Kun rikolliset nousivat valtaan

Kaksikymmentä vuotta sitten Venäjä oli sotaa käyvä maa, mutta sen suurkaupungeissa juhlittiin kuin viimeistä päivää. Ja monille, kuten kriittisille poliitikoille, toisinajattelijoille ja tšetšeeneille, koittikin se viimeinen päivä.

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.

Vuonna 2006 Putinin valta-aika oli vasta aluillaan – tosin moni saattoi luulla, että se oli jo yli puolenvälin. Kreml ja turvallisuuspalvelu FSB olivat vehkeilleet hänestä presidentin, jonka ensimmäinen kausi alkoi vuonna 2000.

Suureen johtajaan ja tätä tukeviin oligarkkeihin alkoi iskeä paniikki: enää kaksi vuotta siihen, kun vuonna 2008 Putinin olisi pakko lopettaa hallitseminen ja samalla pitäisi tietenkin etsiä uusi valtias tilalle.

Mutta Venäjäpäs eteni lujaa kohti autoritarismia. Vuonna 2006 kansalaisjärjestöissä ja tiedotusvälineissä pelättiin jo. Putin kritisoi kovasanaisesti monenlaisia yhteiskunnallisia toimijoita kuten Sotilaiden äidit ja Memorial -ihmisoikeusjärjestöjä. Hän oli jo lanseerannut termit ”ekstremisti” ja ”vieraiden valtioiden agentti” kertomaan kansalle, että aktivistit ja journalistit ovat kansanvihollisia.

 

Muistan ajan hyvin, sillä reissasin koko ajan Moskovaan ja Pietariin. Aina kun vain pääsin.

Venäjän suurkaupungit eivät koskaan nukkuneet. Pikkukaupat ja baarit olivat auki ympäri vuorokauden. Päivällä kaikkialla oli kova meteli, lukuisat riippumattomat radioasemat soittivat yhdysvaltalaista poppia koko ajan ja jokaisessa yrityksessä ja kulkupelissä oli radio täysillä.

Musavirta katkesi vain uutisiin, joita kotimaisiin viihdejulkkiksiin, ulkomaisiin megatähtiin, huippumuotiin, rockiin, poppiin, souliin, kantriin, ihmisoikeuksiin tai EM- ja MM-kisafutikseen erikoistuneet toimittajat suolsivat vähintään puolen tunnin välein.

Minun ystäväpiirini koostui juuri noista niin kutsutuista toimittajista ja aktivisteista.

Venäjällä monikaan ei silti osannut olla riittävän huolissaan politiikan kiristymisestä. 1990-luvulla Venäjällä oli alettu puhua uudesta demokratian ja markkinatalouden ajasta, ja Putinin valta-ajan alun muutokset tapahtuivat paljon hitaammin kuin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisen ajan mullistukset.

”Tämä voi olla viimeinen kerta kun näemme, älä pliis palaa Venäjälle.”

Jotkut kuitenkin olivat huolissaan, ja minä kuuluin heihin. Tšetšenian sota ja terrori-iskut Moskovassa ja Beslanissa olivat näyttäneet, että maan turvallisuus on heikentynyt, eikä poliisiin voi luottaa, sehän ei halunnut edes tutkia näitä iskuja, joissa kuoli paljon ihmisiä, etenkin aivan sivullisia.

Lisäksi ystäväni, Novaja Gazeta -lehden toimittaja Anna Politkovskaja oli myrkytetty Beslanin iskun aikaan, mutta nopea hoitoonpääsy oli vielä tuolloin pelastanut hänet.

Sanoin ystävälleni Politkovskajalle aina tämän käydessä Suomessa, että tämä voi olla viimeinen kerta kun näemme, ja että älä pliis palaa Venäjälle.

Politkovskajan Britanniaan paennut ystävä, entinen FSB-upseeri Aleksandr Litvinenko vakuutteli hänelle samaa: Olet vaarassa. Lähde.

Litvinenko itse oli muuttanut perheineen Lontooseen jo ajat sitten.

 

7. lokakuuta 2006 oli liian myöhäistä. Anna Politkovskaja murhattiin kotitalossaan Moskovassa. Tappaja ampui häntä ensin kolme kertaa lantioon ja viimeisen laukauksen otsaan. Politkovskajan viereen tappaja jätti Makarov-pistoolin.

Tätäkään murhaa poliisi ei ole tutkinut, mutta Novaja Gazeta on. Jäljet johtavat valtion ylimmille johtoportaille, lehti selvitti.

Puolitoista viikkoa Politkovskajan murhan jälkeen kaksi Venäjän turvallisuuspalvelun agenttia, Andrei Lugovoi ja Dmitri Kovtun, saapui Lontooseen. He tapasivat pian Aleksandr Litvinenkon ja yrittivät tappaa tämän myrkyttämällä alkoholipitoisen drinkin radioaktiivisella poloniumilla. Agentit kuitenkin unohtivat, ettei Litvinenko käyttänyt alkoholia.

”Ne ovat rikollisia”, Litvinenko kommentoi sotavoimia.

Juhlittuaan pitkin Lontoota stripparibaareissa ja hienoissa hotelleissa Lugovoi ja Kovtun yrittivät uudestaan 1. marraskuuta ja tällä kertaa myrkyttämällä teen. Litvinenko joi sen, sairastui ja kuoli 23. marraskuuta. Sitä ennen hän kuitenkin pystyi puhumaan vaimonsa Marinan ja poliisin kanssa ja ratkaisemaan oman murhansa.

 

Palatkaamme vielä Putinin valtakausiin. Vuoden 2006 jälkeen hän alkoi ohjailla parlamenttia halunsa mukaan ja pystyi muuttamaan maansa perustuslakia. Hän on ollut vallassa jo 20 vuotta ja väittää jatkavansa vuoteen 2036.

Putin on näyttänyt valtansa voiman niin, että hänen tiukimmat kriitikkonsa on tapettu. Politkovskajan ja Litvinenkon jälkeen murhattiin Tšetšenian ihmisoikeuksiin tai niiden puutteeseen perehtynyt Natalia Estemirova sekä poliitikot Boris Nemtsov ja Aleksei Navalnyi. Sodissa Tšetšeniassa, Georgiassa ja Ukrainassa sekä monenlaisissa kidutuskeskuksissa on kuollut vielä paljon porukkaa lisää.

Mitä mieltä pitäisi Venäjän johdosta olla, sen kertoi Aleksandr Litvinenko vaimolleen jo vuonna 1994, kun hän katsoi uutisia kotonaan. Televisiossa näytettiin, miten Venäjä moukaroi tykein Tšetšenian pääkaupunkia, Groznyia.

”Ne ovat rikollisia”, Litvinenko kommentoi sotavoimia.

Rikollisia.

 

Voiman Vlast-juttusarja kertoo Itä-Euroopasta, erityisesti Venäjästä, Ukrainasta ja Valko-Venäjästä, ihmisoikeuksista ja sodista. Sarjaa on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.

Keskiviikkokolumni

Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.

0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan