Madridilainen Escuela Popular de Prosperidad tarjoaa maksutonta opetusta ja toimintaa kaikille aikuisille. Koulu järjestää espanjan opetusta kielen perusteet hallitseville ja edistyneemmille. Ryhmät on suunnattu aikuisille ja tunnit pidetään iltaisin. On myös ryhmä, joka tukee maahanmuuttajia viranomaisten kanssa asioimisessa. Ryhmä sai alkunsa, kun huomattiin, että espanjan opiskelijoita jäi pois tunneilta, koska heidät oli pidätetty paperittomuuden vuoksi.

Kun vierailen espanjantunnilla, keskustelu käy vilkkaana. Aiheena on homoseksuaalisuus ja uskonnot yhteiskunnassa. Eräs opiskelija kertoo, kuinka hänen kotimaassaan homous kyllä tunnettiin, mutta suutelevien naisten näkeminen Espanjassa herätti hämmennystä: mistä tässä on kyse?

Opetuksen aiheet nousevat opiskelijoiden arjesta. Tavoitteena on auttaa heitä selviämään paremmin espanjalaisessa yhteiskunnassa ja löytämään tarvitsemiaan palveluita.

”Tarkoituksena ei ole tehdä hyväntekeväisyyttä vaan tehdä asioita yhdessä. Joskus on vaikeaa erottaa avun antamista ja yhteistyötä toisistaan – tekeekö avun kohteen passiiviseksi ja riippuvaiseksi vai auttaako häntä toimimaan itse”, Patricia Mata sanoo. Mata opettaa espanjaa toista vuotta vapaaehtoisena. Työkseen hän kouluttaa yliopistossa sosiaalikasvattajia.

”Pyrimme luomaan tasa-arvon ilmapiiriä koulussa. Emme syrji ketään vaan pyrimme olemaan ystäviä toisillemme.”

Opiskelijoiden todellisista ja ajankohtaisista tarpeista lähteminen ja keskustelevuus ovat brasilialaisen pedagogin Paulo Freiren (1921–1997) perintöä. Taustalla on ajatus siitä, että opetuksessa muodostuisi sosiaalinen tila, jossa opettaja ei nouse opiskelijoiden yläpuolelle eivätkä oppilaat ole asetelmassa alempia ja riippuvuussuhteessa opettajaan.

Tavoitteena ei ole ennalta määrättyjen asiakokonaisuuksien omaksuminen sellaisenaan vaan keskustelevuus. Kysymys on aina myös valinnasta: koululla on päädytty siihen, että esimerkiksi kielioppia ei varsinaisesti opeteta, vaan painopiste on vuorovaikutuksessa.

Tarve tulla kohdatuksi tasavertaisena nähdään ensisijaisena siitä huolimatta, että kieliopin hyvä hallinta voisi olla avain vakaampaan asemaan esimerkiksi paremman työpaikan avulla.

Alkuvuosinaan 1970-luvulla koulu tarjosi luku- ja kirjoitusopetusta espanjalaissyntyisille, joilla ei ollut mahdollisuutta käydä kouluja loppuun tai kouluttautua aikuisena. Nykyisin koululla toimii muun muassa luomupiiri, kirjasto ja kriittinen mediaryhmä. Kursseja ja tapahtumia järjestetään eri aiheista.

”Kymmenen vuotta sitten kursseille tuli enemmän maahanmuuttajia, myös muista Madridin osista kuin Prosperidadista”, Mata kertoo. ”Tavoitamme heidät laittamalla julisteita kaduille ja olemalla yhteydessä yhdistyksiin ja suurlähetystöihin.”

Maahanmuuttajien kanssa tehtävälle kansalaistoiminnalle on tarvetta. Viranomaiset tarjoavat kyllä rekisteröityneelle maahanmuuttajille apua uudelle paikkakunnalle asettumiseen ja työllistymiseen. Maahanmuuttaja, kuten kuka tahansa, on oikeutettu oikeudenmukaiseen ja asialliseen kohteluun.

Julkiset palvelut eivät kuitenkaan voi tasapuolisuuden ja neutraaliuden vaatimuksineen tarjota ehkä kaikkein tärkeintä tietä uuteen yhteisöön ja kulttuuriin: ystävyyttä. Joissain tilanteissa maahanmuuttajalle voi tulla tunne toimenpiteiden kohteena olemisesta. Kansalaistoiminnassa asetelma on toinen. Lähtökohtana on vertaistuki. Ystävyyden mahdollisuus on heitetty ilmaan.

Eric Jalain Fernández on toiminut kolme vuotta paperittomien siirtolaisten tukiryhmässä ja sitä ennen espanjan opettajana. Hän on toiminut koululla yhteensä 15 vuotta ja muun muassa ollut perustamassa luomupiiriä 11 vuotta sitten.

Jos paperittomien siirtolaisten tukiryhmä saa tiedon pidätetystä siirtolaisesta, se menee mahdollisimman suurella joukolla kyselemään tilanteesta poliisiasemalle.

”Jos pidätettyä paperitonta siirtolaista kohtaan osoitetaan kiinnostusta, hänet vapautetaan helpommin”, Jalain Fernández kertoo. Ryhmä myös auttaa siirtolaisia rekisteröitymisessä ja muiden hallinnollisten asioiden hoidossa.

Talouskriisi on vaikuttanut maahanmuuttajien työtilanteeseen.

”Täytyy olla työ, jotta saa paperit. Jotta saa työtä, täytyy olla paperit. Siirtolaisten on tässä tilanteessa pakko työskennellä pimeästi. Muutama vuosi sitten ei ollut ongelmia saada työtä, koska taloustilanne oli toinen ja esimerkiksi rakennusalalla tarvittiin työntekijöitä. Talouskriisin takia hallinto alkoi kontrolloida paperittomia siirtolaisia tarkemmin”, Jalain Fernández sanoo.

”Siitä, ettei näitä ihmisiä tunnusteta kansalaisiksi, seuraa monia ongelmia. Näille ihmisille voidaan maksaa huonompia palkkoja ja heidän on vaikeampi saada töitä. Asumisolot ovat usein heikommat kuin Espanjan kansalaisilla. Vuodesta 1992 alkaen vuoteen 2008 asti maahanmuutto kasvoi. Talouskriisin myötä maahanmuuttajien määrä on vähentynyt.”

”Emme ajattele, että voisimme ratkaista kaikki nämä ongelmat tukiryhmässä”, Jalain Fernández toteaa. Kuitenkin paperittomia siirtolaisia halutaan auttaa.

”Paperittomilla siirtolaisilla on Espanjassa oikeus terveyspalveluihin. On ollut poliittisia yrityksiä saada tämä loppumaan, mutta siinä ei ole onnistuttu.”

Jalain Fernándezin mukaan tasa-arvoisen suhteen luominen ja todellinen ystävyys paperittomien siirtolaisten kanssa vaatii aikaa. Paperiton siirtolainen tuntee olevansa hyvin erilaisessa tilanteessa kuin espanjalainen vapaaehtoinen.

”Ongelmat ovat hyvin erilaisia ja vakavampia kuin ensimmäisen maailman asukkaan, joka ehkä tekee liikaa töitä tai on kyllästynyt elämäänsä. Paperittomat siirtolaiset kiittelevät avusta aluksi todella paljon. Näyttäydyn heille jopa pelastajana”, Jalain Fernández sanoo.

”Se ei ole tasa-arvoinen suhde ja onkin aluksi vaikeaa olla oikea, tasavertainen ystävä. Tasa-arvoinen ystävyys syntyy vuosien varrella, työllä, kun tunnistetaan, mikä on samaa kaikissa ihmisissä. Ongelma on, että monet viipyvät vain lyhyen aikaa, esimerkiksi kuukauden.”

Suhde yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on sisäänrakennettu Freirellä ja koulun toiminnassa.

”Voimme elää elämämme omien periaatteidemme mukaan: tehdä asioita itse ja olla autonomisia, ei individualistisia”, Mata muotoilee.

”Yhteiskunnallinen tavoite voisi olla kestävämpi maailma, joka ei ole niin voimakkaasti taloudellisten intressien ohjaama ja jossa ihmisten väliset suhteet perustuvat toisen erilaisuuden ja arvon tunnustamiseen. Ajatukseen, että kukaan ei ole minua alempana.”

Koulun päätöksenteossa on tietoisesti pyritty tekemään kaikista tasa-arvoisia.

”Koulu on horisontaalinen tila, jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon. Kaikki koulun opiskelijat ja ryhmien vetäjät voivat osallistua kuukausikokouksiin, joissa kaikilla on yksi ääni”, Mata kertoo.

Tasavertaisuuden tunne on tärkeää paitsi maahanmuuttajille myös heidän kanssaan toimiville.

Koulu on saanut tilat pitkällä vuokrasopimuksella Madridin kaupungilta, mutta toiminta-avustuksia se ei saa. Rahoitusta kerätään vapaaehtoisilta lahjoittajilta viiden euron kuukausimaksuilla.

”Emme pyydä apua viranomaisilta, vaan teemme asioita itse”, Mata sanoo.

Ajatus autonomisuudesta läpäiseekin koko koulun toiminnan. Pedagogiikka perustuu keskustelevuuteen ja opiskelijoiden näkemiseen autonomisina toimijoina. Maahanmuuttajia pyritään tukemaan omaehtoisessa elämisessä eikä autettavista haluta tehdä passiivisia avun vastaanottajia.

Toiminnassa on proaktiivinen ote: aktiivit ovat itse muokanneet suhteensa esimerkiksi ruokahuoltoon luomupiirissä ja mediaan kriittisessä mediaryhmässä. Päätöksenteossa kaikilla, niin uusilla kuin vanhoillakin kasvoilla, on yksi ääni ja päätöksentekoprosesseissa on pyritty luomaan yksilön asemasta riippumattomat tasapuoliset vaikutusmahdollisuudet.

Myös koulun kansalaistoiminnan suhde julkiseen hallintoon on mielenkiintoinen: Mata nimenomaan korostaa koulun riippumattomuutta julkisesta hallinnosta, mutta toisaalta kansalaistoiminta koululla näyttäytyy osana hallinnon tavoitteita ja periaatteita, koska hallinto on lahjoittanut koululle hyvät toimitilat vuosikymmeniksi.

Kuitenkin koulun on toteuttaakseen tehtäväänsä ja pysyäkseen uskollisena omille päämäärilleen korostettava autonomisuuttaan suhteessa julkiseen hallintoon. Kansalaistoiminta tarttuu tilanteisiin, joissa julkinen hallinto on ymmällään tai joihin se ei ulotu. Kansalaistoiminta kykenee auttamaan ihmisiä, joita hallinto ei tunnusta tai joiden tarpeisiin se ei pysty vastaamaan – esimerkiksi paperittomia siirtolaisia. Kansalaistoiminta osoittaa puutteita ja ongelmia, joita hallinnon lainalaisuudet tuottavat ja voi toimia nopeasti, jos tarpeet ruohonjuuritasolla muuttuvat.

Hyvän julkisen hallinnon taas kuuluukin tutkia, harkita ja päättää demokraattisesti asioista, mikä vie aikaa. Tarpeen tehdä eroa julkiseen hallintoon ymmärtää myös nykyisessä espanjalaisessa kontekstissa: hallinto, erityisesti sitä johtavat poliitikot eivät nauti luottamusta vaan heidän ympärillään leijuu epäluotettavuuden aura, josta eroon pääseminen vaatii paljon työtä. Suomessa julkinen hallinto voidaan helpommin kokea yhteistyökumppaniksi.

Komeat puheet teorioista ja metodeista saavat painoarvonsa siinä, miten ne pystyvät muokkaamaan asenteita ja miten ne näkyvät kanssakäymisessä.

”Koulun toiminnan tarkoituksena on, että ihmiset voisivat paremmin. Esimerkiksi maahanmuuttajat, jotka kohtaavat tilanteita, joissa heitä ei hyväksytä”, Mata kiteyttää.

Tapa, jolla Mata ottaa minut vastaan – arvostaen, ystävällisesti, kysymykseni vakavasti ottaen – tekee periaatteet, joista hän puhuu, todeksi. Toinen kohdataan samanarvoisena, riippumatta asetelmasta, johon sosiaalinen todellisuus keskustelijat tavanomaisessa tilanteessa asettaisi. Tällaisesta kohtaamisesta jää todella hyvä mieli, kaikille osapuolille.

Madridilaiset ovat olleet rohkeita kansalaistoiminnassaan, esimerkiksi puolustaessaan paperittomia siirtolaisia. Espanjan taloudellinen tilanne on tiukka, ja uusi valtiovarainministeri on varoittanut hyvinvointivaltion olevan uhattuna. Mielenkiintoista on, millaiseksi kansalaistoiminnan rooli muodostuu: ajavatko leikkaukset senkin ahtaammalle vai vahvistuuko sen rooli, kun julkiset palvelut eivät pysty vastaamaan kysyntään ja toisaalta työttömiä ja tyytymättömiä uusien toimintatapojen etsijöitä on paljon.

Parhaassa tapauksessa kansalaistoiminta pystyy omalta osaltaan ottamaan vielä vahvemman roolin yleiseen ilmapiiriin vaikuttamisessa, jotta tilanteeseen nähtäisiin myös ratkaisuja, ei vain ongelmia. Madridissa on tähän hyvät edellytykset.

Kirjoittaja vieraili Madridissa loppuvuodesta 2011.