Yhteiskunta

Metsähallitus valmistelee hakkuita vuoden retkeilyalueella

Lukuaika: < 1 minuutti

Metsähallitus valmistelee hakkuita vuoden retkeilyalueella

Teksti Hanna Kaisa Hellsten

Metsähallitus on aloittamassa hakkuita Suomussalmen Hossassa. Alueelle on jo raivattu talvitie puunkaatokalustoa varten.

“Täällä on jo tehty pengerryksiä, ja tieaukot on hakattu. Kone on parhaillaan käynnissä”, suomussalmelainen Matti Vainio kertoo.

Hossan retkeilyalue valittiin vuoden 2011 retkeilyalueeksi, jonka jälkeen sen kävijämäärät ovat kasvaneet. Metsähallituksen kävijätutkimuksen mukaan peräti 42 prosenttia kävijöistä oli alueella ensimmäistä kertaa. Alue on myös Kainuun suurin Natura-alue.

“Ison tien tekeminen retkeilyalueelle muuhun kuin retkeilykäyttöön on kielletty metsähallituksen omien ohjeiden mukaan. Eikä tänne sovi metsähallituksen nykyisen kaltainen hakkuutoiminta”, Vainio jatkaa.

Matkailuyrittäjät ja luonnonsuojelijat vastustavat hakkuita ja vaativat alueiden käytön suunnittelua luontomatkailun pohjalta. Kainuun luonnonsuojelupiiri on vaatinut alueen muuttamista retkeilyalueesta kansallispuistoksi tai Hossan liittämistä Kalevalapuistoon, jotta sen luontoarvot voidaan jatkossa turvata.

Metsähallituksen suunnitelmat ovat erilaiset.

“Hakkuiden täsmällistä aloitusaikaa ei ole päätetty. Ne on suunniteltu tulevalle talvelle, ja tarkka ajankohta lyödään lukkoon vuodenvaihteen tienoilla”, tiimiesimies Heikki Juntunen kertoo.

Kainuun luonnonsuojelupiirin antaman julkilausuman mukaan Hossan suurimpia valtteja on retkeilyalueen laajuus ja monipuolisuus. Retkeilyalueen sisällä tehtävät metsien hakkuut heikentävät alueen retkeilykäyttöä ja viihtyisyyttä.

Luontojärjestöjen selvitysten mukaan alueella on myös merkittäviä luontoarvoja.

”Yli puolet suunnitellusta hakkuualueesta on boreaalista luonnonmetsää, joka on yksi Naturan luontotyyppikriteeri”, kertoo Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander.

“Tämä esimerkki osoittaa konkreettisesti sen, etteivät retkeilyarvot ole turvassa ilman sitovaa luonnonsuojelua”, hän toteaa.

Hossan retkeilyalue Suomussalmen matkailutoimiston sivuilla.

Kainuun luonnonsuojelupiirin kannanotto.

  • 29.11.2011