Marraskuun levyarviot

Loppusyksyn levyarvioissa Jari Raaste: Fresh!, Maruja: Connla´s Well, Nile: The Underworld Awaits Us All, Los Campesinos: All Hell, Henna Emilia Hietamäki: Luutarha.

Jari Raaste: Fresh!

Panama-levyt, Minna Records & Raastepöytä 2024

Suomisoulia Jari Raaste -nimellä vuodesta 2018 tehneen Petri Alangon esikoisalbumi Fresh! on tyylitelty taidonnäyte. Levyllä väreilevät kauniisti niin soulin kuin funkin rytmit, jotka sekoittuvat kotoiseen iskelmään. Bändi on iso eikä palstatila riitä nimekkäiden muusikoiden luettelemiseen. Ison kokoonpanon tarjoilema soundi on maistuvan raikas – ja se kuuluu jo levyn avaavan nimikkobiisin ensitahdeissa.

Hienoja kappaleita riittää. Kanava kii on mediaballadi – jos vallankumousta ei televisioida niin ei sitä seurata somestakaan. Mukaan mahtuu yksi joululaulukin, eikä se ole huono asia. Maailma palaa kohoilee korkeisiin sfääreihin ennen kuin jo viisi vuotta sitten julkaistu päätösbiisi Ilmalaiva kruunaa upean kokonaisuuden.

Antti Kurko


Maruja: Connla’s Well

Omakustanne, 2024 

Brittiläinen Maruja yhdistelee musiikissaan free jazzin, punkin ja progressiivisen rockin ilmaisukeinoja. Uudella EP:llään Connla’s Wellyhtye osoittaa, miksi sekä kriitikot että fanit ovat pitäneet sitä yhtenä lähivuosien kiinnostavimmista kokeellisen musiikin lupauksista.

Maruja hyödyntää soitossaan taitavasti kontrasteja niin äänenvoimakkuuden kuin intensiteetinkin osalta. Melankolisia tunnelmia saksofonillaan maalailevan Joseph Carrollin ja efektoidulla kitarallaan kosmisia näkymiä loihtivan Harry Wilkinsonin hallitsemat raukeat osiot kasvavat noise rock -purkauksiksi, joiden rytminen intensiteetti hipoo metallimusiikin rankkuutta.

Bändin yhteissoittoa on ilo kuunnella. Energinen rumpali Jacob Hayes taitaa sekä free jazz -soiton että toisteisemmat kompit ja onnistuu leikittelystään huolimatta rakentamaan kappaleille vakaata perustaa. Basisti Matthew Buonaccorsin ilmaisuasteikko ulottuu urkupistemäisestä toisteisuudesta jumittaviin post punk -riffeihin. Vokalistina toimivan Wilkinsonin runonlausuntaa muistuttava tarinankerronta ja huudahdukset luovat musiikkiin maanista energiaa.

Marujan keikkoja on kehuttu vaikuttaviksi. Suomalaisilla kuulijoilla on mahdollisuus päästä todistamaan tämä itse, kun bändi esiintyy 4.12.2024 Helsingin Kuudes Linja -klubilla.

Mika Pekkola


Nile: The Underworld Awaits Us All

Napalm Records 2024 

Kitaristi ja biisintekijä Karl Sandersin luotsaama yhdysvaltalainen death metal -yhtye Nile on laajentanut äärimetallin ilmaisukeinoja jo neljällä vuosikymmenellä. Ainutlaatuisesta rankkuudestaan, teknisyydestään ja luovuudestaan tunnetun bändin keikka Helsingin Ääniwallissa huhtikuussa 2023 osoitti, että se on erinomaisessa vedossa. Yhtyeen uusi kokopitkä The Underworld Awaits Us All vahvistaa vaikutelman.

Levy on sovitustensa ja instrumentaatioidensa osalta yhtyeen aiempia julkaisuja karsitumpi. Nile tuntuukin palanneen perusasioiden äärelle: loistaviin riffeihin, rytmiseen intensiteettiin ja polveileviin biisirakenteisiin. Musiikillisen aineksen loputon variointi on häkellyttävää. Koska biisit ovat sekä teknisesti vaativia että tempoltaan nopeita, kuulija jää lähinnä ihmettelemään, kuinka yhtye onnistuu pitämään ne kasassa – puhumattakaan siitä, että saa ne groovaamaan. Brutaalista virtuositeetistaan tunnettu rumpali George Kollias hoitaa osuutensa suvereenisti.

Egyptiläisestä muinaisuskosta, kulttikirjailija H. P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiasta ja antikristillisestä eetoksesta ammentava yhtye jatkaa temaattisesti tutulla linjalla. Jos parhaiden metallibiisien nimille jaettaisiin palkintoja, olisi suuri vääryys, ellei levyn kappale Chapter for Not Being Hung Upside Down on a Stake in the Underworld and Made to Eat Feces by the Four Apes sijoittuisi kärkipaikoille.

Mika Pekkola


Los Campesinos: All Hell

Heart Swells 2024

Surullisista mutta toiveikkaista biiseistään tunnettu seitsemänhenkinen vuonna 2006 perustettu brittiläinen indie rock -bändi Los Campesinos! jatkaa samalla mallilla uudella albumillaan All Hell. Kitaroiden, rumpujen, basson ja koskettimien yhteen hioutunut yhdistelmä antaa albumille uniikin soundin. Myös keikkabändinä Los Campesinos! on erinomaisen eläytyvä.

Laulaja Gareth Paisleyn sanoittamissa biiseissä tulevat hyvin esiin yhtyeen vahvat punk-vaikutteet. Albumin biisien tunnelmat ja esittäjätkin vaihtelevat – Kosketinsoittaja Kim Paisley laulaa itse sanoittamansa biisin kms

Los Campesinos! on aina ilmaissut yhteiskunnallisia mielipiteitään, mutta ei aiemmin yhtä selvästi kuin uudella levyllä. Vahvat poliittiset viestit tulevat selkeästi esille biiseissä kuten Long Throes, jossa Gareth laulaa tympääntyneesti “We’re all in agreement that the police are useless”. Levy sisältää myös monia uskonnollisia viittauksia, jotka kuvaavat sanoittaja Garethin vaikeaa uskontosuhdetta: “Give us this day our daily dread”. 

Noa Nauska


Henna Emilia Hietamäki: Luutarha

Soliti 2024

Luutarha on erinomainen levy, joka ei pelkää hypätä suomalaisesta angloamerikkalaiseen folkiin.

Luutarha on kokoelma perinteisiä angloamerikkalaisia ja suomalaisia folklauluja sekä kansanrunoutta uusina sävellyksinä ja sovituksina. Laulaja-lauluntekijä Henna Emilia Hietamäen toinen soololevy on runsaudensarvi. Hietamäki siirtyy ujostelematta kalevalalaisesta tunnelmasta – kanteleen helkkeestä ja Kantelettaren säkeistä – perinteiseen kitaravetoiseen amerikkalaiseen folkballadiin tai englantilaiseen hymniin. Ja uppoutuun melankoliaan. Albumin teema on kuolema, ja osa kappaleista on nimenomaan tarkoitettu hautajaisissa esitettäviksi. Levyn nimi Luutarha viittaakin hautausmaahan. 

Kannelta, kitaraa ja erilaisia kosketinsoittimia levyllä soittava Hietamäki tulkitsee kappaleet, esimerkiksi Villisorsaksi nimetyn suomalaisen klassikon On suuri sun rantas autius, konstailettoman kauniisti. Monta kuuntelukertaa peräkkäin kestävällä levyllä soittavat myös Tytti Roto (basso), Hanna Perälä (rummut) sekä Juuli Jokinen (sello). Sakke Vänttinen, jonka Rock Alley -studioilla bändin esittämät kappaleet on äänitetty, laulaa taustoja. 

Järki ja tunteet -elokuvan tunnetuksi tekemä 1600-luvun alun Weep You No more, Sad Fountains on suomennettu ja sovitettu sellon kauniisti kannattelemaksi kappaleeksi Lähteet laaksojen. Yksinkertainen, meditatiivinen säkeistön melodiaa toistava välisoitto kestää reilusti yli minuutin – ja toimii erinomaisesti. 

Albumia yhdistävä kuoleman teema antaa uudenlaisen tulkinnan myös perinteiselle yhdysvaltalaiselle Down to the River to Pray -spirituaalille, jossa tunnustetaan uskoa ja mennään kasteelle puhdistautumaan synneistä. Uusi suomennos Joessa voi huuhtoa surunsa pois on hylännyt kristilliset viittaukset ja kertoo sen sijaan joessa hymyilevästä näkistä ja syntyjen syvien pohtimisesta. Jokeen voi juosta ilakoimaan, mutta voi sinne juosta myös kiviä taskussa. Lienee kuulijan korvassa kummasta kappaleessa on kyse.

Kuolema – tuo vääjäämätön suuri tuntematon – kiehtoo kautta taiteen lajien. Hietamäen levy on täydellinen soundtrack Ateneumin Gothic Modern -näyttelylle. Lumoavan dramaattinen Kuusen juuret kuulokkeisiin ja poikkitaiteellinen matka aliseen voi alkaa.

Emilia Miettinen

 

Marraskuun levyarviot

Rebekka Holi: Vyöry

Booa Music ja Vallila Music House 2025

Rebekka Holin kolmas albumi Vyöry on raikas ja indieartistin aiempaan tuotantoon verrattuna selkeästi tuotetumpi. Holin musiikissa on ilahduttavan monipuolinen soundimaailma, jossa uskalletaan kokeilla ja sovitella erilaisia tyylejä yhteen. Herkkä tunnelmointi vaihtuu sulavasti ilman sähköistävään rokkiin, puhallinsoittimia kaivetaan esiin ja laulu maalailee kappaleita rohkeasti eri värein. Äänenkäyttö onkin erityisen ihailtavaa. Paikoin kaunista ja heleää pastellinsävyistä tunnelmointia, heti seuraavaksi räväkän punkahtavaa. Ja mitä värejä löytyykään, kun laulua liu’utetaan jopa teatraalisiin sävyihin! Välissä sopii toki myös vihellellä.

Holin teksteissä maailmaa havainnoidaan persoonallisesti ja humoristisesti samalla, kun otetaan rohkeasti kantaa. Levyn päättävä nimikkokappale Vyöry on hieno filosofinenkin kuvaus runsaudesta ja ajan pysäyttämättömästä liikkeestä. Käsinkosketeltavampaa menoa löytyy puolestaan biisistä Saippuoita haistelemaan, jossa köyhän opiskelijat tekoripset räpsyvät Sokoksen kosmetiikkaosastolla.

Helsinkiläinen Rebekka Holi on tällä hetkellä yksi kiinnostavimpia kotimaisia indieartisteja. Vaikka rosoisuutta on karsittu ja soundi on ammattimaistunut, vaihtoehtomusiikin virrassa uiminen sujuu varsin sulavasti.

Antti Kurko


Igorrr: Amen 

Metal Blade 2025

Muun muassa black metallia, hiphopia, noisea sekä elektronista että kamarimusiikkia yhdistelevä Igorrrin tyylilajista ja temposta toiseen poukkoileva musiikillinen kaaos vaatii kuuntelijan täyden huomion. 

Ranskalainen Gautier Serre on tehnyt musiikkia Igorrr-nimen alla jo parikymmentä vuotta ja matkan varrella sooloprojektista on kasvanut yhtye, jonka jäsenet ovat vaihtuneet melko tiuhaan. Vaikka tuotanto usein lokeroidaan metalliksi, kuvaa avantgarde sitä paremmin. Ajoittain kaiken alleen jauhavat raskaat kitarariffit ja tuplabasarit ovat kuitenkin dominoivia elementtejä. Vokaalit ovat oma lukunsa. Murinasta karjumisen kautta kiljumiseen ulottuva miesääni saa kaverikseen mezzosopraanon, ja Amen-levyllä tiuhaan kuultava mieskuoro tuo mieleen lähinnä hämyisen munkkiluostarin. Ihmisäänet rekisteröityvät ensisijaisesti instrumentteina ja kappaleiden sanoitukset koostuvat lähinnä hyvältä kuulostavasta siansaksasta.

Jari Tamminen


Sur-rur: Härveli

If Society 2025

Sur-rur on aina erottunut muista suomalaisista punk- ja rock-yhtyeistä vilpittömällä ja syvällisellä ulosannillaan ja jatkaa lapsekkaan aikuisrokahtavan soundinsa parissa levyllään Härveli. Lyriikan ja musiikin punos on ensiluokkaista. Sanoituksista puuttuu monelle punk-bändille tyypillinen joutava rankistelu ja ”älykköbändeille” tyypillinen sieluton, lukiopoikamainen näsäviisastelu ja näppäröinti. Päinvastoin, Sur-rur on kiinni ihmiselämän väistämättömyyksissä, ikääntymisen ja ajankulun hyväksymisessä. 

Musiikillisesti Härveli on kevyempää kuin yhtyeen alkupään tuotanto, mutta pelkistetympi kuin edelliset kaksi levyä. Sur-rur soittaa ja laulaa juuri sopivasti päin prinkkalaa, eikä instrumentaatiossa ole monen nyky-indiebändin tyylipisteitä rokottavaa kliinistä ja ylituotettua soundia. Suklaapatukoiden aiheuttamasta ihottumasta tai kaipuusta mummolaan ei voi laulaa kuulostamatta mukahauskalta, jos instrumentaatiosta ja vokaaleista on hiottu kaikki inhimillinen särmä pois. Sur-rur ei pelkää olla hauska, pehmeä ja melankolinen.

Mitja Jakonen

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan