Graffiti johon on maalattu Francon karikatyyri

YhteiskuntaKirjoittanut Kukka-Maria AhokasKuvat Kukka-Maria Ahokas

Korruptiosyytöksissä ryvettynyt Juan Carlos luopui kruunusta poikansa hyväksi, mutta Espanjassa monarkiasta halutaan silti eroon

Espanjan kuningashuone liittoutui aikanaan fasistien kanssa. Monarkian vastustajat haluavat kansanäänestyksen korruptoituneen monarkian tulevaisuudesta.

Lukuaika: 3 minuuttia

Korruptiosyytöksissä ryvettynyt Juan Carlos luopui kruunusta poikansa hyväksi, mutta Espanjassa monarkiasta halutaan silti eroon

Espanjan kuningatar Letizia ja kuningas Felipe VI ovat huhujen mukaan aviokriisissä. Monet espanjalaiset ovat kuitenkin tyytymättömiä tapaan, jolla kuningashuoneen todelliset ongelmat – julkisten varojen väärinkäyttö, rikosepäilyt ja kytkökset hämäriin liiketoimiin – ovat jääneet suhdejuorujen jalkoihin. Monet ovat valmiita luopumaan monarkiasta tyystin.

Kysymys monarkian lakkauttamisesta jakaa espanjalaisia kahteen leiriin. Moni katsoo, että kuningashuone ylläpitää vakautta alueellisten ristiriitojen repimässä maassa. Marraskuussa verkkolehti elDiario.es uutisoi, että kansan enemmistö – etenkin poliittisen vasemman laidan kannattajat sekä nuoremmat sukupolvet – kannattavat kansanäänestyksen järjestämistä.

Asia on ollut tapetilla jo pidemmän aikaa. 

Viime toukokuussa monarkianvastaisessa mielenosoituksessa Madridissa oli liikkeellä paljon vasemmistolaisia ryhmiä ja muita kansanliikkeitä. Monella oli mukanaan Espanjan tasavaltaa symboloiva lippu, jonka reuna on muokattu violetiksi. Paikalla oli paljon ammattiyhdistysväkeä, anarkisteja ja vasemmistopuolueiden jäseniä. 

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

”Kuningashuone liittoutui aikanaan fasistien kanssa. Vieläkään ei ole tehty tiliä menneisyyden kanssa”, banderollia pitelevä Auri Cava kertoi. Hän kuuluu eläkelaisten perustamaan ryhmään nimeltä Yayoflautas, vapaasti suomennettuna ”vetelehtijämummot ja -papat”. Nimi on muunnelma hippejä tarkoittavasta haukkumasanasta.

Oikeistolaisia ryhmiä tai konservatiiveja ei nähty kruunua kritisoimassa. Syyt ovat historiassa.

Voiman kannessa Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa kaupassa ostoskärryn kanssa.
MAINOS: Voima 9/2023 on kulutus-teemanumero. Jos pidät lukemastasi, harkitsethan lehden vuositilausta (39€) tai irtonumeron ostamista (4,90€).

Fasismia 1970-luvulle saakka

Espanjan veristä sisällissotaa (1936–1939) pidetään toisen maailmansodan ”esinäytöksenä”, koska vastakkain olivat osin samat ideologiat. Vallassa oli vaaleilla valittu hallitus, jota vastaan kenraali Francisco Franco aloitti sotilasvallankaappauksen, mikä johti sisällissotaan. Francon kansallismieliset joukot kannattivat fasismia, monarkismia ja Espanjan yhtenäisyyttä separatisteja vastaan. Franco sai merkittävää tukea natsi-Saksalta ja Italialta. 

Neuvostoliiton tukemien tasavaltalaisten joukoissa puolestaan taisteli liberaaleja, sosialisteja, kommunisteja ja anarkisteja. He hävisivät, toinen tasavalta lakkautettiin ja maa siirtyi 36 vuoden ajaksi Francon johtamaan äärioikeistolaiseen ja totalitaristiseen sotilasdiktatuuriin. 

”Nyt on kolmannen tasavallan aika. Nykyinen perustuslaki on peräisin Francon fasistihallituksen ajoilta, ja se suosii oikeistoa, rahaeliittiä ja kuningashuonetta,” Auri Cava sanoi.

Yayoflautas järjestäytyi 2010-luvun massiivisen talouskriisin aikana. Silloin kansalaisilta meni kaikki: talouslaman myötä kiinteistökupla puhkesi, ihmiset menettivät kotinsa pankeille ja Punainen Risti toimitti nälkää näkeville espanjalaisille ennätysmäärän ruoka-apua. 

Samaan aikaan hallinnut kuningas Juan Carlos, nykyisen kuninkaan isä, kävi rellestämässä norsunmestsästyssafareilla Afrikassa, kestitsi salarakastaan luksusjahdeilla ja sotkeutui korruptiovyyhtiin. Hänen epäillään vältelleen veroja ja vastaanottaneen lahjuksia kymmenien miljoonien eurojen edestä. Tapausta ei tutkittu, kuningas luopui kruunusta poikansa hyväksi vuonna 2014 ja asuu nykyisin maanpaossa Arabiemiraateissa. Auri Cavan mukaan rankaisemattomuuden kulttuuri on ongelma: kuninkaallisilla on oikeudellinen koskemattomuus. 

”Tekevät he mitä tahansa rötöksiä, niitä ei tutkita”, hän kritisoi. Hovia rahoitetaan julkisista varoista noin 8,4 miljoonalla vuodessa, joten hänen mielestään olisi kohtuullista tietää, mihin rahoja käytetään.

Ennen skandaaleja emerituskuningas Juan Carlos oli kuitenkin suosittu, ja syystäkin. Franco oli henkilökohtaisesti valinnut Juan Carlosin seuraajakseen ja luovutti tälle kaiken vallan ennen kuolemaansa 1975. Diktaattorin toiveiden vastaisesti hän kuitenkin käänsi maan suunnan kohti monarkistista demokratiaa ja poliittinen valta siirrettiin parlamentille. Espanja nousi muiden eurooppalaisten demokratioiden joukkoon vuosikymmeniä kestäneen, riuduttavan diktatuurin jälkeen. 

Nainen kantaa Espanjan tasavaltaa symboloivaa lippua
Mielenosoittaja kantoi Espanjan tasavaltaa symboloiva lippua mielenosoituksessa Madridissa. Kuva: Kukka-Maria Ahokas.

Epäpoliittiset nuoret

Paikalla oli myös 19-vuotias Kike ystävänsä kanssa. Hän kritisoi etenkin kuningashuoneen vaikutusta status quon ylläpitäjänä ja talousjärjestelmää, jossa noin 20 prosenttia kansalaisista elää köyhyysriskissä. Hänen mielestään diktatuurin aikainen perustuslaki suosii niitä, joilla jo ennestään on etuoikeuksia.

”Meillä on demokratia vain lainausmerkeissä. Silti nuoret eivät ole tarpeeksi politisoituneita, monet saavat tietonsa YouTubesta ja Twitteristä, jossa populistinen äärioikeisto julkaisee hölynpölyä. Ja oikeistolaisissa perheissä lapset perivät mielipiteet vanhemmiltaan. Isovanhempien sukupolvi arvosti kuningasta, koska hän käänsi maan pois diktatuurista, mutta se ei riitä.”

Kike sanoi olevansa tyytymätön myös sosiaalidemokraattiseen Pedro Sáncheziin, joka on ollut pääministerinä vuodesta 2018. Sosialistipuolueessa ei ole hänen mielestään muuta sosialismia kuin logo. 

”Tarvitsemme kansanäänestyksen, uuden perustuslain ja poliittisen täyskäännöksen.” 

Aika näyttää, taipuuko monarkistinen demokratia kansan vaatimukseen.