Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin vuonna 2008 presidentti Martti Ahtisaarelle. Ahtisaarta kiitettiin hänen ”työstään useilla mantereilla yli kolmenkymmenen vuoden aikana kansainvälisten konfliktien ratkaisemisessa”.

Nobel-komitean mukaan Ahtisaari edisti Namibian itsenäistymistä vuosina 1989–1990, rauhaa Indonesian Acehissa vuonna 2005, Kosovossa vuonna 1999 ja jälleen vuosina 2005–2007 Kosovon itsenäistyessä. Vuonna 2008 Ahtisaari auttoi Irakin ”ongelmien ratkaisemisessa”.

Acehissa apuna rauhaan pakottamisessa oli tsunami ja Kosovossa Naton pommitukset. Kaikissa tapauksissa Ahtisaari on edistänyt länsimaiden intressien toteutumista. Kaikissa tapauksissa Ahtisaaren toimintaa ohjaa vahvemman voimapolitiikka. Samalla Ahtisaari edistää johdonmukaisesti talouspoliittisesti vahvemman intressejä.

Ahtisaari ymmärtää rahan arvon.

Kun toimittajat tiedustelevat Nobel-palkinnon tiedotustilaisuudessa 11. lokakuuta 2008, mihin Ahtisaari aikoo käyttää rauhanpalkinnosta saamansa miljoona euroa, Ahtisaari suuttuu. ”Ei lottovoittajaltakaan kysytä mihin hän rahansa käyttää”, Ahtisaari ojentaa. ”Enköhän minä löydä reikiä, joita tällä rahalla täytän.”

Kun tivaaminen jatkuu, Ahtisaari joutui ojentamaan toimittajia uudelleen: ”Älkää huolehtiko, tämä ei ole valtava rahasumma. Olen nyt kaupungissa päättämässä palkinnosta, joka on viisi miljoonaa dollaria.” Ahtisaari viittasi Ibrahim-palkintoon, joka annetaan vuosittain afrikkalaiselle valtionpäämiehelle.

Myöhemmin Ahtisaari ilmoittaa antavansa palkintorahat johtamalleen järjestölle, rauhankonsultointia harjoittavalle CMI:lle, jonka hän on perustanut vuonna 2000. Ahtisaari vihjaisee julkisuudessa palkinnon myöntämisen jälkeen, että CMI saisi enemmän aikaan, jos sen perusrahoitus helpottuisi.

Kymmenen päivää lausunnon jälkeen, 21. lokakuuta, Suomen hallitus myöntää CMI:lle lisäbudjetistaan 100?000 euroa.

Ahtisaari toimii lännen yhteistoimintamiehenä.

Ahtisaari luotsaa vuosina 1989–1990 YK:n Namibian itsenäisyyteen johtavaa operaatio Untagia. Sittemmin Namibian presidentiksi tullut Sam Nujoma syyttää Ahtisaarta länsimaiden ”yhteistoimintamieheksi”.

Namibian rauhanprosessin lopussa Ahtisaari antaa Etelä-Afrikalle luvan hyökätä swapon PLAN-sissejä vastaan. Sen seurauksena verisissä taisteluissa kuolee arvioista riippuen 100–300 SWAPO:n sissiä.

Presidentti Nujoma ei ollut antanut tätä anteeksi vielä vuonna 2001 ilmestyneessä kirjassaankaan: ”Kun tekaistut todisteet PLAN-sotureiden hyökkäyksestä oli saatu valmiiksi, Ahtisaari nieli valheen ja salli Etelä-Afrikan taisteluvalmiudessa olleen 101. pataljoonan uudelleensijoittamisen. Tällä pirullisella, salaisella suunnitelmalla oli Reaganin ja Thatcherin täysi tuki.”

Ahtisaari vaikenee tupakkateollisuuden vaalituesta.

Vuonna 1995 presidentti Ahtisaaren lehdistöpäällikkö Jussi Lähde käy keskusteluja ryhmäkanteesta Philip Morrisin pääkonttorissa. Heikki Hiilamon Voimassa 9/2002 julkaistun artikkelin mukaan ”reilu kaksi kuukautta aikaisemmin Jussi Lähde oli ollut New Yorkissa tutustumassa Philip Morrisin toimintaan. Philip Morrisin sisäisen muistion mukaan yhtiön tavoitteena oli opastaa Lähdettä Yhdysvaltojen ryhmäkanteesta.” Lähde kertoo perehtyneensä myös yhtiön ”viestinnällisiin haasteisiin, ryhmäkanne mukaan lukien”.

Hiilamon mukaan Amer-yhtymän tupakkalobbarina työskennellyt Lasse Lehtinen oli keskeinen hahmo Ahtisaaren vaalikampanjan suunnittelussa ja rahoituksen keräämisessä. Ahtisaari ei halua kommentoida osallistuiko tupakkateollisuus hänen vaalikampanjansa rahoittamiseen. Ahtisaari ei myöskään halua sanoa, mikä on hänen kantansa ryhmäkanteeseen.

Ahtisaari kaveeraa diktaattorin kanssa.

Lama-Suomessa presidentti Ahtisaari ottaa tehtäväkseen suomalaisen vientiteollisuuden edistämisen. Hänestä se on presidentin tärkein tehtävä. Hän tulee erinomaisesti toimeen Indonesian diktaattorin, presidentti Suharton kanssa.

USA auttoi kenraali Suharton valtaan vuonna 1968. Hän on vastuussa satojen tuhansien ihmisten kuolemasta ja maan puhdistamisesta kommunisteista. USA takasi kiitokseksi vuosikymmenien investoinnit Indonesiaan.

Vuonna 1995 vieraillessaan Indonesiassa, Ahtisaari kiittelee isäntäänsä: ”Teillä indonesialaisilla on hyvä syy olla ylpeitä maanne edistyksestä ja saavutuksista. Viimeisten 30 vuoden aikana, herra presidentti, kehitys on tapahtunut teidän johtajuudellanne.”

Ahtisaarta ei kiusaa Suharton ongelmallinen politiikka puhumattakaan Itä-Timorin ihmisoikeusrikkomuksista. ”Ymmärrämme että Suomi ei ole kovin suuri tekijä Indonesian markkinoilla, mutta eräillä yrityksillä ja tuotteilla on tärkeä rooli sellaisilla erikoismarkkinoilla ja teknologian aloilla, joilla olemme johtavassa asemassa maailmassa.”

Ahtisaari ymmärtää suuryhtiöiden intressit – ja omansa.

Vuonna 1998 presidentti Ahtisaari myöntää Suomen leijonan ritarikunnan komentajamerkin Indonesian metsäministerille Djamaludin Suryohadikusumolle. Indonesialla on maailman kolmanneksi suurimmat trooppiset metsävarat. Suomen vienti Indonesiaan lisääntyy 1990-luvulla 700 prosenttia.

Suomalainen metsäjätti UPM-Kymmene sopii indonesialaisen April-yhtiön kanssa yhteistyöstä, jonka seurauksena UPM:stä tulee kolmanneksen osuudella Aprilin hienopaperiyhtiön omistaja. Kymmenet ympäristöjärjestöt ja indonesialaiset ihmisoikeusaktivistit vaativat UPM:ää vetäytymään hienopaperiliitosta, koska April hakkaa Indonesian sademetsiä ja polkee ihmisoikeuksia.

Leena Krohn kritisoi Ahtisaarta: ”Kunniamerkin myöntämisellä ajetaan ennen kaikkea suuryhtiöiden taloudellisia etuja. Niiden intressejä edistetään viemällä mm. sotatarvikkeita, osallistumalla paikallisten asukkaiden oikeuksien polkemiseen ja tuhoamalla Indonesian metsäluontoa ja eläimistöä. Mitalin kääntöpuolelta löytyvätkin sellaiset suomalaiset suuryhtiöt kuin Jaakko Pöyry, UPM-Kymmene, Enso-Gutzeit, Ahlström, Vapo, Valmet, Sisu, Nokia, Vientiluotto ja Merita.”

Presidenttinä olleessaan (1994–2000) Ahtisaari arvostelee yritysjohdon optioita eettisesti sopimattomina: ”En voi hyväksyä sitä, että työläisiä vaaditaan tyytymään maltillisiin palkkaratkaisuihin, mutta samaan aikaan johdolle tehdään kaiken maailman optioratkaisuja, annetaan hirveät palkankorotukset ja kultaisia kädenpuristuksia.”

Otettuaan heti presidenttikautensa päätyttyä vastaan Elcoteqin hallituspaikan hän hamuaa jo sisään astuessaan satojen tuhansien markkojen arvoisen optioedun.

Ahtisaari puolustaa sotaa.

Ylen haastattelussa 28. helmikuuta 2003, kolme viikkoa ennen Irakin sotaa, Ahtisaari moittii Hans Blixin johtamia YK:n asetarkastajia siitä, että Irakin joukkotuhoaseita ei löydy. ”Hans Blixin ja hänen tarkastajiensa tehtävä oli valvoa, että ne tuhotaan. Nyt tästä on tullut semmoinen etsivätoimisto, tästä Blixin joukosta. Minä kyllä uskon, että se ei ollut alun perin tarkoituksena.”

Neljä päivää ennen sotaa, 16. maaliskuuta MTV3 kertoo, että ”presidentti Martti Ahtisaari puolustaa voimakkaasti Yhdysvaltain toimintaa Irakin kriisissä. Ahtisaaren mukaan Yhdysvallat on ainoa valtio, joka on saanut aikaan niin paljon sotilaallista uhkaa, että Irak on tehnyt jotain aseriisunnan eteen.” Sen sijaan Blixin johtamat asetarkastajat eivät Ahtisaaren mukaan ole onnistuneet, he ovat etääntyneet tehtävänsä ”alkuperäisestä tarkoituksesta”.

Maaliskuun 17. Ahtisaari harmittelee Helsingin Sanomissa, että ”eurooppalaiset ovat livenneet yhteisestä Irakin-vastaisesta painostusrintamasta. Saddam Hussein hyötyy siitä.” HS:n mukaan ”Ahtisaari arvostelee myös Yhdysvaltoja siitä, että tämä olisi voinut konsultoida liittolaisiaan paremmin”.

Ahtisaari edustaa valtaa ja rahaa.

Kriitikkojensa mukaan Ahtisaari on saanut palkintonsa nimenomaan länsimielisen ratkaisun saamisesta Kosovoon ensin vuonna 1999 ja sitten vuonna 2005–2007 Kosovon itsenäistymisen avittamisesta. Ahtisaaresta tuli 1999 amerikkalaisten luottomies.

Ahtisaari on kuuluisa tehokkaista, hyvin pohjustetuista ja kovista neuvotteluotteistaan. Gregory Elichin artikkelissa ”How the Nobel Peace Prize Was Won” Slobodan Milosevicin liittolainen Ljubisa Ristic kertoo, että kun Ahtisaari ja Venäjän entinen pääministeri tulivat 2. kesäkuuta 1999 rauhanneuvottelijoina Kosovoon, he eivät antaneet Naton tekemälle rauhanehdotukselle ja Serbian pommittamisen lopettamiselle neuvotteluvaraa.

Milosevic kysyy, mitä tapahtuu, jos rauhaan ei suostuta. Ahtisaari vastaa Milosevicille pyyhkimällä käsieleellä pöydän: ”Belgradista tulee kuin tämä pöytä. Aloitamme välittömästi mattopommitukset.” Pienen hetken jälkeen Ahtisaari lisää, että puoli miljoonaa kuolee viikossa.

Guardianin mukaan Ahtisaari kiteyttää myöhemmin Kosovon itsenäisyysargumentin tavalla, joka ei jätä tulkinnanvaraa Ahtisaaren arvoista: ”Ei ole juurikaan väliä onko Paraguay tunnustanut Kosovoa. Yli 65 prosenttia maailman varallisuudesta on tunnustanut Kosovon. Sillä on merkitystä.”