”Alkuperäisyhteisöt eivät yleensä vaadi mitään. San Juan Copalassa päätimme järjestää asiat omalla tavallamme. Meidän suuri rikoksemme oli halu kunnioittaa perinteitä”, sanoo aktivisti Yolanda Merino, joka on Suomessa Turussa järjestettävän Vaihtoehtotalous-seminaarin takia.

Oaxacan osavaltiossa Meksikossa sijaitseva San Juan Copala on triqui-alkuperäiskansan alle 800 hengen yhteisö, joka nousi hetkeksi kansainvälisen median otsikoihin vuosi sitten. Osavaltion hallituksen tukemat Ubisort-paramilitaarit hyökkäsivät kylään matkalla olleen avustuskuljetuksen kimppuun ja ihmisoikeustarkkailijat Bety Cariño ja Jyri Jaakkola ammuttiin.

”Meidät on yritetty hiljentää murhilla ja raiskauksilla. Hallitus pelkää ketjureaktioita alueen alkuperäisyhteisöissä. He haluavat pitää kontrollia yllä. Heitä pelottaa ajatus toisenlaisesta koulutuksesta ja toisenlaisesta järjestymisestä”, Merino selittää.

Triqui-intiaanien alueella useamman vuosikymmenien ajan taistelevien Ubisort ja MULT-ryhmien raakoihin ihmisoikeusrikkomuksiin kyllästyneet kyläläiset julistivat alueen autonomiseksi vuona 2007 ja alkoivat hallita yhteisöä perinteisten tapojen mukaisesti. Tavoitteena oli yhdistää alueen pienemmät triquikylät ja elää omavaraisesti. Autonomiajulistuksen jälkeen oli hetken rauhallisempaa ja sitten väkivalta taas kiihtyi. Joulukuussa 2009 hallituksen aseistama Ubisort valtasi paikallishallinnon ja sulki tiet Copalaan. Kylässä ei ollut sähköä eikä vesivarantoja. Lapsia ei päästetty kouluun. Murhat olivat yleisiä: arvion mukaan yksin viime vuoden ensimmäisten kuukausien aikana San Juan Copalassa tapettiin 19 ihmistä. Huhtikuisen avustussaattueen jäsenten oli määrä aloittaa tunnustelut eri ryhmien välillä.

Omavaraistalous tavoitteena

Yolanda Merino kertoo kaihoisasti kuulleensa isältään, että hänen lapsuudessaan San Juan Copalassa kaikki oli hyvin. Kylän maat olivat rikkaita, niillä kasvoi maissia, papuja ja kahvia. Maan alla odottivat hopea, kulta, hopea ja uraani. Mitä ei itsellä ollut, se saatiin vaihtamalla naapuriyhteisöjen kanssa. Tähän ikiaikaiseen menetelmään toivotaan nyt paluuta muuallakin kuin Copalassa: Elvia Contrerasin arvion mukaan miltei jokainen Oaxacan kuudestatoista alkuperäiskansasta haluaisi palata perinteisiin ja autonomiaan. Contreras on misteekki-intiaani ja kotoisin naapuriosavaltion puolelta La Lagunasta. Tälläkin hetkellä suurta osaa Oaxacan yhteisöistä hallitaan perinteisen kyläneuvoston kautta, mutta itsehallintohalut ovat laajemmat.

Naiset selittävät yhdessä:

”Emme halua olla missään yhteydessä hallituksen kanssa. Emme halua rahaa ulkopuolelta. Haluamme valita omat johtajamme omien perinteidemme mukaan; haluamme perinteiset kyläneuvostot. Haluamme kouluttaa ja tuomita rikkeistä itse. Haluamme luoda vaihtoehtoisen talousmallin, jossa köyhät tekevät omat rahansa, joutumatta maksamaan lainoista korkeita korkoja ulkopuolisille.”

Viesti vaihtoehtoisen talousmallin ja yhteisöjärjestelmän mahdollisuudesta on Contrerasin tuliainen Turun konferenssiin. Contreras tekee vapaaehtoistyötä CACTUS-järjestölle, joka auttaa intiaaniyhteisöjen asukkaita, etenkin naisia muodostamaan keskinäisen avun ryhmiä. Ulkopuolisten pankkien ja säästötilien sijaan he pistävät pienet säästönsä yhteen ja päättävät yhdessä ryhmän säännöistä. Kun joku ryhmän jäsenistä tarvitsee rahaa esimerkiksi koulumaksuja tai lääkkeitä varten, ryhmän valitsema hallitus tekee yhdessä päätöksen lainan myöntämisestä. Lainasta peritään erittäin pientä korkoa, joka jaetaan ryhmäläisten kesken.

Autonomian kannattajien mukaan keskeistä on luoda yhteisömalli, josta hyötyy koko yhteisö, eivät vain yksittäiset johtajat tai ryhmittymät. Naiset painottavat myös yhteisöradioiden tärkeyttä kommunikoinnin takaamiseksi.

”Tämä taistelu on ollut minulle ainakin todella vaikea, mutta tämä on meidän taistelumme. Olemme matkalla kohti autonomiaa”, Contreras vakuuttaa.

Pakolaisleiri kaupungin keskustassa

Ihmisoikeustarkkailijoiden murhien saamasta kansainvälisestä huomiosta huolimatta tilanne San Juan Copalan kylässä paheni vuonna 2010.

”Kylään jäi lähinnä naisia turvaamaan autonomiaamme, mutta paramilitaarit pakottivat heidät sulkeutumaan koteihinsa. Veljeni laitettiin maalaamaan peittoon kaupungintalon julkisivussa ollut teksti, joka toivotti tervetulleeksi San Juan Copalan autonomiseen maakuntaan. Nykyään talossa lukee San Juan Copalan paikallisvirasto. Kaupungintalon seinät ja kotien ovet täynnä luodinjälkiä. Lopulta perheillemme sanottiin, että jos emme lähtisi Copalasta, meidän tapettaisiin kuin koirat. Kaikki kyläläiseni lähtivät syyskuussa 2010”, Merino kuvaa. Niin ikään copalálainen Bibiana Martínez nyökkää.

Viikko sitten osavaltion viranomaiset avasivat juhlatilaisuudessa kylään asuntolan lähialueilta tuleville koululaisille. Oikeastaan asuntola oli aiemminkin toiminut: nyt vain pidettiin avajaiset. Tarkoituksena oli antaa ymmärtää, että Copalassa kaikki on hyvin. Ovet ovat auki Triqui-veljiemme paluulle, puheissa julistettiin.

”On kuitenkin varmaa, että meidät tapetaan, jos palaamme”, Yolanda Merino toteaa ja katsoo suoraan silmiin.

Oikeutta uhreille

Oaxacan viime vuosien ihmisoikeusrikkomukset on liitetty vahvasti vuodesta 2004 hallinneseen kuvernööri Ulises Ruiziin, jonka PRI-puolue ehti olla vallassa yli 80 vuotta. Kesän 2010 vaaleissa perustettiin laaja puolueiden liittoutuma Ulises Ruizia vastaan. Vaalit voitti yhteisen rintaman ehdokas Gabino Cué, joka lupasi muutosta.

”Toivoimme muutosta, mutta kun vaadimme oikeutta Betylle ja Jyrille, meille vastataan, että se vie aikaa, asiaa ollaan tutkimassa. Kuulostaa siltä, että ne ovat vain sanoja. Ulises Ruiz jätti tehtävänsä, eikä häntä ole syytetty tukemistaan rikoksista. Emme usko, että paljon muuttuu”, sanoo Contreras, jolle Bety Cariño oli työtoveri CACTUS-järjestössä. Silmässä kimaltaa kyynel.

Naiset uskovat kansainvälisen paineen vaikuttavan paikallis- ja osavaltiohallitukseen enemmän kuin oman toimintansa. Itse he aikovat järjestää 23. toukokuuta Veren väri -marssin mahdollisesti jalan Oaxacasta aina maan pääkaupunkiin Ciduad de Méxicoon, kuuden tunnin bussimatkan päähän. Mukaan on lähdössä seitsemänsataa San Juan Copalan kyläläistä, myös lapsia ja vanhuksia, sekä heitä tukevia järjestöjä ja aktivisteja.

”Huomaat ehkä, että meitäkin pelottaa”, Yolanda Merino sanoo.

”On mahdollisuus, että matkalla meidän kimppuumme hyökätään tai ryhmään soluttaudutaan. Meidän on saatava takuut siitä, että kaikki marssijat ovat turvassa. Tätä voi vaatia ja tarkkailla myös ulkomailta.”

Vaihtoehtotalous-seminaari Turun yliopistossa 6–7.5.11, päärakennuksen auditorio 2:ssa. Naisia haastatellaan myös Helsingissä Maailma Kylässä -festivaaleilla Kaisaniemen puistossa la 28.5. klo 12.50 Taiga-lavalla.