YhteiskuntaKuvat Novaja Gazeta

Venäläiset äänestävät uudesta perustuslaista pellonpientareella ja ladan peräkontista

Kantojen päälle ja autojen peräkontteihin pystytetyistä äänestyspaikoista on levinnyt sosiaaliseen mediaan paljon kuvamateriaalia.

Lukuaika: 2 minuuttia

Venäläiset äänestävät uudesta perustuslaista pellonpientareella ja ladan peräkontista

Venäjällä äänestetään parhaillaan perustuslain muutoksen hyväksymisestä. Kesäkuun 25. päivä alkanut kansanäänestys kestää viikon ja viimeinen äänestyspäivä on 1. heinäkuuta. Viimeinen äänestyspäivä on julistettu kansalliseksi vapaapäiväksi. Perustuslakiin esitetyistä muutoksista merkittävin on presidentti Vladimir Putinin mahdollisuus jatkaa Venäjän johdossa jopa vuoteen 2036 asti.

Venäläiset ympäri maata ovat voineet äänestää kotona tai niin sanotuilla liikkuvilla äänestyspaikoilla, joita on pistetty pystyyn muun muassa leikkipuistoihin, busseihin, autojen takakontteihin ja kantojen päälle. Näistä äänestyspaikoista, joiden perustamisessa vain mielikuvitus on ollut rajana, on levinnyt sosiaaliseen mediaan paljon kuvamateriaalia. Kuvat innostivat riippumattoman Novaja Gazeta -lehden järjestämään valokuvakilpailun parhaan näköisestä pop-up-äänestyspisteestä.

Äänestyksen tuloksella ei ole mitään merkitystä, perustuslain muutos hyväksytään joka tapauksessa suurella äänten enemmistöllä. Todennäköisesti suurin osa venäläisistä sen oikeastikin hyväksyy, mutta julistettu tulos ei ole välttämättä kovinkaan luotettava.

Lada ajaa ja stereot soittaa

mainos

Kansanäänestys kirkonkylällä

Kansanäänestys suurella tunteella

Kansanäänestys heinäpellolla

Kansanäänestys maitolaiturilla

Kansanäänestys meijän talossa

Tune: Aknestik – Suomirokkia

  • 30.6.2020
  • Kuvat Novaja Gazeta