Disney oppi läksynsä saamelaisten kulttuurin viihteellistämisestä ja teki laadukasta jatkoa Frozen -elokuvalle

Frozen II

Chris Burk & Jennifer Lee

Ensi-ilta 25.12.

☆☆☆☆

Loppuvuodesta 2016 Disneyn Frozen II -elokuvan työryhmä kävi Lapissa hakemassa inspiraatiota. Kiinnostuksen kohteena oli pohjoisessa luonnon kanssa harmoniassa elävän alkuperäiskansan estetiikka ja ehkä vähän myös eksotiikka. Saamelaisten vaatteita, koruja ja muuta esineistöä katsottiin ja käytettiin. Saamelaisyhteisössä levisi näkemys, että filmiryhmä kävi ottamassa lupia pyytelemättä, eikä tästä oltu pelkästään hyvillään. Tulkintaa epäilemättä vauhditti se, että aikaisemminkin saamelaisten kulttuuria on omittu milloin missikisoihin, milloin mainoksiin.

Vierailua seurannut julkinen keskustelu oli tiukkasanaista. Se kantautui myös leffan työ-ryhmälle ja ennen elokuvan valmistumista Disney ilmoittikin, että Frozen II:sta julkaistaan myös pohjoissaameksi dubattu versio. Näin Elsan, Annan, Kristoffin, Svenin ja Olafin jatkoseikkailusta tuli ensimmäinen pohjoissaameksi dubattu lastenelokuva. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta ehkä ensi kerralla inspiraatiota hakevat muistavat huikata etukäteen myös niille, joista halutaan inspiroitua.

Itse elokuva onkin sitten taattua Disney-laatua: laulu raikaa ja seikkailu on vauhdikasta sekä rullaa hyvin. Tarinan sekaan on saatu myös upotettua hienovaraisia viittauksia kolonialismiin ja sen jälkien siivoamiseen. Myös luonnon valjastaminen ja tästä seuraavat murheet sopivat yhteen tarinan kanssa.

Kommentoi Facebookissa
Jari Tamminen