”Hakkuiden tavoiteltu lisääntyminen on merkittävä uhkatekijä linnustolle”, toteaa keväällä julkaistu Suomen lajien­ uhanalaisuus – Punainen kirja 2019 metsälinnuistamme. Yksi uhan alle joutuneista lintulajeista on hömötiainen, joka oli vielä kolme vuosikymmentä sitten neljänneksi yleisin lintulajimme.

Hömötiaisen katoaminen on ollut nopeaa.

Vuonna 2015 hömötiainen luokiteltiin ensimmäistä kertaa uhanalaisuusluokkaan ”vaarantunut”. Nyt uhanalaisluokitus on noussut seuraavaan kategoriaan eli ”erittäin uhanalaiseksi”. Viidessätoista vuodessa hömötiaisen parimäärä on romahtanut koko maassa alle puoleen. Etelä-Suomessa hömötiaisten määrä on pudonnut samalla jaksolla talvilintulaskennoissa jopa 68 prosenttia.

Hömötiaisten kadon voi havaita metsissä varsinkin talven hiljaisuudessa. Muuttolintujen väheneminen voi johtua muutoksista talvehtimisalueilla, mutta hömötiainen on paikkalintu, joten kadon syyt ovat alueelliset. Metsälajiston jo kriittisesti pudonneet kannat vaarantuvat entisestään, jos hakkuita ei lasketa kestävälle tasolle.

Kansalaisaloite vaatii avohakkuiden kieltämistä valtion mailla, ja aloite on tulossa uuden eduskunnan käsittelyyn. Avohakkuut ovat uhka hömötiaisen selviytymiselle. Hömö­tiainen haluaa yleensä itse kovertaa uuden pesäkolon lahoon koivu- tai leppäpökkelöön, kun esimerkiksi tali- ja sinitiaiselle kelpaavat linnunpöntöt pesäkoloksi. Metsistä vuosittain hakattava puumäärä on kasvanut vuoden 1991 alle 40 miljoonasta kuutiometristä nykyiseen lähes 80 miljoonaan kuutiometriin. Koivuun verrattuna vähemmän arvokkaan muun lehtipuun korjuu on lisääntynyt, kun energiapuun käyttö on kolminkertaistunut samassa ajassa. Hömötiaisen elinpiiri katoaa, kun pökkelöt puuttuvat metsistämme.

Metsien katoamiseen avohakkuiden myötä alettiin kiinnittää huo­miota viimeistään vuodesta 1992, jolloin Rion sopimukset toivat luonnon monimuotoisuuden tärkeyden julkiseen keskusteluun. Sitä ennen suojelunarvoisina pidettiin vain laajoja koskemattomia metsiä, joita ei enää juuri ollut.

Kansainvälinen luontopaneeli ­IPBES korostaa arviossaan maailman luonnon tilasta globaalin luonnon monimuotoisuuden kriisin kiihtymisen uhkaavan jo ihmisten kulttuuria. ­IPBES edellyttää merkittäviä järjestelmätason muutoksia, jotta miljoona uhanalaista lajia saadaan säilytettyä.

Globaalisti luonnon monimuotoisuuden kriisi on vielä peruuttamattomampi tuho kuin ilmastokriisi. Rion ilmastosopimusta on seurannut valtioiden sitoutuminen päästövähennyksiin. Luonnon monimuotoisuuden osalta sitoumukset ovat jääneet tavoitteiksi, eikä vahvaa kansainvälistä sopimusta ole.

Kirjoittaja on pitkäaikainen luonnonsuojelija ja metsäaktivisti.

Metsämme ovat osa maailman luontoa

Yleisten tuttujen lajien populaatioiden romahduksen lyhyessä ajassa pitäisi soittaa hälytyskelloja koko metsäluontomme osalta. Metsillemme tyypilliset lajit, jotka eivät ole erityisen vaativia elinympäristönsä suhteen, ovat ehkä pudonneet jo suku­puuton kynnyksen alapuolelle. Näemme vielä niiden yksilöitä metsissä, joiden välillä on puupeltoa. Yksilöt eivät enää kohtaa, eivätkä pienet populaatiot saa täydennystä. Linnunpoikasille ei ole elinympäristöä, josta ne löytäisivät ruokaa ja jonne ne levittäytyisivät pesimään.

Kaikesta ympäristöpuheesta huolimatta luonnon tuhoutuminen on vain kiihtynyt Suomessakin. Valtionmetsien avohakkuista luopuminen ja järeän tukkipuun kasvatuksen ottaminen metsätalouden tavoitteeksi lisäisi metsien hiilinielua sekä auttaisi lajistoa. Suomen luontopaneelin viesti on selkeä: metsätalouden jättöpuut ja muut pienet toimet eivät ole riittäneet, kun avohakkuiden kiihtyminen on vienyt varttuneet metsät eikä kuolleita puita enää löydy entisiä määriä. Jos metsälajit halutaan säilyttää, on Metso-suojeluohjelman rahoitus nostettava aivan toiselle tasolle.

Kadonnutta lajia ja sen perimää emme saa takaisin. Ilmasto- ja lajikatokriisi kiihdyttävät molemmat toisiaan. Ihmiskunnan elämä muuttuu sietämättömäksi, kun tropiikki kuumenee elinkelvottomaksi ja lauhkeat alueet aavikoituvat. Lajiston kato saa aikaan nopeita romahduksia, kun ravintoketjut katkeavat myös ihmisen ravinnon osalta.

Luonnon köyhtyminen uhkaa muun muassa ruuantuotantoa, jossa taloudelliset menetykset voivat olla huimat. Pölyttäjien kato voi aiheuttaa maailman viljelysadoille jopa 600 miljardin dollarin vuosittaiset menetykset. Sadat miljoonat ihmiset karjoineen yrittävät siirtyä havu­metsävyöhykkeelle.