YhteiskuntaKirjoittanut Ilona Iida SimesKuvat Susanna Pesonen

Uurnille vaikka väkisin – Monet venäläiset mieluummin nukkuvat tai protestoivat

Vaaleissa nukkuminen ei ole vaihtoehto Venäjällä. Vaikka Putinin yksinvaltius on sinetöity, venäläinen Jevgenia Tsirikova uskoo vielä aktivismiin, vaikka hän voikin toimia vain ulkomailla.

Lukuaika: 2 minuuttia

Uurnille vaikka väkisin – Monet venäläiset mieluummin nukkuvat tai protestoivat

“Venäläiset eivät halua äänestää”, raportoi riippumattoman venäläisen Meduza-lehden Andrei Pertsov 4. maaliskuuta 2024. Hänen mukaansa hallinnolla on täysi työ saada väkeä vaaliuurnille 17. maaliskuuta, jolloin järjestetään presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Maan johto toivoo suuria äänestysprosentteja. Niiden saavuttaminen on vaikeaa. Venäläisten innokkuus äänestää on ennätysalhaalla – siitä huolimatta, että äänestämättömyydestä rangaistaan. Valtion viroissa olevat henkilöt voivat menettää työpaikkansa.

Joka tapauksessa istuvan presidentin Vladimir Putinin voitto näyttää varmalta.

Maanpaossa oleva oligarkki Mihail Hodorkovski kannustaa venäläisiä protestoimaan presidentinvaalien aikaan. Samaan on kehottanut kuuluisa demokratian puolesta kampanjoiva Anastasia Ševtšenko.

Hodorkovski ja Ševtšenko vierailivat Helsingissä helmikuussa ja puhuivat laajalle yleisölle mielenosoituksessa Putinin ”hirmuhallintoa” vastaan.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Vuonna 2021 Ševtšenko tuomittiin Venäjällä neljäksi vuodeksi vankilaan osallistumisestaan “epätoivotun” organisaation, Avoimen Venäjän, toimintaan. Ševtšenko ehti paeta maasta ennen tuomion täytäntöönpano.

Anastasia Ševtšenko Helsingissä 25.2.2024. Kuva Susanna Pesonen

Harva Venäjän ulkopuolella tietää, keitä ovat Vladislav DavankovNikolai Haritonov ja Leonid Slutski. He ovat presidentinvaalien ehdokkaita Putinin ohella.

Vladislav Davankov on keskusta-oikeistolaisen Uusi kansa -puolueen ehdokas. Novaja Gazeta -lehden mukaan Davankov sanoi helmikuussa 2024, ettei rauhanneuvotteluille Ukrainan kanssa ole mitään estettä. Hän tavoitteensa neuvotteluissa olisi “vahva ja itsenäinen Venäjä”.

Nikolai Haritonov on kommunistisen puolueen ehdokas. Haritonov on muutamia kertoja asettunut presidentti Putinin ehdotuksia vastaan, mutta hyökkäystä Ukrainaan hän ei vastusta.

Kun laitaoikeistolainen liberaalidemokraattinen puolue valitsi Leonid Slutskin ehdokkaakseen, ehdokas ilmoitti kannattavansa “alueellista tasa-arvoa” ja sosiaaliturvaa. Samaan hengenvetoon hän jatkoi, ettei hän halua viedä ääniä Vladimir Putinilta.

* * * * * 

Lue tästä Susanna Pesosen juttu Zine-julkaisuista venäläisten aktivistin apuna.

Lue tästä Iida Simeksen kolumni Venäjän demokratian häivähdyksestä ja toivosta. 

* * * * * 

Kirjoitukset ovat Voiman Vlast!-sarjaa. Siinä julkaisemme Venäjää, Ukrainaa ja Valko-Venäjää sekä alueiden sotaa, konflikteja ja ihmisoikeuksia käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Kordelinin säätiö.

Venäläisten pitää yhdistää voimansa ja auttaa Ukrainaa

Vapaan Venäjän kannattajat eivät ole luopuneet toivosta, kertoo Susanna Pesosen haastattelema aktivisti Jevgenia Tsirikova.

Jevgenia Tsirikova tammikuussa 2024. Kuva: Susanna Pesonen

Voima tapasi palkitun venäläisaktivistin Jevgenia Tsirikovan Helsingissä tammikuussa. Aktivistien tilanne Venäjällä hirvittää Tsirikovaa. Useat hänen läheiset ystävänsä, kuten kuuluisat Venäjän hallintoa vastustavat Vladimir Kara-Murza ja Ilja Jashin, istuvat vankilassa. Myös vankilassa kuollut oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi oli Tsirikovan ystävä.

“Aleksei oli ystäväni, joten tämä on minulle henkilökohtainen tragedia. Tässä tilanteessa meidän tulee yhdistää voimamme ja auttaa Ukrainaa, joka sotii Putinin hallintoa vastaan. Tämä olisi oikea tapa vastata Navalnyin murhaan. Putinin hallinto tappoi Navalnyin”, Tsirikova sanoo.

Tsirikova ryhtyi aktivistiksi aluksi vastustamalla Moskovan lähellä sijaitsevan Himkin metsän kaatamista. Hänestä tuli yksi metsäliikkeen tunnetuimmista hahmoista. Vuosina 2011–2013 hän vastusti julkisesti Vladimir Putinin uudelleenvalintaa presidentiksi. 

Vuonna 2012 Yhdysvaltalainen Foreign Policy listasi Tsirikovan yhdeksi maailman sadasta tärkeimmästä ajattelijasta.

Venäjän kansalaisyhteiskunnan tilanne on erittäin huono. Tsirikova kertoo, miten monet Venäjän autoritaarista hallintoa vastustavat ihmiset ovat paenneet Venäjältä, koska pelkäävät vankilatuomiota itsekin. Eli Kremlin pelottelu toimii kansan hiljentämisessä. Jotkut heistä ovat protestoineet sotaa vastaan ulkomailla. 

Voima tapasi palkitun venäläisaktivistin Jevgenia Tsirikovan Helsingissä tammikuussa. Toisinajattelijoiden tilanne Venäjällä hirvittää Tsirikovaa. Useat hänen läheiset ystävänsä, kuten kuuluisat Venäjän hallintoa vastustavat Vladimir Kara-Murza ja Ilja Jashin, istuvat vankilassa. Hän tunsi myös vankilassa kuolleen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin.

“Aleksei oli ystäväni, joten tämä on minulle henkilökohtainen tragedia. Tässä tilanteessa meidän tulee yhdistää voimamme ja auttaa Ukrainaa, joka sotii Putinin hallintoa vastaan. Tämä olisi oikea tapa vastata Navalnyin murhaan. Putinin hallinto tappoi Navalnyin”, Tsirikova sanoo.

Tsirikova ryhtyi aktivistiksi aluksi vastustamalla Moskovan lähellä sijaitsevan Himkin metsän kaatamista. Hänestä tuli yksi metsäliikkeen tunnetuimmista hahmoista. Vuosina 2011–-2013 hän vastusti julkisesti Vladimir Putinin uudelleenvalintaa presidentiksi. 

Vuonna 2012 Yhdysvaltalainen Foreign Policy listasi Tsirikovan yhtenä maailman sadasta tärkeimmästä ajattelijasta.

Venäjän kansalaisyhteiskunnan tilanne on erittäin huono. Tsirikova kertoo, miten monet Venäjän autoritaarista hallintoa vastustavat ihmiset ovat paenneet Venäjältä, koska pelkäävät vankilatuomiota itsekin. Eli Kremlin pelottelu toimii kansan hiljentämisessä. Jotkut heistä ovat protestoineet sotaa vastaan ulkomailla. 

Sotaa vastustavat tekevät hyvää yhteistyötä.

“Tällä hetkellä meillä on paljon toimintaa Ukrainan ja ukrainalaisten pakolaisten tukemiseksi. Meille venäläisille toiminta on kuin terapiaa. On valtava häpeä kun kotimaamme tappaa ihmisiä Ukrainassa.”

Putinin jälkeen Venäjällä on paljon tehtävää

Tsirikova uskoo, että venäläisten sotilaiden mitta täyttyy pian. Niin kutsutussa Siperian pataljoonassa sotii venäläisiä ukrainalaisten kanssa rinta rinnan, ja näihin, sekä Vapaan Venäjän kannattajiin Tsirikova panee toivonsa: “Minä uskon että tilanne voi muuttua jo pian.”

Seuraavaksi tärkeimpänä hän pitää median haltuunottoa. Tällä hetkellä Venäjän päätiedotusvälineet ovat Kremlin kontrollissa, mutta eivät ehkä enää kauan. 

Hänen oma sivustonsa Aktivatika jakaa oikeaa tietoa sodasta. Hänen oma sivustonsa Aktivatika toimii alustana monenlaisille aktivisteille. Sivusto antaa äänen ympäristöliikkeelle, sodan vastustajille, sateenkaariliikkeelle ja muille ihmisoikeusaktivisteille. Tsirikovan mielestä kaikenlainen aktivismi, mielipideiden moninaisuus yhteiskunnassa, on kohti demokratiaa.

Tavalliselle venäläiselle yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen ei ole ajankohtainen murhe. Monet kamppailevat elämän perusedellytysten kanssa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

“Heille ei ole tärkeää kuka Kremlissä istuu, Putin vai joku toinen. Heille on tärkeämpää mistä lapsille saadaan ruokaa. Tämä on valtava ongelma. Putin, hän on kuin Stalin.”

Tsirikova muistuttaa, ettei näin valtavan totalitaarisen maan muutosta demokratiaksi olla nähty ennen. Tähän muutokseen Venäjä tarvitsee apua Suomelta ja muilta Euroopan mailta.

“Putin on tuhonnut kansalaisyhteiskunnan Venäjällä. Kansalaisyhteiskunnan uudistuskausi tulee olemaan pitkä. Meillä on paljon kansallisuuksia Venäjällä, ja meidän on muutettava ihmisten mentaliteettia. Jotta järjestelmä muuttuisi, meidän on muutettava ihmisten mieliä.”

 

Susanna Pesonen