Lukuaika: 3 minuuttia

Vapautuvat vangit tanssivat flamencoa ja osoittavat, että yhteisön tuki on parasta hoivaa

”Minä pöydän alla. Sattuu, sattuu, saatanasti. Olen pieni poika, kyyneliä valuu silmistä. En näe kunnolla. Päällimmäisenä raivo ja viha. Viha isää kohtaan. Sen isoa ja satuttavaa kättä kohtaan.”

Näin aloittaa omakohtaisen monologinsa yleisölle suoraan sanansa osoittava mieshahmo. Hänen takanaan liikkuu vähäeleisen rytmikkäästi noin tusinasta esiintyjästä koostuva tanssijoiden kuoro. Kertoja seisoo välillä ryhmän edessä, välillä se takana. Ryhmän liikkuessa hän seuraa hetken sen mukana kääntyen hetken päästä toiseen suuntaan kuin uisi merellä vastavirtaan.

Tässä ollaan toukokuussa Tanssin talossa ensi-iltaan tulevan La Familia -esityksen harjoituksissa Helsingin Kaapelitehtaalla. Kyseessä on Porttiteatterin ja Compañía Kaari & Roni Martinin yhteistuotanto.

Vuonna 2015 perustettu Porttiteatteri on vapautuneiden ja vapautuvien vankien yhteisöteatteri. Se tunnetaan dokumentaarisista esityksistä, joissa esiintyjät avautuvat omaan elämäänsä liittyvistä käännekohdista taiteellisesti ja yhteiskunnallisesti puhuttelevalla tavalla.

”Meillä mukana olevat ovat usein palaamassa tuomioidensa jälkeen takaisin yhteiskuntaan. Siksi on välillä haluttu puhua vankilateatterin sijaan vapausteatterista. Tässä nivelvaiheen prosessissa minusta on myös erityisen tärkeää, että jokainen pystyisi saamaan jo alussa jonkinlaisia onnistumisen kokemuksia. Sitä kautta sitten pystyy sitoutumaan yhteisöön ja samalla saamaan omaa pakettiaan muutenkin kuntoon”, avaa Porttiteatterin pitkäaikainen ohjaaja-tuottaja Tuija Minkkinen.

Porttiteatterissa tekeminen lähtee käytännössä siitä, että ryhmästä nousee joku teema, johon sitten yhdessä istutetaan esiintyjien itse kirjoittamat monologit.

”Tosin tällä kertaa kävi niin, että eräänä päivänä mietin, että nyt pitäisi kehitellä jotain uutta ja soitin toiselle taiteelliselle suunnittelijallemme Sanna Salmenkalliolle, joka sattui istumaan juuri silloin Kaari Martinin toimistolla. Siinä yhdessä sitten keksittiin, että hitto, mehän voidaan tehdä tällainen yhteisteos.”

Yli 20 vuotta toiminut Compañía Kaari & Roni Martin on oman määritelmänsä mukaan kansainvälinen taiteilijaryhmä, jonka teoksissa suomalainen ja andalusialaisen taide kohtaavat tavalla, jossa korostuvat rosoisuus, kauneus ja karnevalismi.

Hänen mielestään väkevästi ilmaisevien porttiteatterilaisten kanssa voi tavoittaa jotain olennaista flamencon ytimestä.

”Flamenco on todella monitahoinen taiteenlaji, jonka sisällä elää vahva perheeseen nojaava traditio. Vaikka on myös kaikenlaisia rock- ja pop-flamencobändejä, flamenco on pohjimmiltaan hyvin yhteisöllistä. Toisaalta siihen liittyy vahvasti myös Francon ajan historia, jolloin flamencon kiinnostavimmat vaikuttajat kansallisrunoilija Federico García Lorcaa myöten tapettiin tai he joutuivat piiloutumaan luoliin tai lähtemään maanpakoon”, kertoo esityksen koreografi Kaari Martin.

mainos

Hänen mielestään väkevästi ilmaisevien porttiteatterilaisten kanssa voi tavoittaa jotain olennaista flamencon ytimestä.

Kaari Martinin, Ola Miettusen ja Tuja Minkkisen laajempi haastattelu on kuunneltavissa Teatterin politiikkaa & politiikan teatteria -podcastissa.

”En ole koskaan muutenkaan ollut mikään klooniarmeijoiden koreografi, vaan minua ovat aina kiinnostaneet persoonat, kaiken maailman mummot ja kultahammasäijät ja yleensä erilaiset tavat liikkua. Se, mikä flamencossa tulee lähelle Porttiteatteria, on nimenomaan sen yhteisöllinen puoli.”

Ammattilaisina esityksen toteutuksessa mukana ovat lisäksi ohjaaja Atro Kahiluoto, muusikko Roni Martin sekä espanjalaiset kitaristi Juan Antonio Suárez Cano ja laulaja Victor Carrasco.

Lavalla nähdään myös Porttiteatterin teoksissa jo pitkään mukana ollut Ola Miettunen. Esiintymisen ohella vertaisohjaajana toimiva Miettunen kertoo Porttiteatterin tekemisen nojaavan vahvan yhteisöllisyyden ohella eräänlaiseen sipulin kuorimisen tekniikkaan.

”Porttiteatterilla on sellainen oma taika, että siinä avautuu kerros kerrokselta pikkuhiljaa. Ensin sitä tulee treeneihin patsastelemaan ja ekan puolen vuoden aikana sitä alkaa avautua. Ja sitten tulee se häkellyttävä muutos, että esiin tuleekin se tyyppi, joka on ollut viimeksi kaksitoistavuotiaana.

Hyppäys teatterista flamencon pariin on ollut Miettusesta luontevaa.

”Itse olen tanssinut pentuna, mutta nyt kun olen jo vanha ukko, sitä ei liiku niin kuin kun ennen, mutta tuohan se tähän semmoisen lisämausteen ja erilaisen perspektiivin.  On tosi hyvin tullut esiin, että näissä muuveissa tärkeintä on asenne, miten sä sen teet.”

La Familian esitykset 9.–12.5. Tanssin talon Pannuhallissa, Helsingissä

Kommentoi Facebookissa