Reilut kaksi viikkoa sitten Helsingissä vieraili kaksi venäläisen punkyhtye Pussy Riotin jäsentä, joiden piti esiintyä Maailma kylässä -festivaaleilla keskustelutilaisuuksissa ja PMMP:n keikalla sekä Maailman kirjat -iltamissa ravintola Cafe Mascotissa. Perjantaina naiset tapasivat ensin toimittajia, mutta sen jälkeen he katosivat mystisesti, ja esiintymiset peruttiin.

On useita syitä, miksi olen päättänyt kertoa julkisesti mielipiteeni naisten katoamisesta. Tällainen käytös ei ensinnäkään auta kampanjaa bändin vangittujen jäsenten vapauttamiseksi, tai niitä, jotka ovat vankilassa. Toiseksi Suomessa tyttöjen katoamista on yritetty kuvata myös valtamediassa jälleen yhtenä kapinana kaupallista taidetta vastaan.

Viimeinen, mutta ei vähäisin syy on se, että Venäjällä on lukuisia poliittisia vankeja, joiden tilanne on epätoivonen. Useimmiten heidän kohtalolleen on lähes mahdotonta saada kansainvälistä huomiota. Pussy Riotin Maailma kylässä -festivaaleille kutsuneita suomalaisjärjestöjä ajoi ennen kaikkea halu auttaa niitä venäläisiä, jotka uskaltavat puhua ongelmista.

Mikhail Beketov, pienen Khimki pravda -lehden päätoimittaja kuoli 8. huhtikuuta 2013. Marraskuussa 2008 hänen kimppuunsa hyökättiin. Hän sai hyökkäyksestä vakavan aivovamman sekä menetti oikean jalkansa ja neljä sormea. Beketov oli kirjoituksissaan seurannut Moskovasta Pietariin vievän moottoritien rakennusurakkaa ja sen seurauksia: Khimkin metsien kaatoa sekä Moskovan puolustustaisteluissa vuonna 1941 kuolleiden neuvostoliittolaisten taistelulentäjien joukkohaudan tuhoamista.

Tämä tapahtui samaan aikaan kuin Viron pronssisotilas-skandaali. Samalla kun Kremlin propagandaväki pauhasi sotilaspatsaan siirtämisestä Tallinnan keskustasta armeijan hautausmaalle, Khmikissä pormestari Strelnikoville ei koitunut minkäänlaisia jälkiseurauksia sotasankarien monumentin ja haudan purkamisesta.

Taisia Osipova, kuusivuotiaan Katrinin 28-vuotias äiti istuu kahdeksan vuoden tuomiota huolimatta vahvasta näytöstä, että häntä vastaan nostetut syytteet laittomien huumeiden hallussapidosta ovat tekaistuja. Osipova sairastaa diabetesta, mikä Venäjän lain mukaan on peruste hänen vapauttamisekseen. Kuitenkin hänen tapauksessaan laki unohdettiin. Taisia kieltäytyi tekemästä väärän todistuksen aviomiehestään. Siksi hänen on kärsittävä.

Kuudes päivä kesäkuuta 2013 alkoi kahdentoista ensimmäisen Bolotnajan aukion tapahtumista syytetyn oikeudenkäynti. Kaikkiaan syytettyjä on 27. Viime vuonna 6. toukokuuta Putinin virkaanastujaisten aattona hänen kolmatta valtakauttaan vastaan järjestettiin luvallinen protesti. Vaikka on todisteita siitä, että poliisi hyökkäsi ensin mielenosoittajia vastaan, 82 poliisin kärsimistä väitetyistä loukkaantumisista aloitettiin rikostutkinta.

Aleksei Gaskarovia lyötiin pampulla päähän, kun hän yritti auttaa maassa makaavaa ihmistä. Hän yritti viedä aloittaa rikosprosessin häntä loukannutta poliisia vastaan, mutta häntä itseään vastaan nostettiinkin syytteet. Asiaa tutkineet viranomaiset perustelevat niitä videokuvalla, jossa Aleksei auttaa loukkaantunutta mielenosoittajaa. Nyt Gaskarovia syytetään väkivaltaisten protestien johtohenkilöksi, ja hän on tällä hetkellä esitutkintavankeudessa.

Kyseessä oli rauhanomainen mielenosoitus, mutta Venäjän viranomaiset esittivät sen kansainväliselle yhteisölle väkivaltaisina levottomuuksina. Tämä on vaikeuttanut todella paljon pidätettyjen vapauttamisen puolesta lobbaamista, tai niiden puolustamista, jotka ovat joutuneet tapahtuman seurauksena pakenemaan Venäjältä ulkomaille hakeakseen turvapaikkaa.

Jotkut ovat saaneet suojelua ulkomailta, kuten seksuaali- ja sukupuoliteemoihin keskittynyt aktivisti Aleksei Kisiljov, yksi sadoista toukokuun kuudentena pidätetyistä. Jotkut odottavat edelleen päätöstä eri Euroopan maiden maahanmuuttoviranomaisilta. Vähiten onnekkaat, eli ne, joilla ei ollut pakohetkenä voimassa olevia viisumeita tai passeja, ovat kirjaimellisesti loukussa esimerkiksi Ukrainassa, missä he eivät viranomaisten ja Kremlin läheisten suhteiden vuoksi ole turvassa.

Yksi Vasemmistorintaman koordinaattoreista, Leonid Razzvozjaev, aktivisti kidnapattiin Ukrainan pääkaupungissa Kievissä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimiston ovelta. Hän oli saapunut toimistolle jättääkseen hakemuksensa ja lähtenyt ulos ostamaan eväspiirakoita jättäen laukkunsa toimistolle. Hän katosi jälkiä jättämättä ja ilmestyi sitten pari päivää myöhemmin Moskovassa. UNHCR vahvisti, että pakolaisasemaa hakenut mies katosi kesken juridisen konsultaation. Razzvozjaev itse kertoi kaappauksen jälkeen joutuneensa kidutetuksi tunnustuksen allekirjoittamiseksi. Nyt hän on yksi niistä, joita uhkaa vuosien vankeus.

Tällä hetkellä yli kymmeniä venäläistä hakee turvapaikkaa Bolotnajan aukion tapahtumien tutkinnan vuoksi eri puolilla Eurooppaa: Espanjassa, Ranskassa, Alankomaissa.

Heidän joukossaan ovat Jenny Curpen, Aleksei Devjatkin and Mikhail Maglov. Kuten Razzvozjaev, he hakivat kääntyivät Kievin UNHCR-toimiston puoleen ja hakivat turvapaikkaa Ukrainasta. Ukraina antoi kielteisen päätökset kaikille kolmelle. Valitustuomioistuin piti Curpenin ja Devjatkinin päätökset voimassa: sen mukaan he eivät ole vaarassa Venäjällä.

Jenny Curpen on toimittaja, joka on pitkään seurannut poliittisesti motivoituneita oikeudenkäyntejä, esimerkiksi Taisia Osipovan tilannetta, Nizni-Novgorodin antifasistien sekä Voina-ryhmän tilannetta. Hänet pidätettiin kuudes päivä toukokuuta.

Jennyn mukaan yksi syy hänen pidättämiselleen on se, että hänet tunnettiin liian hyvin kirjoittamiensa poliittisia vankeja käsittelevien artikkeleiden takia. Häntä oli aiemmin uhattu Nizni-Novgorodin pahamaineisesta Terrorismin torjuntakeskuksesta sillä, että hän ”hyvin todennäköisesti joutuu tunnistamattoman henkilön hyökkäyksen uhriksi”.

Samana päivän pidätetty Aleksei Devjatkin taas on Toinen Venäjä -oppositioryhmittymän aktivisti, entinen poliittinen vanki ja Vankien unioni -nettilehden päätoimittaja. Sivusto kerää uutisia venäläisvankien kohtaamista ihmisoikeusloukkauksista. Devjatkin päätyi pidätetyksi vapaaehtoisesti, kun hän seurasi rakastaan, Jennya Curpenia pidätysbussiin.

Myös Aleksei Devjatkinia oli uhattu kotikaupunkinsa Nizni-Novgorodin Terrorismin torjuntakeskuksesta.

Filip Dolbunov, Antifa-liikkeen 19-vuotias aktivisti on Venäjän viranomaisten etsintälistalla. Hänet pyydettiin ensin toisen Bolotnajan aukion tapahtumista pidätetyn silminnäkijänä kuulusteluihin. 25. lokakuuta 2012 terrorismin vastainen poliisi pidätti Filipin asunnoltaan ja vei hänet toiseen kuulusteluun. Matkalla häntä uhkailtiin sillä, että hänet viedään ”metsään, jossa hänet taivutellaan puhumaan”. Filip Dolbunovin haluttiin todistavan Razzvozajevia vastaan.

Helmikuussa 2013 Filip onnistui pakenemaan Ukrainaan. Hän oli jakaa Razzvozjaevin kohtalon. Käytyään ensimmäistä kertaa UNHCR:n toimistolla Kievissä hän joutui pyytämään ylimääräistä suojelua, koska häntä seurattiin hakemuksen jättämisen jälkeen.

Bolotnajan aukion traagisin uhri on 36-vuotias Aleksander Dolmatov. Toinen Venäjä -liikkeen aktivisti teki itsemurhan rotterdamilaisessa säilöönottokeskuksessa tammikuussa sen jälkeen kun Alankomaiden viranomaiset olivat antaneet hänelle kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Pari päivää Pussy Riotin katoamisen jälkeen Helsingissä vieraili Jevgenia Tširikova, yksi Venäjän ympäristöliikkeen äänekkäimmistä johtajista. Hänen reaktionsa Pussy Riotin katoamiseen oli suorapuheinen.

”Tällaisella käytöksellä on negatiiviset seuraukset muille. Tästä tulee vaikutelma, että Venäjän oppositio koostuu epäluotettavista ihmisistä”, Tširikova arvio.

”Voit sopia kaiken etukäteen, mutta sitten viime hetkellä he katoavat ilman perusteltua syytä.”

Tširikovan mukaan naisten katoaminen antaa Venäjän oppositiosta myös pelkurimaisen kuvan: täällä sitä ollaan, yhdessä maailman turvallisimmista maista, jossa tapahtumaan oli järjestetty yksityinen vartiointi, mutta silti pelästyttiin.

”Ehkä he eivät pakenekaan Venäjältä todellisen uhan vuoksi, vaan henkilökohtaisen pelkuruuden takia.”

Pussy Riotin teko esittää Tširikovan mukaan myös kuvan Venäjän opposition pettureina.

”Mitä muuta voisi ajatella ihmisistä, joiden piti puhua vangituista ystävistään, ja jotka vaativat, ettei heitä kohdella pelkkänä punkbändinä?”

”On suuri virhe tukea tällaista anonyymisti esiintymistä. Jos ihmisoikeusaktivistit koskaan yrittäisivät tehdä julkilausuman kasvot peitettynä, heille ivailtaisiin ja heitä heitettäisiin mädillä tomaateilla – ja täysin oikeutetusti”, kommentoi Tšetšenian ihmisoikeusloukkauksia tutkinut päätoimittaja ja kirjailija Stanislav Dmitrijevskij.

Dmitrijevskin edustama Venäläis-tšetšenialainen ystävyysseura on kielletty Venäjällä äärijärjestönä. Parhaillaan käynnissä on oikeudenkäynti, jonka pyrkimyksenä on kieltää myös Dmitrijevskin kirjoittama Tšetšeniaa käsittelevä teos.

”Jos huomenna joku häirikkö tekee terrori-iskun kommandopipo päässä tai ottaa teosta vastuun Pussy Riotin nimissä, yhtye ei koskaan kykene todistamaan tätä epätodeksi.”

Myös Venäjältä paennut toimittaja Jenny Curpen tuomitsee naisten teon.

”Ei pidä unohtaa, että vain kahdella ihmisellä on moraalinen oikeus identifioida itsensä Pussy Riotin jäseniksi”, Curpen muistuttaa.

”Nämä kaksi ihmistä ovat maksaneet korkean hinnan teoistaan joutumalla vankilaan ja eroon lapsistaan. Nämä kaksi ihmistä jatkavat puhumista jopa vankilassa, terveytensä ja loukkaamattomuutensa uhalla. Heidän nimensä ovat Maria Aljokhina ja Nadezda Tolokonnikova.”

On toki mahdollista sanoa, että Pussy Riotin naiset eivät ole ihmisoikeusaktivisteja vaan punkkareita, ja että heidän tekonsa on performanssi.

Tällainen ajattelu olisi hyväksyttävää, jos olosuhteet Pussy Riotin ympärillä olisivat erilaiset. Vuonna 2013 Venäjä muistuttaa yhä enemmän suurta vankileiriä.

Kuudentena päivänä kesäkuuta vuonna 1923 Solovkin erityisleiri nielaisi ensimmäiset poliittiset vangit, kuudentena päivänä kesäkuuta 2013 Bolotnajan aukion oikeudenkäynti aloitti kostojen uuden ajan.

Samalla kun suomalaismedia ihmetteli Pussy Riotia edustavien tyttöjen katoamista, todella tärkeä tapahtuma jäi täysin huomiotta.

Kesäkuun 6. päivänä 25 vuotta täyttänyt Maria Aljokhina oli yksitoista päivää nälkälakossa. Sen syyt eivät liittyneet hänen omaan tilanteeseensa, vaan Aljokhina vaati kaikille vankileirin vangeille parempia oikeuksia liikkua työtuntien aikana. Aljokhina lopetti lakon sen jälkeen, kun leirin hallinto lupasi täyttää hänen vaatimuksensa.

Heti kun hänet päästettiin vankilan sairaalasta, Aljokhina vaati päästä todistamaan, että ylimääräiset lukot todellakin oli poistettu kaikista leirin rakennuksista. Myös tämä toteutettiin.

Aljokhina on voittaja.

Kirjoittaja on venäläinen toimittaja ja PEN-järjestön turvakaupunkikirjailija, joka on työskennellyt muun muassa Novaja Gazeta -lehdessä.

Tekstin on englannista kääntänyt Kati Pietarinen.