Tervetuloa Prideen kaikki – myös te, jotka ette tunne oikeita termejä tai poliittisia teorioita

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.

Kesäkuussa pääkaupunkiseudulla vietetään Helsinki Prideen huipentuvaa pride-kuukautta. Pyörätuolilla liikkuva tuttuni on vuosikausia nostanut esiin, miten huonosti pride-tapahtumiin pääsee käytännössä osallistumaan, vaikka esteettömyyttä olisikin näennäisesti ajateltu.

Perusoikeuksia ei pitäisi joutua vaatimaan, mutta harmillisen usein ne eivät toteudu ilman valittamista.

Nyt valitukset on kuultu. Tänä vuonna Helsinki Priden tapahtumakalenteriin hyväksytään ensi kertaa vain esteettömyysvaatimukset täyttävät tapahtumat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi tapahtuman tiloihin ja wc-tiloihin on päästävä myös pyörätuolilla. Uskon muutoksen taustalla olevan erityisesti yksittäisten aktivistien valistustyön.

Tänä vuonna Helsinki Pride ohjeistaa entistä tarkemmin myös aistiesteellisyydestä, kuten kertomaan, onko tiloissa kovaa ääntä tai vilkkuvia valoja. Ymmärrys erilaisista aistiympäristöihin liittyvistä tarpeista on vielä muotoutumassa. Itse kaipaan esimerkiksi bileisiin alueita, joissa voi jutella pienellä porukalla tavallisella puheäänellä ja kuulee, mitä toiset sanovat.

Fenixiä, vanhaa DTM:ää ja sitä Kluuvin yläkerran lyhytaikasta sokkeloista baaria, jossa saunasta oli tehty tanssilattia, on välillä ikävä.

Fyysisten esteiden ohella pride-tapahtumista voivat pitää poissa myös henkiset esteet. Sateenkaariyhteisössä, kuten missä tahansa vertaistukiyhteisössä tai poliittisessa liikkeessä – ja pride on vahvasti näitä molempia – kytevät omat kiistansa.

Toistuvasti eri nettiyhteisöissä keskustellaan pride-kulkueen alla esimerkiksi siitä, kuinka avoimesti omaa seksuaalisuutta ja varsinkin fetissejä voi tuoda julkisessa kaikille avoimessa tilassa esiin. Tai kuinka paljon toimintaa pridessä järjestetään ja resursseja varataan millekin ryhmälle? Millaiset poliittiset identiteetit ja kannanotot saavat näkyä pridessä ja miten? Olenko tervetullut sellaisena kuin olen, jos olen erilainen kuin median kautta syntynyt mielikuvani ”sateenkaari-ihmisestä”?

Nämä kysymykset eivät ole vain poliittisia vääntöjä, vaan syvästi identiteettiin osuvia ja hyväksynnän kokemiseen liittyviä kysymyksiä. Siksi niihin liittyy vahvoja tunteita.

Vahvoja tunteita voi liittyä myös kokemuksiin toiminnasta pride-yhteisössä. Vertaistuen, hyväksynnän ja lämminhenkisyyden ohella vastaan on voinut tulla myös torjuntaa, vähättelyä ja ahdistavia normatiivisia vaatimuksia. Niiden valossa voi mielessä pyöriä, ovatko tervetulleita prideen vain ne, jotka tuntevat oikeat termit ja normit ja allekirjoittavat niihin liittyvät teoriat ja poliittiset tavoitteet? Entä jos ne eivät kiinnosta tai vastaa omia kokemuksia?

Omasta puolestani vastaus on: Pridelle jokainen on tervetullut sellaisena kuin on, elämänsä ja identiteettinsä kaikkine puolineen, kaikkien ajatustensa kanssa, kunhan kunnioittaa muiden identiteettejä ja rajoja. Ohjaan tänä vuonna Minun sateenkaareva tarinani -verkkokurssin osana Helsinki Priden ohjelmaa, ja sillä painotan, että ei ole oikeita tai vääriä, sallittuja tai kiellettyjä, sanoja, tunteita tai kokemuksia.

Toivon, että kaikkialla sateenkaaren alla on siirrytty cancelöinnin uhan varjoista moniulotteisten liittoumien ja avartavien dialogien aikaan.

Mallia löytyy yllättäen sieltä, missä hyväksyntä ei koskaan ole ollut itsestäänselvää: uskonnollisista yhteisöistä. Kolme uskonnollista yhdistystä järjestää Helsinki Pridessä Uskontojen uhrien tuki ry:n kanssa paneelikeskustelun sananvapaudesta.

Ainakin siellä puhutaan ja toivottavasti myös kuunnellaan ihmisiä erilaisista kokemuksista ja elämänkatsomuksista lähtien.

Kirjoittaja on Voiman tuottaja, joka on vuosien aikana osallistunut useiden pride-tapahtumien järjestämiseen.

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.