Näkökulma: Assangelle turvapaikka Suomesta

Teksti Heikki Patomäki

”Wikileaks on luonut perusteita maailmanlaajuiselle salailun vastustamiselle. Samalla se on rakentanut pohjaa globaalille julkisuudelle ja demokratialle”, Heikki Patomäki kirjoittaa. Hänestä Suomen pitäisi tarjota Wikileaksin Julian Assangelle turvapaikka.

Demokratia on ollut taistelua julkisuusperiaatteen puolesta itse- ja harvainvaltiaiden salailupolitiikkaa vastaan. Julkinen mielipide edellyttää, että kansalaiset voivat vapaasti muodostaa järkeilevän yleisön, ja että he myös tekevät niin.

Harvain- tai yksinvaltaiset tavat järjestää valtasuhteet olettavat, että jotkut tietävät asiat muita paremmin. Sen takia näillä ”paremmin tietävillä” olisi oikeus päättää asioista muiden kansalaisten tahdosta välittämättä – ja myös toimia kansalaisten nimissä heidän tietämättään.

Mutta mistä nämä itsevaltiaat sitten tietävät, että he tietävät asiat muita paremmin? He eivät voi perustella parempaa tietoaan muuten kuin esittämällä julkisia pätevyysväitteitä, jotka väistämättä ovat alttiita kritiikille. Silloin he ovat kuitenkin jo hyväksyneet demokraattisen julkisuusperiaatteen ytimen.

Demokraattisilla kansalaisilla on oikeus kokoontua sekä ilmaista ja julkaista mielipiteensä kaikista niistä asioista, joilla on yleistä merkitystä. Valtiollisten elinten toiminnalla on aina yleistä merkitystä. Sananvapauden ja demokraattisen julkisuuden toteutumisen ehto on, että kansalaiset tietävät, mitä valtiolliset elimet tekevät ja miksi. Siksi viranomaisten asiakirjojen täytyy olla julkisia.

On mahdollista perustella joitakin poikkeuksia yleiseen julkisuusperiaatteeseen, mutta salailun mahdolliset perustelut täytyy ymmärtää mahdollisimman kapeasti ja rajatusti. Salailu pitää perustella tavalla, joka on kansalaisten tai ainakin heidän edustajiensa riitautettavissa milloin tahansa. Niiden, jotka luokittelevat teon salaiseksi, täytyy myös olla vastuussa luokittelustaan. Väärin perustein tehty salailu on vastoin demokraattisen julkisuuden normeja ja siten mahdollisesti rangaistava teko.

Demokratian yleisten periaatteiden kannalta ainoa järkevä tulkinta on, että asiakirjat voivat olla salaisia vain, jos niin erikseen osoitetaan hyvin tarkkaan määriteltyjen ehtojen puitteissa. Todistamisen taakka on aina salailijoilla, samoin kuin moraalinen ja laillinen vastuu salailusta. Demokraattisen median tehtävänä on tuoda julkisuuteen kaikki se mikä on asiattomasti salattu – ja samalla saattaa salailijat vastuuseen.

Vuonna 2006 perustettu Wikileaks on nerokkaasti pystynyt käyttämään internetiä ja luomaan perusteita maailmanlaajuiselle salailun vastustamiselle. Samalla se on rakentanut pohjaa globaalille julkisuudelle ja demokratialle.

Monet maailman mediaa eniten kiinnostavista paljastuksista ovat kohdistuneet Yhdysvaltoihin. Wikileaksin toiminta on hermostuttanut amerikkalaiset ja heidän liittolaisensa. Tsaari saattoi aikoinaan lähettää toisinajattelijat Siperiaan, mutta liberaali-demokraattisten valtioiden johtajien täytyy ainakin julkisuudessa kunnioittaa oikeusvaltioperiaatteita (salailun yksi tarkoitus on tietysti kiertää oikeuvaltioperiaatteita ja toimia yksinvaltaisten menetelmien mukaan).

Wikileaksin tunnetuin puhemies, Julian Assange on Australian kansalainen, joten Yhdysvaltain, Britannian tai Ruotsin viranomaisten toiminta häntä vastaan on arkaluonteista myös tästä syystä. Vaino ja jopa tappouhkaukset ovat silti kaikkien näkyvillä. Kaikkein pisimmälle on mennyt Kanadan pääministerin Stephen Harperin neuvonantaja Tom Flanagan, joka julisti marraskuun 2010 lopulla, että ”minusta Assange pitäisi salamurhata”.

Jo ennen viimeisimpiä Wiki-vuotoja tilanne oli kärjistynyt niin pitkälle, että kesällä 2010 Assange ei enää kokenut voivansa turvallisesti matkustaa Yhdysvaltoihin. Useat amerikkalaiset poliitikot ja mediahahmot ovat viime aikoina vaatineet toimien käynnistämistä Assangen luovuttamiseksi Yhdysvaltoihin – vaikka kukaan heistä ei olekaan täsmentänyt, että mitä Yhdysvaltain lakeja Assange olisi rikkonut. ”Kyse on kansallisesta turvallisuudesta ja syyllistä täytyy rangaista”. Juuri näin olisi myös Venäjän tsaari argumentoinut sata vuotta sitten.

Ruotsissa käynnissä oleva syyteprosessi seksuaalirikoksista vaikuttaa erikoiselta. Syytteet ovat sen verran lieviä ja epämääräisiä, että kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin julistama ”punainen kuulutus” (red notice) hänestä herättää monia kysymyksiä. Lisäksi ruotsalainen oikeusprosessi on sikäli kummallinen, että yksi syyttäjä oli jo kerran käynyt tapauksen läpi ja luopunut syytteistä. Sitten tilalle asetettiin toinen syyttäjä, joka katsoikin asialliseksi jatkaa prosessia syyskuussa 2010.

On vaikea olla suhteuttamatta tätä prosessia viimeaikaisiin paljastuksiin siitä, että osa Ruotsin valtiokoneistoa – varsinkin armeija ja turvallisuusorganisaatiot – toimivat jo kylmän sodan aikana hyvin läheisessä yhteistyössä amerikkalaisten kanssa.

Riippumatta siitä mikä puolueettoman oikeuden päätös ruotsalaisista syytöksistä olisi, nykyolosuhteissa Assangea ei mielestäni kohdella oikeusvaltioperiaatteiden mukaan. Pikemminkin näyttäisi siltä, että myös syytösten nykymuotoinen käsittely on osa hänen vainoamistaan.

Turvapaikka tarkoittaa lupaa jäädä asumaan ja toimimaan maahan muualla esiintyvien vainojen takia. Marraskuussa 2010 Assange kertoi medialle, että hän harkitsee vakavasti turvapaikan hakemista puolueettomasta Sveitsistä. Joulukuussa Yhdysvaltain Sveitsin-suurlähettiläs Donald S. Beyer varoitti Sveitsiä tarjoamasta turvapaikkaa Assangelle. Asia ei ole edennyt.

Yhdysvallat on mitä ilmeisemmin painostanut myös eteläamerikkalaista Ecuadoria samasta syystä. Ecuadorin apulaisulkoministeri puhui marraskuussa pysyvän oleskeluluvan antamisesta Assangelle ilman ehtoja, mutta pian Ecuadorin ulkoministeri täsmensi, että asiaa ”täytyy tutkia sekä lailliselta että diplomaattiselta kannalta”. Ja vain hetkeä myöhemmin maan presidentti Rafael Correa ilmoitti, että ”mitään tarjousta ei ole tehty” ja että ”Assange on tehnyt virheen rikkoessaan Yhdysvaltain lakeja ja vuotaessaan tällaista informaatiota”.

Suomi on puolueeton maa siinä mielessä, ettei se ole Nato-jäsen tai liittoutunut muutenkaan Yhdysvaltain kanssa. Olisi tärkeää nostaa niin EU-Britannian ja -Ruotsin kuin Interpolinkin toiminnan ongelmat Assangen tapauksessa. EU:lla on keskeinen rooli turvapaikka-asioissa. EU on jo parikymmentä vuotta ollut yhdenmukaistamassa ja yhteisöllistämässä turvapaikkakäytäntöjä.

Minun olisi vaikea keksiä parempaa tapaa tukea demokraattista julkisuusperiaatetta sekä Euroopassa että koko maailmassa kuin tarjoamalla Assangelle turvapaikkaa Suomesta ja muutenkin takaamalla Wikileaksille toimintaedellytykset.

Suomalaisella periaatteellisella tinkimättömyydellä voidaan myös torjua amerikkalaisten ja muiden Wikileaksin paljastuksista hermostuneiden painostusyritykset.

Heikki Patomäki on kansainvälisen politiikan professori Helsingin yliopistossa. Patomäki on Vasemmistoliiton ehdokas eduskuntavaaleissa 2011.

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2019
Vocapeople