, kun Ukrainan presidentti puhui vakavalla äänellä sotilasmaiset tummanvihreät vaatteet yllään kiovalaisessa bunkkerissa.
Perugian journalismifestivaaleilla huhtikuussa 2023 avoimesta datasta luennoinut australialainen huippututkija aloitti sessionsa kysymällä ”kuinka moni googlasi Ukrainan kuultuaan Venäjän hyökkäyksestä?”, ja yleisöstä puolet eli sata toimittajaa nosti kätensä.
Suomessa Ukrainan sijainti oli ehkä useimmille tuttu, mutta ei sen politiikka. Lehdistö kaikkialla Venäjän ulkopuolella alkoi kiireenvilkkaa kerrata faktoja Ukrainan vapaista vaaleista, Itä-Ukrainan epätoivoisesta puolustamisesta, Krimin valtauksesta ja hirmuteoista, joita Venäjä oli tehnyt Itä-Ukrainassa aloitettuaan sodan vuonna 2014.
Venäjä syytti sodasta natseja ja fasismia. Pian oli selvää, että Venäjän propagandassa oli pienen hitusen verran totta, vaikka Kreml käänsikin asiat ylösalaisin: Fasismista sota tosiaan johtui, sillä Venäjä oli vajoamassa fasismiin, aatteeseen, jota Putinin neuvonantajat ovat avoimesti ihailleet. Sotaa lietsova maa, Venäjä, halusi kukistaa demokratian kotimaassaan ja lähialueellaan.
SOTA PÄÄTTYY JOSKUS. Onko sodaton tila kuitenkaan rauha? Ei välttämättä.
Rauhan on perustuttava rehellisiin faktoihin, ei valheisiin. Jos sotarikoksia ei tutkita ja jos syyllisille – kummankin puolen – ei koidu mitään seurauksia, rauha on vain näennäistä. Rehellinen rauha ei voi myöskään perustua siihen, että Ukraina pakotetaan antamaan luonnonvaransa kahden entisen maailmanpoliittisen napamaan, Yhdysvaltain ja Venäjän, jaettavaksi. Kumpikaan ei kunnioita demokraattisia arvoja tai kansainvälisiä sopimuksia, joten niiden nouseminen Ukrainan pseudorauhan hallinnoijiksi olisi Ukrainan demokratialle katastrofi.
Yhdysvaltojen ja Venäjän valtapiireihin jaetun Ukrainan auttaminen olisi eurooppalaisille hyvin eri asia, kuin itsenäisen maan auttaminen. Sodanjälkeinen Ukraina tarvitsee apua uuden infrastruktuurin rakentamisessa ja vanhan korjaamisessa, mutta sen rakentaminen auttamaan Yhdysvaltojen ja Venäjän malmibisnestä ja tukemaan Ukrainaan mahdollisesti kasattua nukkehallitusta on ikävä ajatus.
Varmasti ukrainalaiset osaavat itse rakentaa omaa maataan, ja ovathan siellä jo heprean kääntäjät, kissojen hoitajat ja luomuviljelijätkin valmiudessa. Kaikki ei ole tuhon omaa, ei ainakaan vielä.
Tulitauko on toki hyvä alku rauhaan, mutta ukrainalaiset eivät pääse rauhoittumaan ennen kuin kymmenet tuhannet varastetut lapset, lukuisat sotavangit ja tietenkin miljoonat pakolaiset ovat palanneet kotiin. He eivät kuitenkaan voi palata, jos heitä uhkaa joutuminen kidutuskeskukseen, astuminen miinaan tai asuminen taivasalla. He voivat palata vain, jos maassa on oikea rauha.
