Yhteiskunta

Luonto voitti Ecuadorissa

Lukuaika: 2 minuuttia

Luonto voitti Ecuadorissa

Teksti Olli-Pekka Haavisto

Ecuadorin uudessa, syyskuussa hyväksytyssä perustuslaissa määritellään ihmisen ja luonnon suhde ensimmäistä kertaa niin päin, että planeettamme ekologinen hyvinvointi on inhimillisen elämän perusta. Lyhennelmä tästä artikkelista on julkaistu Voiman numerossa 9/2008.

Ecuadorin uuden perustuslain luvussa ”Luonnon oikeudet” puhutaan Äiti Maasta eli Andien alkuperäiskansojen Pachamamasta.

”Luonnolla eli Pachamamalla, jossa elämä uusiutuu ja on olemassa, on oikeus olla olemassa ja pysyä sekä ylläpitää ja luoda uudelleen sen eläviä kiertokulkuja, rakenteita, toimintoja ja sen evoluutioprosesseja”, todetaan ensimmäisessä artiklassa. ”Jokainen henkilö, kansa, yhteisö ja kansallisuus on pätevä vaatimaan luonnon oikeuksien tunnustamista julkisissa elimissä.”

Kolmannessa artiklassa vielä erikseen todetaan, että valtio rohkaisee luonnollisia ja oikeudellisia henkilöitä sekä yhteisöjä suojelemaan luontoa ja edistämään ekosysteemien kaikkien osien kunnioitusta. Laki kieltää kaikkinaisen luonnon riistokäytön ja vahingoittamisen, mutta ympäristön ja luonnon yltäkylläisyydestä on kaikilla oikeus nauttia.

Miksi juuri Ecuadorissa tällainen laki ja miksi juuri nyt? Sosialistinen presidentti ei ole pätevä selitys. Sosialismi ei ole mikään tae, kuten tuhoutunut Aral-järvi muun muassa osoittaa. Sen sijaan ratkaisevassa roolissa oli alkuperäiskansojen välitön suhde luontoon. Sen tuhoutuminen koskee heitä ensimmäisenä.

Länsimaiden koulutetuille ihmisille tämänkaltaiset seikat ovat lyhyitä uutisia, kuten Helsingin Sanomissa 18. lokakuuta: ”Andien jäätiköt sulavat silmissä”.

Andien intiaanit tietävät, mitä esimerkiksi luonnollisen vesikierron tuhoutuminen todella tarkoittaa. Lämpeneminen sulattaa vuoristojäätiköt, jotka antavat veden joille – elämän virroille. Kun jäätiköt on menetetty, toimeentulon perusedellytykset katoavat.

Andien alkuperäiskansat ovat tienneet tämän jo vuosia, kuten myös Kolumbian kogit, jotka ovat nähneet vuorensa kuolevan 1980-luvulta saakka.

Latinalaisen Amerikan kiusallisesti sosialismiin kallellaan olevien maiden kansanäänestykset on usein uutisoitu viihteellisenä kilpailuna, jonka tärkein sisältö on vasemmistolaisen presidentin kannatusluvut.

Näin kävi suurelta osin myös syyskuisessa Ecuadorin kansanäänestyksessä, jonka uutisointi on valtavirran mediassa koskenut painottuneesti draamaa: mikä osapuoli saa enemmistön – sosialistisen presidentti Correan kannattajat vai vastustajat.

Lain poikkeuksellisin sisältö meni isoilta viestimiltä ohi. Vaihtoehtomediat bongasivat sen ensimmäisenä.

”Ecuadorin kansanäänestys vahvistaa uuden sosialistisen perustuslain”, brittilehti Guardian otsikoi. Lehti kertoi uuden perustuslain tähtäävän myös kaikkein köyhimpien aseman parantamiseen, muttei mainitse lain luontoa koskevaa osaa.

”Ecuadorilaiset äänestivät lisää valtaa sosialistiselle presidentilleen”, Helsingin Sanomien 29. syyskuuta julkaisemassa, STT:n, AFP:n ja Reutersin raportointiin tukeutuvassa verkkouutisessa kerrottiin. Köyhyyden poistamisesta eikä luonnosta lehti mainitse mitään. YLE24:n verkkoarkistosta ei uutista löydy lainkaan.

Valtavirtamedialta jäi draaman pyörteissä huomaamatta perustuslain ennennäkemätön sisältö, mutta pienet olivat tarkkoina. Christian Science Monitor –lehden verkkouutinen ennen Ecuadorin kansanäänestystä 4. syyskuuta kertoi jo otsikollaan mullistavan uutisen: ”Ecuadorin perustuslaki takaisi luovuttamattomat oikeudet luonnolle.” Green Change –blogi kertoi sisällöstä jo 8. elokuuta.

Thomas Linzey, Community Environmental Legal Defence Fundin toiminnanjohtaja, totesi heti kansanäänestyksen jälkeen Ecuadorin olevan ensimmäinen maa maailmassa, joka määrittelee ympäristönsuojelun oikeuksiin perustuvaksi. Järjestön apulaisjohtaja Mari Margil arvioi Ecuadorin kansan tällä äänestyspäätöksellä johtavan maailman perustavanlaatuiseen muutokseen.

Yllättävä poikkeus valtamediassa löytyi Kaliforniasta. Los Angeles Timesin pääkirjoituksessa todettiin Ecuadorin perustuslain ilmentävän syvällistä muutosta suhtautumisessa luontoon.

Kaliforniassa tunnetaan lounaisen USA:n vuosia kestänyt kuivuus ja miljoonien vedentarpeesta vastaavan Colorado-joen ehtyminen.

  • 8.5.2011