Lukuaika: 6 minuuttia

Zahra Karimyn mukaan globaalin vallan epätasapainoa helpottaisi moniäänisyys ja läpinäkyvyys

Voit kuunnella tämän artikkelin! Ääniraita löytyy myös Spotifystä ja muista äänentoistopalveluista.

Afganistanilaistaustainen Zahra Karimy muistelee lämpimästi Afganistanin kulttuuria ennen äärijärjestö Talibanin valtaannousua.

”Laittautuminen on naisille tärkeää, ja ihmiset käyttävät värikkäitä vaatteita arjessaan. Tapana on käydä vähintään viikoittain vierailemassa sukulaisten ja ystäväperheiden luona. Kahvilakulttuuri oli iso trendi Afganistanissa. Lisäksi afganistanilaiset eivät osta leipää kaupasta tai tee sitä itse, vaan tapana on ostaa leipää leipomoista monta kertaa päivässä. Ikävöin sitä tuoreen leivän tuoksua kaduilla.”

Karimy on 19-vuotias helsinkiläinen ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti, asiantuntija ja toimittaja. Hän on työskennellyt  Yle Kioskin toimituksessa, Ylen persiankielisten uutisten lukijana sekä lastenoikeusjärjestö Planilla tyttöjen ja naisten oikeuksien parissa. Hän on Helsingin kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan puheenjohtaja.

Afganistanilaisen kulttuurin merkitys on korostunut Karimylle entisestään Talibanin valtaannousun myötä. Järjestö tappaa siviilejä ja on alistanut oikeuslaitoksen, median ja poliittiset instituutiot totalitaristisen kontrollin alle.

”Kuuntelen toisen kotimaani musiikkia ja yhdistelen afganistanilaisia koruja muihin vaatteisiini.” Päivittäin Zahra Karimy syö afganistanilaisia lempiruokiaan qabeli palawia ja mantua eli kabulilaista maustettua riisiä ja täytettyjä taikinanyyttejä. 

”Afganistanilainen kulttuuri on valtavan rikas. Kuulun itse hazaroihin, joka on kolmanneksi suurin etninen ryhmä Afganistanissa. Taliban vainoaa heitä, koska hazarat ovat shiiamuslimeja ja täten Talibanin silmissä vääräuskoisia.”

Karimyn perhe saapui kiintiöpakolaisina Hämeenlinnaan Karimyn ollessa vuoden ikäinen. Vuonna 2017 perhe muutti vanhempien töiden takia Helsinkiin. Karimy kävi yhdeksännen luokan loppuun ja pääsi Kulosaaren lukion yhteiskunnan ja talouden linjalle. Kriittinen ajattelu oli  tullut jo kotoa. Opintojen myötä tunne tulevaisuudesta yhteiskunnallisena vaikuttajana vain vahvistui. 

”Vanhemmat ovat olleet minulle aina tuki ja turva sekä myös kannustaneet minua yhteiskunnalliseen ajatteluun ja omiin mielipiteisiin. Meillä puhuttiin kotona etenkin kansainvälisestä politiikasta: finanssikriisistä, Yhdysvaltain presidentinvaaleista ja arabikeväästä.”

Suurvaltojen pelinappula

Keväällä 2021 vuosikymmeniä Afganistanissa olleet Yhdysvaltain joukot vetäytyivät maasta. Äärijärjestö Taliban hyödynsi valtatyhjiön, kaatoi vanhan hallituksen ja nousi valtaan koko maassa. 

Karimya harmittaa, miten globaalit valtasuhteet ovat liian vähän esillä julkisessa keskustelussa Afganistanin tilanteesta. 

”Afganistan tuntuu olevan suurvaltojen pelinappula. Länsimaiden vastuusta puhutaan liian vähän. Afganistanilla on yksittäisenä maana suurimmat luonnonvarat maailmassa, mutta kaikki mitä siellä on, viedään pois. Valtiot suorittavat operaationsa ja jättävät siviilit oman onnensa nojaan. Afganistanilaiset, heidän elämänsä ja kotimaansa rakentuminen on unohtunut. Humanitaarinen kriisi on valtava, esimerkiksi entiset lääkärit ja opettajat eivät saa palkkojaan, ja he ovat kaduilla kerjäämässä leipää. Luokkaerot, köyhyys ja naisten oikeuksien heikentyminen ovat syventyneet. Isis-K, ääri-islamistisen Isis-järjestön haara, on tehnyt iskuja eri puolille maata. Ihmiset pelkäävät sisällissotaa.”

Siviilit kärsivät vuosikymmenien operaatioista eniten, vaikka eivät ole vastuussa siitä, mitä maassa on tehty. Tämän afganistanilaiset haluaisivat kansainvälisen yhteisön ymmärtävän.

”Afganistanin hallituksen edustajat lennätettiin heti ensimmäisenä yönä pois, samalla kun siviilit putosivat täysistä lentokoneista kuolemaan. Dohan rauhanneuvotteluissa vuonna 2020 Afganistanin hallitus suostui päästämään 5 000 Taliban-vankia vapaaksi, mutta rauhansopimuksia ei kunnioitettu, ja iskut vain lisääntyivät. Länsi on mennyt liikaa Talibanin ehtojen mukaan”, Karimy ihmettelee.

Karimy ihmettelee miten media näyttää unohtaneen afganistanilaiset, koska tilanne ei ole enää jokapäiväisenä kärkiotsikkona.

Talibanin vallattua Afganistanin pääkaupungin Kabulin sen lentokenttä muuttui kaoottiseksi. Ihmiset yrittivät paeta kuoleman uhalla tarrautuen kiinni Kabulista lähtevien lentokoneiden pyöriin. Talibanin ensimmäiset viralliset kolmipäiväiset keskustelut lännen kanssa käytiin tämän vuoden tammikuussa. Talibanin 15-henkinen valtuuskunta haettiin Kabulista suomalaisen Wihuri-yhtiöiden omistaman Jetflite-yhtiön luksuskoneella Osloon. Vierailu herätti kritiikkiä, sillä sen nähtiin tarkoittavan Taliban-hallinnon legitimointia. Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre perusteli neuvottelujen tarpeellisuutta Afganistanin humanitaarisella katastrofilla. Länsimaat eivät ole höllentäneet talouspakotteita Afganistania kohtaan.

“Terveydenhuollon tila on surkea tällä hetkellä. Sukulaisiani työskentelee Afganistanissa lääkäreinä, ja he ovat kertoneet, etteivät edes välitä palkan saannista, kunhan saisivat vain jostain lääkkeitä potilaille.”

Naisten ja tyttöjen asema on huonontunut merkittävästi. Naiset eivät saa poistua kotoa ilman miespuolista seuraa. 

“Naispuoliset sukulaiseni ovat opiskelleet ennen yliopistossa, mutta istuvat nykyään vain kotona, tekevät ruokaa ja siivoavat. Heistä tuntuu, että vuosien kouluttautuminen on mennyt hukkaan.” 

Karimy kertoo myös, että naisia pahoinpidellään, jos he rikkovat koko henkilön peittävää pukeutumiskoodia. “Tiedän naisia, joita on ruoskittu liian paljastavien kenkien vuoksi.” 

Karimy ihmettelee miten media näyttää unohtaneen afganistanilaiset, koska tilanne ei ole enää jokapäiväisenä kärkiotsikkona.

”Kansainvälinen yhteisö on Afganistanin ainoa toivo. Ei siviileillä ole mitään toivoa Talibania kohtaan.”

Mielenosoituksen voima 

”Maailmalla on paljon esimerkkejä siitä, kuinka mielenosoituksilla voidaan oikeasti vaikuttaa ihmisoikeuksiin. Esimerkiksi suffragettiliike 1900-luvun alun Britanniassa toi lopulta äänioikeuden naisille. Kun suurempi joukko tekee työtä jonkin asian eteen, ja sanoo, että hallituksen toimet eivät ole riittäviä, tulee hallitukselle myös paine reagoida.”

Karimy alkoi jo nuorena vapaa-ajallaan osallistua mielenosoituksiin.  Mielenosoituksessa parasta on kollektiivisen voiman tuottama yhteisöllisyyden tunne. Vuonna 2020 Karimy juonsi Black Lives Matter -mielenosoitusta. 

”Todistin, kuinka saimme ilman markkinointia muutamassa päivässä 5000 ihmistä osoittamaan mieltä. Saimme valtavasti huomiota ja loimme sitä kautta julkista painetta päättäjille. Moni esimerkiksi luuli, että Black Lives Matter liittyy vaan Yhdysvaltojen politiikkaan, vaikka näin ei ole. Ihmiset alkoivat pohtia etuoikeuksiaan, ja julkinen keskustelu laajeni myös esimerkiksi romanien ja saamelaisten oikeuksiin Suomessa.”

mainos

Toisaalta Karimy haluaa korostaa, että aktivismia on monenlaista. Vaikka hänelle on luontaista esiintyä ja huudattaa joukkoja,  hän muistuttaa aktivismin kaipaavan monenlaisia tekijöitä. 

”Mielenosoitukset vaativat valtavasti järjestämistä puheiden suunnittelusta sähkön saantiin ja viranomaisten lupiin. Toisaalta näen myös aktivismin toteutuvan arkisissa teoissa ja julkiseen keskusteluun osallistumisessa. Ympäristöystävällistä elämäntapaa voi pohtia jokapäiväisessä kulutuskäyttäytymisessään.” 

Aktivismissa Karimy kokee saavansa vapaammat kädet kuin politiikassa. Karimy on Helsingissä vihreiden varavaltuutettu, mutta haluaa tulevaisuudessa keskittyä enemmän aktivistina ja toimittajana työskentelyyn. Karimyn mielestä aktivisteille tulee maksaa asianmukainen palkka, jos heitä pyydetään puhumaan paneelikeskusteluihin asiantuntijoina.

Sosiaalisen median ansiosta aktivismi vaikuttaa suurempiin ihmisjoukkoihin kuin ennen.

”Sosiaalisessa mediassa oikeat asiantuntijat saavat tilaa. Monet aktivistit eivät edes halua esiintyä perinteisessä mediassa, koska eivät jaksa vihapostin määrää. Etenkin naisena ja etnisen vähemmistön edustajana vihapostin määrä on suurempi. Poliittiset aiheet, joita nostamme esiin, ovat meille henkilökohtaisia. Toisinaan tuntuu, että vastakkainasettelun rakentaminen on suurempana intressinä perinteisessä mediassa kuin aito, rakentava keskustelu.”

Verkkohäirinnästä vastuuseen

Monet tuntuvat Karimyn mielestä unohtavan, että aktivismia tehdään vapaa-ajalla ja oman jaksamisen puitteissa. 

Karimy palasi juuri ennen Talibanin valtaannousua Afganistanista Suomeen. Hän oli puhumassa Afganistanista stressaavan tilanteen keskellä monessa tiedotusvälineessä. Sukulaiset ovat edelleen Afganistanissa, ja huoli on suuri.

Karimy kertoo väsyvänsä somekeskustelujen negatiivisiin sävyihin. Siksi hänestä on hyvä pitää välillä taukoa somesta. Täysin Karimy ei halua hiljentyä, koska se olisi sitä, mitä verkkohäiriköt haluavat.

Hän toivoo, että yhä useammat naiset ja etnisten vähemmistöjen edustajat saisivat julkisuutta. Verkkohäirintää pitäisi pystyä vähentämään. Karimyn mielestä verkkohäirinnän juurisyy on erilaisuuden pelko ja tietämättömyys, ja siksi koulutukseen ja ennaltaehkäisyyn pitäisi panostaa. Vihapuhetta pitäisi tutkia enemmän, ja vaatia vastuuseen vihapuhujaa, ei kokijaa. 

”Liian usein ratkaisuna on, että  ’jos et kestä, niin älä mene.'”

Valtasuhteet ilmastokeskusteluun

Ilmastokriisikeskustelussa Karimyä huolestuttavat etenkin ihmisoikeuksien rapautuminen ja globaalien valtasuhteiden aiheuttama epätasa-arvo. 

”Afganistanissa kuivuus on niin suuri ongelma, että maanviljely elinkeinona kärsii, eivätkä perheet saa leipää pöytään. Ratkaisuna on usein tyttären pakkonaittaminen toiselle perheelle, koska perhe saa myötäjäislahjoja naittamisesta ja tyttären ajatellaan saavan paremmin ruokaa toisessa perheessä.”

Toinen ongelma on kotien ja elinkeinojen menettäminen. Lähi-idän lisäksi erityisesti Afrikan manner tulee kärsimään ilmastonmuutoksen aiheuttamista haitoista. Maailmanpankki on ennustanut, että vuoteen 2050 mennessä jopa 86 miljoonaa ihmistä saattaa joutua muuttamaan Afrikan sisällä esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamien lämpöaaltojen, tulvien ja kuivuuden takia. 

”Ilmaston muuttuessa haavoittuvimmassa asemassa ovat ne maat, jotka ovat aiheuttaneet kaikkein vähimmin kasvihuonepäästöjä.” Karimy vaatii hyväosaisten teollisuusmaiden asukkaiden ottavan vastuun muutoksesta.

”Ilmaston muuttuessa haavoittuvimmasssa asemassa ovat ne maat, jotka ovat aiheuttaneet kaikkein vähimmin kasvihuonepäästöjä.”

Oleellista on, paitsi ilmastonmuutoksen pitäminen aisoissa, myös ihmisten sopeutuminen siihen. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan fossiilisia polttoaineita tuettiin viime vuonna runsaalla 5 000 miljardilla eurolla. Keskustelussa ilmastokriisissä nousee esille, miten rikas pohjoinen vaatii Afrikassa luovuttavan fossiilisista polttoaineista, vaikka siellä on heikommat valmiudet siirtyä esimerkiksi uusiutuvan energian muotoihin. 

Karimyn mielestä globaalin vallan epätasapainoa helpottaisi ilmastoliikkeen moniäänisyyden ja ilmastoimien läpinäkyvyyden parantaminen. YK:n 26. ilmastokokousta Glasgowssa on kritisoitu siitä, ettei siellä ole ollut tarpeeksi Afrikan maiden edustajia paikalla. Osaltaan poissaoloihin vaikutti myös koronatilanne. 

 ”Toivoisin, että julkisuutta saisivat enemmän ne ihmiset, joita ilmastotoimet koskettavat eniten. Toivoisin, että myös palkintoja ja tunnustusta ilmastoteoista jaettaisiin moninaisemmin.” Zahra Karimy huomauttaa myös, että usein kehittyvien maiden tyttöjen ongelmista ovat monesti puhumassa aivan muut kuin he, joita ongelmat koskettavat.

Ahdistukseen auttaa toiminta

Karimyn mielestä ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on avannut keskustelua ilmastokriisiä nuorille sukupolville. Nuorten äänen tulisi kuulua voimakkaana julkisessa keskustelussa, koska ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan heidän tulevaisuuteensa.

Tiesitkö, että artikkelin kirjoittaja Silja Seppälä kertoi jutun tekemisestä voimajengin uutiskirjeessä? Älä missaa kurkistuksia Voiman toimitukseen – liity Voimajengiin!

”Ilmastoahdistus on valitettavan totta nuorelle sukupolvelle. Olen onnellinen, että minua se kannustaa toimimaan, mutta ymmärrän sen myös olevan lamauttavaa. Parasta lääkettä ilmastoahdistukseen ovat hallituksen konkreettiset toimet. Tällä hallituskaudella koronakriisi on teettänyt suurimman työn, enkä halua vähätellä sen tuomaa työmäärää yhtään. Mutta toivon, että ilmastoasiat eivät jäisi koronakriisityön jalkoihin.”

Jos nuori kokee voivansa toiminnallaan vaikuttaa ilmastokriisiin, ilmastoahdistuskin vähenee. Jos ilmastonmuutosta hillitään konkreettisesti, muuttuu julkisen keskustelun sävykin.

”Liian usein tulevaisuutemme planeetallamme näyttäytyy julkisessa keskustelussa vaikeana ja ilmastonmuutos ylitsepääsemättömänä ongelmana. Median tulisi ottaa enemmän vastuuta ja selittää tiettyjen muutosten tarkoitusperiä. Avata, miksi bensan hintaa ei voi laskea. Kuinka tietyt työpaikat poistuvat, mutta uusia työpaikkoja syntyy koko ajan. Elämäntavan muuttamiseen pitäisi löytyä positiivisia kannustimia.”

Monesti julkisen keskustelun keskiöön nousevat toissijaiset asiat. Elokapinan mielenosoituksissa kansalaistottelemattomuus herätti enemmän keskustelua kuin ilmastopoliittiset toimet. 

”Ilman Elokapinaa  keskustelu ilmastokriisistä ei olisi lainkaan sitä, mitä se on nyt. Liike osoittaa, kuinka kansalaisaktivismilla voi vaikuttaa. Elokapina ei aja vasemmistolaista politiikkaa ja vain tiettyjen ihmisryhmien etuja, vaan meidän kaikkien yhteistä hyvää. Ilmastokriisi ja ympäristön tulevaisuus koskettavat meitä kaikkia.”