Ihminen katsoo ihmistä – Aleksandra Lemken valokuvanäyttely esittelee moninkertaisia vähemmistöjä

Valokuvanäyttely Suomessa asuvista moninkertaisista vähemmistöistä on esillä Turussa.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Ihminen katsoo ihmistä – Aleksandra Lemken valokuvanäyttely esittelee moninkertaisia vähemmistöjä

Peilissä -valokuvaperformanssi esittelee tutkivaa ja leikkisää omakuvaa

Peilissä on MUU ry:n valokuvaperformanssiksi luokittelema näyttely, johon on avoimen haun kautta koottu viidenkymmenen taiteilijan valokuvateoksia viidestätoista eri maasta. Näyttelyyn osallistuneet taiteilijat ovat pääosin performanssitaiteilijoita.  Performanssitaiteilijat käyttävät työvälineenä omaa ruumistaan, joten heillä on aivan erityinen suhde itseensä. Näyttely koostuu “selfie-esityksistä” eli taiteilijoiden omakuvista. Kamera on toiminut kuvia otettaessa yhtä aikaa sekä yleisönä että tallentamisvälineenä, jonka avulla taiteilija voi esittää itseään. Osa teoksista ovat kerronnallisia kuvasarjoja, osa ihan vain yksittäisiä kuvia. Kuvissa on kätkettyjä tarinoita, osassa tarina syntyy katsojan mielikuvituksessa. Kuvissa merkittävintä on taiteilijoiden läsnäolo ja karismaattisuus.  Teoksissa esiintyy tunteita laidasta laitaan: on leikkisää, hulluttelevaa, iloista ja vakavaa. Osa kuvista on

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Peilissä -valokuvaperformanssi esittelee tutkivaa ja leikkisää omakuvaa

Voiman toimittaja kuratoi saamelaisen taideaktivismin näyttelyn Mikkelin taidemuseoon

Vuostá! Vastaan! -näyttely yhdistää taiteen ja aktivismin sekä avaa samalla saamelaisten asemaan liittyviä ongelmia. Voiman toimittajan Jari Tammisen kuratoima näyttely on kevään ajan esillä Mikkelin taidemuseossa.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Voiman toimittaja kuratoi saamelaisen taideaktivismin näyttelyn Mikkelin taidemuseoon

Ympäristöahdistus valokuvina

Luontokeskus Haltiaan on avattu voimakkaasti kantaaottava näyttely Jälki. Sen sata kaunista ja vahvaa kuvaa koskettavat katsojaansa.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Ympäristöahdistus valokuvina

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan