Hätämajoituksessa asuu jo työssäkäyviäkin

Petteri Orpon (kok.) hallituksen helmikuussa 2024 voimaan tulleet yleiseen asumistukeen tehdyt leikkaukset ovat realisoituneet nopeasti. Häätöjen määrä on kasvanut ja työssäkäyvien asunnottomien määrä lisääntynyt. Työssäkäyviä elää myös hätämajoituksessa.  Tämä käy ilmi ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen osaston tuoreesta tutkimusraportista Joudun valitsemaan ruuan ostamisen ja vuokran maksamisen välillä – leikkauspolitiikan vaikutukset riittävään asumiseen Suomessa. Raportti tarkastelee laaja-alaisten leikkausten vaikutuksia asunnottomuuteen Suomessa. Raportin tekijä, Amnestyn taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntija Mariko Sato toteaa, että esimerkiksi asumistukeen, toimeentulotukeen, sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä asumisneuvontaan tehtyjen leikkausten vaikutukset ovat kasautuneet erityisesti pienituloisille, jotka tarvitsevat tukea asumiseen. Heitä ovat esimerkiksi osa-aikaista työtä tekevät ja pienituloiset perheet.  Sato sanoo,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Hätämajoituksessa asuu jo työssäkäyviäkin

Rädyn puheet eivät lämmitä

Naisasialiitto Unionin huvilan sängyt ja lattiat ovat täynnä: järjestö on perjantaista 18. maaliskuuta lähtien majoittanut 22 naista ja yhden teinipojan. He eivät ole päässeet koko talvena lämpimään, sillä Helsinki ei halua päästää Itä-Euroopan liikkuvaa väestöä suojaan pakkasilta. Kaikki pakkaseen jääneet eivät mahtuneet Unionin tiloihin. Majoitusta järjestäneet vapaaehtoiset saattoivat tiistaina 22. maaliskuuta 17 miestä ja viisi naista so­siaalipäivystykseen, jossa he hakivat hätämajoitusta kaupungilta. Sosiaalitoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty on luvannut, että kaikki pääsevät Helsingissä hätämajoitukseen. Vajaan neljän tunnin odottelun jälkeen sosiaalityöntekijät sanoivat, että kyseessä ei ollut kiireellinen tilanne, joka oikeuttaisi hätämajoitukseen. He eivät suostuneet haastattelemaan ihmisiä tai antamaan hätämajoituksen eväämisestä kirjallista

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Rädyn puheet eivät lämmitä

Piut paut perustuslaista

Näin Helsinki jätti ihmiset pakkaseen. Teksti Atlas Saarikoski Kuvat Ninni Kairisalo Ilma tuntuu niin kylmältä, että kasvoihin sattuu kun kävelen lähikauppaan. Jokainen helsinkiläinen on viime viikkoina kaivanut esiin lämpimämmät hanskat, pipon ja toppahousut. Lämpötila on useana yönä laskenut alle 20 pakkasasteen. Samaan aikaan kymmenet ihmiset Helsingissä ovat jääneet vaille minkäänlaista suojaa. Heille ei ole hätämajoituspaikkoja, sillä ne on varattu vain helsinkiläisille. Hietaniemenkadun hätämajoituskeskus ja yökahvila Kalkkers ovat täynnä joka yö. Itä-Euroopasta tulevat ihmiset, jotka etsivät toimeentuloa keräämällä pulloja tai kerjäämällä, ovat joutuneet yöpymään ulkona koko syksyn ja talven. Suuri osa heistä on romaneja ja kuuluu näin Euroopan syrjityimpään vähemmistöön. Pahimpien

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Piut paut perustuslaista

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan