Teksti Jukka Vuorio

Hippo-hiihdoista ja Nobel-palkinnosta.

Olen lähiaikoina ajatellut aika paljon presidentti Martti Ahtisaarta. Minulla ja presidentti Martti Ahtisaarella on paljon yhteistä. Lisäksi on olemassa paljon asioita, jotka eivät yhdistä meitä. Nyt aion kertoa useimmista asioista, jotka joko yhdistävät tai eivät yhdistä meitä.

Martti Ahtisaari sai joulukuussa Nobelin rauhanpalkinnon. Uskoisin, että hän on elämässään saanut myös paljon muita, vähäpätöisempiä palkintoja. Tai, no, käsittääkseni lähes kaikki maailman palkinnot ovat vähäpätöisempiä kuin Nobelin rauhanpalkinto. Minä en ole kovin paljon elämässäni palkintoja saanut, paitsi vuonna 1984 voitin Kiskon kunnassa järjestettyjen Hippo-hiihtojen kuusivuotiaiden sarjan.

Martti Ahtisaari alkaa olla minun näkökulmastani katsottuna jo aika vanha. Mutta toisaalta, minäkin olen juuri lukiosta tulleiden näkökulmasta tosi vanha. Sain tätä kirjoittaessani juuri samana päivänä puhelinsoiton, jossa minua pyydettiin laivaristeilylle parikymppisten opiskelijoiden valvojaksi ”kun olen jo niin vanha”.

Minä ja Martti Ahtisaari tunnemme molemmat monia ihmisiä. Ja olemme kummatkin tavanneet vielä enemmän ihmisiä. Minulla on 494 Facebook-kaveria. Martti Ahtisaarella ei ole yhtään, koska hänellä ei ole omaa Facebook-profiiliakaan. Uskoisin silti, että jos hän perustaisi oman profiilin, hän saisi varmaan aika äkkiä enemmän kavereita.

Ja oikeastaan, minäkin voisin hakeutua hänen Facebook-kaverikseen, koska me olemme tavanneet. Me olemme tavanneet presidentinlinnassa ja kätelleet. Niin, sitä ei kovin moni arvaisi, mutta minä tosiaan olen ollut linnassa kättelemässä Suomen presidenttiä. Samana päivänä kättelin muuten eduskunnassa Riitta Uosukaisen kanssa, mutta se on ihan toinen tarina.

Mutta. Minä en siis ole pelkästään tavannut Martti Ahtisaarta presidentinlinnassa, ja kätellyt häntä, vaan lisäksi jutellut hänen kanssaan. Vuosi oli 1999 ja meitä oli noin viidentoista Alkio-opiston opiskelijan ryhmä, joille opettajamme oli jotenkin saanut keploteltua audienssin.

Kun presidentin adjutantti oli pitänyt meille ensin lyhyen briiffauksen siitä miten presidentin seurassa käyttäydytään ja miten hänen seurassaan ei käyttäydytä, kävelimme jonossa innostuneen hiljaisuuden vallitessa huoneeseen, jossa presidentti otti meidät vastaan. Siellä saimme ensin kuulla selvityksen ”päällä olleesta” Kosovon tilanteesta. Itselläni ei tosin jäänyt siitä mitään mieleen. Mutta sitten pääsimme itse esittämään kysymyksiä. Ja siitä minä pidän. Minä kysyin, että onko Suomen presidenttinä toimiminen kivoin työpaikka, jossa hän on ollut. Siihen presidentti Ahtisaari vastasi, että on se ainakin haastavin. Pikkuruisen tauon jälkeen hän lisäsi, että myös Namibian saattaminen itsenäiseksi oli haastavaa.

Sen minä voin uskoa. Haastavimmat kansainväliset työkuviot joita itse olen hoitanut, ovat olleet matkaoppaana toimiessani humalaisten suomalaisten luotsaaminen Unkarissa ja Puolassa, ja vaikka sekin on toisaalta aika haastavaa, niin varmaan ihan eri tason juttu kuin jonkin maan itsenäiseksi saattaminen.

Sen jälkeen selvisi, että presidentti on tavannut monta kertaa jääkiekkolegenda Raimo Helmisen. He ovat nimittäin asuneet yhtä aikaa New Yorkissa, ja tokihan menestyvät suomalaiset ulkomailla samassa mestassa ollessaan yhteyttä pitävät. Minäkin olen tavannut Raipen. Tai totta puhuen, minä olen vain nähnyt Raipen monta kertaa, en niinkään tavannut. Useimmiten olen nähnyt Raipen jääkiekkokaukalossa, mutta kerran myös tamperelaisella huoltoasemalla. En usko että Raipe tietää kuka minä olen, mutta tietää varmaan hemmetin hyvin kuka Martti Ahtisaari on.

Nykyään minua harmittaa muuten hitosti, että keskityin ottamaan valokuvia siitä kun opiskelukaverini kättelivät Martti Ahtisaarta ja Riitta Uosukaista, enkä tullut kuvauttaneeksi itseäni niissä tilanteissa. Ne olisivat nyt tosi hienoa Facebook-matskua.