Hänen intohimonsa on cheerleading ja hän pitää hyvää huolta kirkkaanpunaisista kynsistään. Fham Sjøholm, 33, on sosiaalitieteiden opiskelija, määrätietoinen ja viehättävä nuori nainen, joka on toiminut Norjan eläinoikeusliikkeessä viimeiset seitsemän vuotta.

Vajaa vuosi sitten hän puki pinkit maastohousut ylleen ja lähti ystävineen keräämään kuvamateriaalia norjalaisilla turkistarhoilta. Aktivistit kuvasivat 121 minkki- ja kettutarhalla ympäri Norjaa. Norjassa on noin 500 turkistarhaa. Kuvaajat vierailivat siis yli 20 prosentilla tarhoista.

Tiloilta saatu kuvamateriaali oli kauttaaltaan järkyttävää. Poikkipurtuja raajoja, häkeissä lojuvia kuolleita eläimiä ja ulosteen täyttämiä häkkejä. Kuvat julkaistiin kolme kuukautta sitten ja ne saivat valtavan mediahuomion. Kampanja johti poliisitutkintoihin kaikilla tiloilla.

Sjøholm on tullut Helsinkiin Eläinasiafoorumiin kertomaan, kuinka Norjan kautta aikojen suurin poliittinen kuvausprojekti toteutettiin. Ja miltä pohjoismaisilla turkistarhoilla näyttää.

Tilaamme kahvilassa soijacappuccinot ja Sjøholm istuu hetken hiljaa.

”Miten tästä nyt kertoisi”, hän aloittaa. ”On asioita, joita turkistarhoilla näin, jotka jättivät aivan turraksi. Pahinta ei edes ollut veren ja kuoleman näkeminen. Pahinta olivat tietyt pienet hetket, jolloin katsoessani eläimiä ymmärsin niiden epätoivon. Näin kuinka eläimet pelkäsivät ja miten niihin sattui.”

”Jotkut kuvat ovat sellaisia, joita en varmaan saa mielestäni koskaan”, kertoo Fham. Yksi niistä on tämä:

”Pieni ketunpoikanen makasi verkosta tehdyllä häkin pohjalla. Sen tassut ja kuono olivat valahtaneet verkkopohjan läpi. Se oli täysin apaattinen ja toivonsa menettänyt. Tiesin että se tulisi olemaan siinä niin kauan että se lopulta kuolisi.”

Monet eläimet olivat niin huonossa kunnossa, että ne olisivat tarvinneet välitöntä apua.

”Yksi kuvaamani kettu oli yltä päätä veressä ja visvassa. Sen tassut olivat avohaavoilla ja sen toinen korva roikkui irtonaisena. Huomasin, että eläimet oli sillä tarhalla juuri ruokittu. Tajusin silloin, että turkistarhaaja oli vastikään kulkenut tästä, nähnyt ketun ja kävellyt pois. Sinä hetkenä aloin todella miettimään, ovatko tarhaajat yksinkertaisesti pahoja.”

Niin, ovatko he? Kun norjalaisten kuvamateriaalia katsoo, on vaikea olla kysymättä samaa kysymystä. Miten tällaista voisi muuten olla edes olemassa?

”On ehkä ymmärrettävää, että turkisten ostajat eivät pysty hahmottamaan, mitä turkistuotanto todella eettisesti merkitsee. Mutta mitä tarhaajat oikein ajattelevat, siihen en pysty vastaamaan”, miettii Fham.

”Ehkä tarhaajat ovat perineet tarhat vanhemmiltaan, tai ehkä heitä ei vain kiinnosta. On vaikea ymmärtää, miten joku voisi hyväksyä eläimen arvon niin täydellisen kieltämisen.”

Samaan aikaan Suomessa turkistarhaajat puhuvat mielellään laatustandardeista ja hyvinvointisertifikaateista. Mutta norjalaisen tutkimuksen kammottavia tuloksia on vaikea kiistää.

”Osa tarhoista sulki ovensa julkaistuamme kuvamateriaalimme. Ainoa tapa lopettaa eläinten rääkkäys on lopettaa koko turha ja epäeettinen tuotantoala”, toteaa Fham päättäväisesti.

Suomalaisilta tarhoilta ei ole koskaan julkaistu näin laajamittaisesti materiaalia. Miltähän niillä näyttää?

”Samalta kuin Norjassa”, arvelee Fham. Suomalaiset ja norjalaiset tarhaajat tekevät yhteistyötä esimerkiksi Saga Fursin kautta, mikä on näiden maiden yhteinen myynninedistämisbrändi.

Norjan turkistarhaajien yhdistyksen neuvonantaja Sven Gil Westersjø on todennut, ettei mikään muu maa maailmassa ole satsannut yhtä paljon turkiseläinten hyvinvointiin kuin Norja. ”Tervetuloa siis pohjoismaisen turkistalouden julmaan erikoisnäytökseen”, Fham nauraa katkerasti.

Turkistalous näyttääkin vetelevän viimeisiään. Iso-Britannia, Itävalta, Bulgaria, Kroatia, Sveitsi, Ruotsi, Saksa ja Hollanti ovat kokonaan tai osittain kieltäneet tarhauksen. Kun Tanskassa hiljattain esitettiin kettutarhauksen kieltoa, eivät tarhaajat juuri edes protestoineet.

Fhamin mukaan nyt on aika toimia. ”Turkistarhaajien ikäjakauma on aivan päätön”, hän selittää. ”Teillä Suomessa 40 prosenttia tarhaajista on yli 50-vuotiaita eikä uusia yrittäjiä enää tule alalle. Tarhanne tekevät sitä paitsi säännöllisesti tappiota. Nyt jos koskaan voisitte lopettaa koko älyttömän tuotantoalan.”

Mutta mitä Fhamille itselleen tapahtui kuvausprojektin edetessä?

”Kuvausryhmämme kiersivät kettu- ja minkkitarhoilla melkein vuoden ajan keräten kuvamateriaalia. Jotkut kuvasivat myös kesällä kolme viikkoa ajaen joka päivä tarhalta toiselle. Tarhoilla käynti oli psyykkisesti niin rankkaa, etten olisi pystynyt viettämään kolmea viikkoa kuolemankasvattamoilla.”

”Kaikki tarhojen eläimet olivat joko täysin apaattisia tai neuroottisen stressaantuneita. Kun katsoin niitä en voinut olla ajattelematta, miten tyhjää ja merkityksetöntä niiden elämä on. Näillä eläimillä ei ole mitään tulevaisuutta, ei menneisyyttä, ei toisia eläimiä, ei mitään”, kimmastuu Fham.

”Jokainen lemmikinomistaja tietää, että eläimet ovat yksilöitä. Kun eläin syntyy, sen pitäisi olla uuden elämän alku. Mutta näissä eläimissä ei ollut paljoa elämää. Ne olivat vain elossa, odottamassa teloitustaan.”

Norjalaisten aktivistien tutkimus oli Norjassa iso uutinen. Myös Suomessa se ylitti uutiskynnyksen ja Suomen turkistarhaajien edustaja Päivi Mononen-Mikkilä riensi toteamaan, että kuvamateriaali olisi peräisin vain yhdeltä tarhalta.

”Luovutimme poliisille tarkat tiedot jokaisesta turkistarhasta ja täsmälliset dokumentoinnit näkemistämme eläinsuojelurikoksista. Tallensimme kaiken eläinten lukumäärästä häkkien mittoihin ja meillä oli projektin päättyessä hallussamme 10 000 kuvaa ja satoja tunteja videomateriaalia tarhoilta”, vastaa tähän Fham.

”Kun dokumentti julkaistiin Norjan televisiossa istuimme päiväkausia vastailemassa puhelimitse toimittajien kysymyksiin. Emme ehtineet syödä emmekä levätä”, Fham kertoo.

Fhamille kampanjan mielekkyys avautui lopulta kesken vilkkaimman mediarumban: ”Ystäväni tuli käymään ja toi ruokaa tullessaan. Pidin pienen tauon ja avasin radion. Radiossa meille täysin tuntemattomat tahot keskustelivat turkistarhauksen oikeutuksesta. Kuuntelin liikuttuneena ja ajattelin, että maailma oli lopultakin liikahtanut oikeaan suuntaan.”

Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut verkkosivuillaan kampanjan kuvia. Fifi kirjoitti aiheesta marraskuussa.