Miten ihmisiä ja luontoa kohtaan oikein toimiminen voi olla maasta tai maanosasta kiinni? Yhä useampi yritys sitoutuu julkisesti toimimaan vastuullisesti. Hyvistä aikeista huolimatta suomalainen nuhteettomasti kotioloissa toimiva yritys voi vaikkapa Brasiliassa polkea ihmis-, työ- ja ympäristöoikeuksia kenenkään vaatimatta sitä tilille teoistaan kotimaassa.

Helposti luulisi, että nykyisessä kansainvälisessä järjestelmässä jo jokin eettinen ratkaisumekanismi ongelmaan olisi.

Näin ei kuitenkaan ole, koska yritysten johdossa ei välttämättä olla edes tietoisia ulkomailla tapahtuneista vääryyksistä. Vastuuta on lisäksi vaikea langettaa sille, joka lankoja itse asiassa vetelee ja joka vie voitot, kiitos modernin monimutkaisten omistajakuvioiden.

Oikeudenkäyntejä rikkomuksista harvoin saadaan isäntämaahan niiden kalleuden, vaikeuden ja kannattamattomuuden vuoksi. Monissa maissa lainsäädäntö myös sallii yrityksille isäntämaita enemmän. Valtiovalta ei nosta syytteitä kotimaisia tai omistamiaan yrityksiä vastaan niiden ulkomaisista rikkeistä, vaan juttuja hoitavat harvat riippumattomat asianajotoimistot. Uutta toivoa luo tuore Shellin Niger-joen öljytuhoista käytävä oikeudenkäynti Britanniassa ja Hollannissa. Se on ensimmäinen laatuaan ja avaa toivottavasti uusia ovia ja käytäntöjä yritysvastuun tasapuoliseen toteutumiseen.

Maat, joissa rikkeitä tehdään, ovat yleensä köyhiä ja valtiovallan tiukassa kontrollissa. Köyhyys sulkee tehokkaasti pientä toimeentulon mahdollisuutta luovan yhtiön toimista kärsivien suut. Köyhyys estää myös kansalaisten tehokkaan järjestäytymisen. Toisaalta esimerkiksi Kiinassa puolue päättää, mitä muille kerrotaan. Jos rahaa valtiovallalle tulee, niin miksipä pilata hyvää bisnestä? Brasiliassa ay-liike ja järjestöt valvovat ja pitävät meteliä ja valtiokin osallistuu syytöksien tutkintaan ja syytteiden nostamiseen. Toisin on vaikkapa monissa Afrikan maissa, joista harvoin edes kuulemme mitään ennen katastrofia.

Tilanne näyttää kansainvälisen oikeudenmukaisuuden kannalta epätoivoiselta, etenkin kun länsimainen rahantekoa ainoana arvonaan pitävä yrityskulttuuri muuttuu hitaasti. Vasta viime aikoina mainonnassa jo kulumaan ehtineet eettiset ja kestävät toimintaperiaatteet ovat jossain määrin päässeet käytännön tasolle osassa yrityksiä.

”Ei tässä ole paljonkaan eteenpäin menty. Samoja valituksia tulee samoista yrityksistä edelleen”, sanoo aiheen parissa työskentelevä Noora Ojala Maan Ystävistä. 

Valtaisasta mielikuvamainonnasta huolimatta yksikään pörssiyhtiö ei ole puhtaasti maailmanparantaja. Sellaisena itsensä propagandassaan kuvaa esimerkiksi Stora Enso.

Yhtiön johto on ollut ennen ”uudelleen ajattelevan yritysideologiansa” näyttävää lanseerausta muun muassa sitä mieltä, ettei brasilialaisista maattomista tai pienviljelijöistä huolehtiminen kuulu heidän toimintansa ydinalueeseen. Nykyisin sitä vaikuttaa mainosten perusteella olevan jo pomminraivaus Kambodžassakin.

”Suomessa paperiyhtiöillä on perinteisesti vahva ja arvostettu asema. Ne nostivat maan jaloilleen sodan jälkeen ja aloittivat vaurastumisen. Tämän aseman vuoksi keskusteleva ja avoin yrityskulttuuri iskostuu niihin hitaasti. Paperijätit eivät ole samalla tavalla omaksuneet vastuullisuuden ja vastavuoroisen viestinnän periaatetta toimintaansa kuin useiden muiden alojen yhtiöt”, Ojala toteaa.

Niinpä saamme tuon tuosta kuulla Stora Ensoa syytettävän pienviljelijöiden maan viemisestä, veden omimisesta, puhtaan ja monimuotoisen luonnon tuhoamisesta ja niin edespäin. Nyt suurissa vaikeuksissa on tytäryhtiö Veracelin laajentumisaikeet Brasiliassa.

Veracel hakee lupaa tuplata plantaasinsa, tehtaansa ja tuotantonsa, mikä tarkoittaisi 100 000 hehtaaria pelkästään peltoja varten. Mihin alueen ihmiset ja maanviljelys siirrettäisiin, sitä ei yrityksen selonteoissa pohdita. Veracelia vastaan on nostettu 800 syytettä ympäristöongelmista, työehdoista ja maanomistuksesta.

Ympäristöviranomaiset järjestivät kansalaisille kuulemistilaisuuksia asiasta viime viikolla. Brasiliassa tilanne onkin Ojalan mukaan tiedonkulun ja viranomaisyhteistyön kannalta parempi kuin vaikkapa Laosissa, jossa Stora Enso myös toimii.

Mitä sitten on tehtävissä? Kansainvälisellä tasolla yritysten edesottamuksia pyrkii oikeusteitse suitsimaan esimerkiksi Yhdysvalloissa toimiva Environmental Defender Law Center, joka keskittyy ympäristörikkeisiin. Organisaatio tukee asianajajia, jotka valmistelevat oikeusprosesseja kansainvälisiä jättejä vastaan. Asianajajien tehtävä ei ole helppo, mutta joitakin pitkiä oikeusprosesseja kevyempiäkin keinoja löytyy.

”Harhaanjohtavasta mainonnasta voidaan yritystä syyttää silloin, kun se selvästi liioittelee sitoutumistaan ympäristö- ja muihin arvoihin. Tiedostamisen lisääminen on myös tärkeää. Siihen tarvittaisiin kotimaisia asianajajia, jotka esittäisivät tutkimustyönsä tuloksia isäntäyhtiön johdolle tavoitteenaan saada aikaan neuvottelua tai muuta keinoa ongelmien ratkaisemiseksi”, kertoo EDLC:n johtaja Lewis Gordon.

Asiantuntijoiden, asianajajien ja järjestöihmisten pitäisi päästä paikan päälle todentamaan vahingot. Se on ainoa keino saada varmasti luotettavaa tietoa. EDLC myöntää apurahoja tapauksia tutkimaan lähteville asiantuntijoille. Pysyvä kansainvälisen oikeuden mekanismi tulisi suureen tarpeeseen.

Muitakin globaalin yritysvastuun edistäjiä on. Esimerkiksi kansainvälinen ay-liikkeiden konfederaatio ITUC pyrkii tasapuolistamaan työläisten oloja järjestäytymisen ja tietouden lisäämisen kautta. Ylikansallisten yritysten kanssa solmitaan sopimuksia, joissa sitoudutaan noudattamaan työntekijöiden perusoikeuksia.

Suomessa kansainvälisen ja kansallisen yritysvastuun toteutumista ajavat muun muassa Finnwatch, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus ja WWF, joka tosin saa rahoitusta itse yrityksiltä.

Hiljattain käynnistyi myös ruotsalaisen Latinamerikagrupperna-järjestön luotsaama From Global Injustice To Sustainability -hanke, johon Suomessa osallistuu Maan Ystävät. Hanke keskittyy erityisesti Euroopan ja Etelä-Amerikan välisten suhteiden globaaleihin ongelmiin ja kestävän kehityksen edistämiseen maanosien välillä.

Yksi tavoite on lisätä tietämystä globaalista oikeudenmukaisuudesta ja yritysvastuukysymyksistä tiedottamalla, viestimällä ja kouluttamalla. FGITS:in vapaaehtoiset käyvät muun muassa kouluilla puhumassa aiheesta. Ilman välikäsiä ja konsultteja toimivien keskusteluyhteyksien luomisesta FGITS näytti mallia, kun Brasilian Maattomien liikkeen vaikuttaja Marcelo Durão järjestettiin Stora Enson yhtiökokoukseen puhumaan huhtikuussa. 

Vastuullisen yritystoiminnan ongelmat eivät toki koske ainoastaan ulkomaita. Viime aikojen tunnetuimpia kotimaisia kohuja ovat Olkiluodon rakennustöiden hämäryydet. 20. elokuuta toista kertaa järjestettävä Olkiluoto Blockade tukkiikin voimala-alueen tiet paitsi ydinvoimavastaisuuden ilmaisuna, myös oikeudenmukaisuuden ja keskustelevuuden puolesta. Protestoijia ei ole muutoin kuunneltu.

Suomessa vastaava kansalaistottelemattomuus ei ole yleistä, kun vaikkapa Brasiliassa ja Uruguayssa se on arkipäivää. Tämä kertonee jotain siitä, miten erilaisia ihmisten ongelmat kussakin maassa ovat.

FGITS-projektin koordinaattorina Suomessa toimiva Noora Ojala vetää Blockadessa mediatyöpajaa, joka harjoittaa osallistujia viestimään tapahtumista sekä vaikuttamaan viestimällä vaikkapa sosiaalisessa mediassa.

”Tapahtuma itsessään on jo symbolista viestintää. Videoilla, kuvilla ja teksteillä vaikutusta voi levittää ja lisätä”, Ojala sanoo.

Viestimällä jokainen voi myös edesauttaa uudenlaisen keskustelukulttuurin ja vastuullisuuden syntymistä yhteiskunnassa, myös yrityksissä.

Olkiluoto Blockade 2011 19.-20.8. Olkiluodossa, FGITS-projektin mediatyöpaja alkaa 19.8. iltapäivällä Blockadessa (osallistujamäärä rajoitettu).

http://olkiluotoblockade2011.wordpress.com/