Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.
Kun tein esitelmiä ala-asteella 1990-luvulla, ensimmäinen tehtävä oli suunnata kirjastoon tiedonhakuun. Ensyklopedioita ja muita tietokirjoja selaamalla alkoi hahmottua, kuka oli vaikkapa Viisikko-kirjailija Enid Blyton. Tekniikkana oli vielä kynä ja paperi; yläasteella käyttöön tuli siskoni vanha kirjoituskone – siinä oli jopa korjausnauha!
Lukiossa kirjallisuusraportti syntyikin jo poikaystävältä lainatulla tietokoneella. Rahtasin huoneeseeni keskusyksikön, massiivisen monitorin, muovisesti rapisevan näppäimistön ja terävästi naksahtelevan hiiren. Tiedonhaku oli edelleen vaivalloista: tietoa etsittiin kirjallisista lähteistä, selattiin, pohdittiin, kasattiin, muokattiin – internetistä ei löytynyt vielä oikein mitään.
Tiedonhaun ja -jalostamisen välineet muuttuivat paljon jo oman koulupolkuni aikana, mutta nykyisin ollaan aivan toisenlaisen äärellä. Nyt kun omat lapseni tekevät läksyjään, he voivat ulkoistaa koko homman tekoälylle – jos silmä välttää. Se on luontevaa jatkoa monen muun asian ulkoistamiselle: kaikkea lähtien lähikaupan aukioloajoista voi tiedustella ystävälliseltä kielimallilta.
Ulkoistamisessa on monta tunnettua ongelmaa. Vähäisimmästä päästä taitaa kaikesta huolimatta olla se, että tekoäly horisee usein omiaan, myös niistä aukioloajoista. Tämä ratkeaa lähdekritiikillä ja viimeistään kantapään kautta, kun pari kertaa on käynyt tempomassa suljetun liikeen ovea.
Vakavampi ongelma liittyy tekoälyn massiiviseen energiankulutukseen. Googlen vastuullisuusjohtaja Adam Elman väitti vastikään Helsingin Sanomissa, että kunhan tekoäly kehittyy energiatehokkaammaksi, sen positiiviset ympäristövaikutukset lopulta ylittävät negatiiviset. Jutussa siteeratut tutkijat tosin povaavat, että vaikka ympäristöhaitat vähenisivät kuinka, kulutuksen kasvu painaa vaikutuksen silti persneton puolelle.
Paraikaa Suomessakin kaavoitetaan kiivaaseen tahtiin tontteja datakeskuksille ja niitä ruokkivalle ”vihreälle” sähkölle, kuten tuulivoimalle. Hesarin mukaan pelkästään jo päätetyt konesalit kuluttavat sähköä kahden ison ydinvoimalan verran.
Kenties pahin ja arvaamattomin seurauksista on tekoälyn käytön vaikutus ihmiskunnan kognitiivisiin taitoihin. Tutkimusten mukaan etenkin kyky kriittiseen ajatteluun kapenee, mitä enemmän tekoäly hoitaa ajatustyötä ihmisen puolesta. MIT:n tutkijat huomasivat, että säännöllisesti kielimallien apua kirjoitustyössään käyttävien aivot olivat vähemmän aktiivisia ja muisti huonompi kuin tekoälyä karttavien.
Tekoälytyökaluille toki löytyy monia oivallisia käyttökohteita: erilaisessa sortteeramisessa, datan käsittelyssä ja lähdekriittisessä tiedonhaussa se on oikein mainio kumppani. Luovasta työstä pitäisin sen silti mahdollisimman kaukana, silläkin uhalla, että työ olisi yhtä vaivalloista, kankeaa ja aikaavievää kuin rapisevalla ysärinäppäimistöllä kirjoittelu. Parhaimmillaan luominen on etsimistä, joka kumpuaa inhimillisyydestä, kaikesta siitä, mikä on keskeneräistä, hapuilevaa, kenties vähän rikkikin – siis kaikesta sellaisesta, mitä tekoäly silottaa pois.
Vanha sanonta ”hyvä renki, mutta huono isäntä” pätee tekoälyyn vain osittain. Sen kanssa kun on vaikea erottaa, milloin rengistä oikeastaan tulee isäntä. Tekoälyn näennäisellä kaikkivoipaisuudellakin on rajansa.
Maailmassa on valtavasti kirjallista tietoa yhä edelleen vain ja ainoastaan kansien välissä. Kirjastoissa ja arkistoissa on uskomattomat määrät digitoimatonta tekstiä, tietoa ja tarinoita, joita tekoäly ei löydä. Jos maailmankuvamme jää vain digitaalisesti saatavilla olevan tiedon varaan, jää samalla ymmärryksemme vajavaiseksi.
Ja koska olemme ihmisiä, meidän kunniatehtävämme ja etuoikeutemme on etsiä unohdettua, rosoista, yllättävää ja outoa, luoda inhimillisen ajattelumme ja intuitiomme avulla yhteyksiä siellä, missä ainutkaan kielimalli ei niitä kykene näkemään.
Kirjoittaja on Voiman päätoimittaja, joka pitää kynistä.
Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje täältä.





