Yhteen hiileen?

Teksti Elias Laitinen

Yliopistolain läpimenon kunniaksi järjestetty kuohuviinigaala tarjosi videosketsejä ja myötähäpeää. Ilmassa oli vaivaantunutta helpotusta: kesä hiljensi kritiikin. Elias Laitinen aisti kuitenkin gaalassakin kapinan kytevän.

Kesäkuussa sain sähköpostin, joka oli turvamerkitty vakuutuksella ”Tämä ei ole vitsi”. Se oli kutsu gaalatilaisuuteen, jonka opetusministeriö järjestäisi yliopistolain läpimenon kunniaksi. ”Tuo on pakko nähdä”, ajattelin.

Syyskuisena tiistaina kolmisenkymmentä yhteensä sadasta Turussa kutsun saaneesta matkaa kahdella tilausbussilla Helsinkiin Oopperatalolle. Ovella kaksi nappikorvaista turvamiestä tervehtii. Lienevätkö paikalla opiskelijaradikaalien varalta?

Huumoripitoinen kutsu vaihtuu pitkältä ja kuivalta vaikuttavaan käsiohjelmaan. ”Tervetuloa, let the show begin”, laulaa kuoro. Ranskalaista kuohuviiniä (brut) tarjoillaan amerikkalaismallisista laakeista laseista. Peter Nyman juontaa på två språk.

Sitten alkavat puheet.

”Me olemme täällä juhlistamassa meidän kaikkien yhdessä tekemää työtä”, aloittaa opetusministeri. Sanat ”vuosisadan yliopistouudistus” ja ”fantastinen” mainitaan sovinnollisessa puheessa. ”Vähän puolusteleva”, kuuluu opiskelijan ensikommentti. Vanhempi pariskunta sen sijaan kommentoi koko puheen ajan toisilleen tyyliin: ”Ai niin vai?” ja ”Sekin vielä.”

”Tämä on työn juhla. Tämä on elonkorjuujuhla”, lopettaa ministeri retoriikassa säästelemättä.

Ministerin puheen jälkeen nähdään ensimmäinen videovälipala. Video, ”Kansallinen herääminen”, on mukahauska mukaelma Seitsemästä veljeksestä. Suomalaiset miehet örveltävät humalassa, kunnes heidät pelastetaan kaidalle opintielle.

Epäilemättä kovalla rahalla kuvatuista videosketseistä kuultaa läpi virkamiesvetoisesti valmisteltu rento tunnelma, jota opetusministeriön johtaja Anita Lehikoinen joutuu myöhemmin puheessaan pyytelemään anteeksi omien huonojen vitsiensä lomassa. Olo on kuin katselisi huonoa kesäteatterin puskafarssia, paitsi että se tapahtuu Oopperatalon lämpiössä videotauluilta.

Rehtorien neuvoston puheenjohtaja toteaa puheessaan provosoiden, että heti lain tultua voimaan kaikki kritiikki laimeni. ”Taisi kesä tehdä tehtävänsä”, hän toteaa. Lisäksi hän hehkuttaa humboldtilaista yliopistoihannetta, jonka mukaan ”tiede on aina riippumatonta kulloisestakin poliittisesta suuntauksesta”.

Yhdeksän jälkeen tunnelma on väsähtänyt, vaikka ilmaisen juoman tarjoilu jatkuu vielä. Suurin osa vieraista on lähtenyt, moni yliopistomaailman isokenkäinen jo ennen buffetin aukeamista. Keskustelujen aiheet vaihtelevat yliopistopoliittisesta kähminnästä tosi-tv:hen.

Seuraa jälleen yksi videosketsi. Sen aihe on Vanhan valtaus. Valtaaja pitää puhetta megafoniin. Hänen naispuolinen toverinsa tulee supattelemaan hänen korvaansa valituksia valtauksen käytännön järjestelyistä. Sisälle on kuulemma hankala päästä. Lopulta Vanhalle, ylioppilaiden omalle talolle, päästään kiltin vahtimestarin avaimilla.

Pari harmaapäätä nostaa pyydettäessä kätensä sen merkiksi, että ovat olleet mukana videon esikuvana olleessa tapahtumassa.

”Jos polttaisin, niin nyt menisin tupakalle”, tulee kaverini sanomaan minulle. Pyydän hänet seurakseni ulos. Videoista aiheutuva myötähäpeän tunne on liikaa meille kummallekin.

Ruokailun jälkeen puhuu Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja. Hänen kuulijakuntansa on huomattavasti meluisampaa kuin opetusministeriä alkuillasta hipihiljaa kuunnellut joukko.

Puheenjohtaja Rauvola pahoittelee tunteiden kuumenemista kevään aikana. Sitten hän toteaa löytäneensä kirjahyllystään 15 vuotta sitten julkaistun uusliberaaliksi kuvailemansa yliopistopamfletin, jonka kaikki uudistukset on toteutettu. Tämän enempää hän ei mennyttä uudistustyötä kommentoi. Loppu SYL:n puheenjohtajan puheesta on samanlaista tyhjää kuminaa kuin muidenkin puhujien.

”Aikamoista tykitystä”, sanoo pari opiskelijapoliitikkoa kysyessäni kommentteja tupakkapaikalla.

Viimeisessä videossa opetusministeriön kehittämistyöryhmän työryhmänkehittämisen ohjausryhmä kokoontuu krapulaisen virkamiehen johdolla torstaikokoukseensa. Vähän SYL:n puheenjohtajan näköinen opiskelija nostaa koulureppuaan penkoessaan ensin vahingossa kokouspöydälle lenkkitossunsa, jotka hän sitten häpeillen kätkee nopeasti. Hänen suurin huolenaiheensa ovat salibandyturnauksen järjestelyt. Virkamies ja kokoukseen osallistuva naisprofessori katsovat poikaa säälien.

Videoista päällimmäiseksi jäävä tunne ei enää ole myötähäpeä niiden tekijöitä, vaan sitä virkamiestä kohtaan, joka päätti ottaa ne osaksi illan ohjelmaa.

Yhdentoista aikaan lähtevät bussit takaisin kohti Turkua. Oopperatalolle jää vielä joukko jatkoa suunnittelevia opiskelijoita ja pari tanssahtelevaa paria. Ilmaisen juoman tarjoilu on lopetettu kymmenen aikoihin.

Mitä jäi käteen? Mielikuva parista opiskelijapoliitikosta skoolaamassa veronmaksajille ja heidän rahoilleen. Mahtipontisissa puitteissa huonolla maulla järjestetty kiitosjuhla, jossa osallistujien mielessä oli päällimmäisenä kaikki muu paitsi paljon puhuttu vuosisadan yliopistouudistus.

Yliopistouudistus ei pelkällä virkamiesten ja poliitikkojen hehkutuksella muutu yliopistolaisten omaksi. Yliopistolaiset miettivät nyt, miten tästä eteenpäin, miten selviytyä työpaikkansa arjessa.

”Ne toistelee, että me puhallettiin kaikki yhteen hiileen, mutta eihän se niin mennyt.” Protestit ovat laantuneet, mutta yliopistoilla kytee yhä.

Kirjoittaja on Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu