Lukuaika: 2 minuuttia

Tuttua, taitavaa ja hauskaa. Sting & My Songs Tampereella

Jo ensi tahtien aikana Tampereen yleisö alkoi esiintyä Stingille, sillä porukka lähti laulamaan mukana heti ensimmäisestä biisistä, Policen-aikojen Message In a Bottle -kasariklassikosta lähtien.  

Stingin meno oli rentoa, ja koko bändi oli hyväntuulinen. Jokainen artisti vuorollaan vilkutteli yleisölle ja näytti joukolle taputuksiin komppia. 

Sting Tampereella 20.9.2022. Vasemmalla laulaa Stingin poika Joe Sumner. Kuva: Iida Simes

Hauska detalji on, että kiertueella on mukana peräti kaksi isä ja poika -paria, eli lämmittelijänä esiintynyt vahvaääninen Joe Sumner on Stingin poika. Keikan loppupuolella hän palasi lavalle laulamaan King of Pain -biisiä.

Stingin kanssa yli 30 vuotta keikkaillut kitaristi Dominic Millerin poika Rufus Miller on hänkin nyt bändissä. 

ALUSTA LOPPUUN saatiin nauttia bändin huikeasta taituruudesta. Policen hittien jälkeen bändi soitti muutamia kappaleita Stingin uudelta levyltä. Fields of Goldin myötä bändi palasi Stingin klassikoihin. Encorena tuli hyvin policemaisesti soitettuna yksi kaikkein odotetuimmista hiteistä, Roxanne. Se sai jälleen kerran Tampereen yleisön tanssimaan. 

Roxannessa Sting sai yleisön myös nauramaan katketakseen. ”Olen kuullut, että teillä on juomapeli, jossa pitää aina ottaa siemaus, kun minä laulan ‘Roxanne’”, hän kuulutti kesken laulua. ”Ja minä laulan sen tässä kappaleessa 17 kertaa.”

Tutuissakin kappaleissa oli uusia, ällistyttäviä elementtejä. Konsertin ainoa möhläys tapahtui, kun Rufus Millerin kitarasta katosi vire totaalisesti Fields of Gold -kappaleessa, jossa hän soitti melodiaa. Onneksi lavamanageri tuli vaihtamaan soittimen kiireen vilkkaa – mutta ihme kyllä vasta biisin päätyttyä. Uusia kömmähdyksiä ei sattunut.

KONSERTIN YLIVOIMAINEN KOHOKOHTA oli Brand New Day. Levyllä se alkaa Stevie Wonderin ikonisella huuliharppustemmalla, mutta Stingin nykyinen huuliharpisti Shane Sager näytti, miten hän korvaa Wonderin tuosta vaan. Sager soitti omanlaisensa version jopa parempana kuin miltä Wonderin tutuksi tullut veto kuulostaa. Jo ennen tätä kappaletta Sager oli soittanut hienosti taustoja, sillä monen kappaleen saksofonistemmat olivat vaihtuneet huuliharppuun.

Biiseistä hurjimman muodonmuutoksen oli kokenut Desert Rose, joka tosin hieman kärsi siitä, ettei keikkabändissä ole mukana pohjoisafrikkalaisia muusikoita, joista levyn versio on kuuluisa. Silti Desert Roseen tuli nyt raivoisasti svengaavaa arabigrooven potkua, kiitos rumpali Zach Jonesin ja kosketinsoittaja Kevon Websterin. Desert Rosen tahtiin pomppiva lätkähallillinen tamperelaisia oli kokemisen arvoinen spektaakkeli.

Taustalaulajilla Melissa Musiquella ja Gene Noblella oli omat revittelynsä. Tällä kertaa hurjempi oli Noble, joka lauloi funk- ja rap -tyyliin aivan omaa, lähellä melodiaa kulkevaan stemmaansa Shape of My heart -biisiin.

”If I ever lose my faith in you, there’ll be nothing left for me to do”, lauloi yleisö ja Sting bändeineen. Eikä kumpikaan taho pettänyt toistensa luottamusta.

STINGIN BÄNDI MY SONGS -KIERTUEELLA

Zach Jones rummut, Dominic Miller, kitara, Rufus Miller, kitara, Melissa Musique, taustalaulu, Gene Noble, taustalaulu, Shane Sager, huuliharppu ja Kevon Webster, koskettimet. Erikoisvieraana laulaja ja säveltäjä Joe “Big Joe” Sumner.

***   Korjattu torstaina 22.9. rumpalin nimi Zach Jones, ei Josh Freese.  ***