Kansankodin katoamista jäljittämässä

Kadotettu kansankoti: Kuinka pääoma kaappasi Ruotsin

Göran Therborn

Göran Therborn on yksi viime vuosikymmenien vaikutusvaltaisimmista ja siteeratuimmista sosiologeista. Hän palaa kirjalliselta maailmanmatkaltaan takaisin ruotsalaiseen kontekstiin uudella kirjallaan Kadotettu kansankoti: Kuinka pääoma kaappasi Ruotsin. Therborn on viime vuosikymmeninä ansioitunut muun muassa eriarvoisuuden tutkimuksessa, ja hänen viimeisimmät kirjansa ovat keskittyneet globaaleihin kysymyksiin.

Therbornin laajalle kurotteleva, pamflettimainen kirjanen väittää Ruotsin olevan pääoman valtaama eriarvoinen luokkayhteiskunta. Hän esittelee Ruotsin kehittymistä uusliberalismin valtaamaksi yhteiskunnaksi vuodesta 1980 alkaen. Teos keskittyy erittelemään etenkin taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymistä. Tuloerojen kasvu on kiihtynyt Ruotsissa 80-luvulta lähtien. Etenkin ylimmän tulokymmenyksen varallisuus on kasvanut reilusti eurooppalaista keskitasoa korkeammalle. Luokkaerot näkyvät yhä enemmän myös elinajanodotteessa ja sairastavuudessa. Kirjassa sivutaan ruotsalaista luokkajakoa ja eriarvoisuuden mekanismeja myös maantieteellisen sijainnin, etnisyyden ja sukupuolen näkökulmista, joskin melko pikaisesti.

Therborn pohjaa väitteitänsä historiallisiin esimerkkeihin ja tilastotietoon. Therborn tekee tarkkaa ja kirjan mittaan nähden perusteellista työtä ruotsalaisen yhteiskunnan kehityskulkujen kuvaamisessa. Therborn maalaa Ruotsista kuvaa varakkaiden finanssikeplottelijoiden harvainvaltaisena pelikenttänä. Kieli on kautta linjan kärkästä ja värikkäillä adjektiiveilla sävyteltyä.

“Käykö niin, että Ruotsin kansankoti jää sulkulauseeksi, kun feodaalisen sääty-yhteiskunnan harvainvallasta kehittyy lyhyen teollisuuskapitalistisen luokkakompromissin kautta finanssipääoman digitalisoitunut harvainvalta? Sangen mahdollista.”, Therborn lataa.

Therbornin emeritusstatus tutkijana näkyy tuotoksessa rohkeutena ja varmuutena kovienkin väitteiden esittämisessä. Aika ajoin teksti on kuitenkin raskasta kahlattavaa. Therborn latoo tilastotietoa välillä ähkyyn asti, ja joskus Therborn tyytyy vain mainitsemaan esimerkkejä niihin enempää syventymättä. Kirjoittajalla on liian paljon sanottavaa 170-sivuiseen kirjaan, minkä takia analyysit tuntuvat paikoin melko ohuilta. Therborn väittää, ja lukijan on uskottava.

Therborn sortuu kirjallaan myös sosiologeille tuttuun paheeseen, eli kritisointiin ilman vaihtoehdon esittämistä. Huolimatta takakannen lupauksista, kirja ei juuri ennätä pohtia sitä, miten kehityksen suuntaa voisi muuttaa. Kirja herättelee näkemään ruotsalaisen hyvinvointivaltion ja demokratian rapistumista ansiokkaasti, mutta jättää loppusanoillaan lukijan virumaan uusliberaaliin vaihtoehdottomaan mielentilaan.

Göran Therbornin haastattelu Voiman numerossa 4/2019.

Santtu Paananen

Kommentoi Facebookissa
Santtu Paananen