Minun ei edes tarvitse avata silmiäni. Savun haju leijuu ilmassa sitkeänä. Se ei pyydä lupaa, se tunkeutuu kotiini ja on viime päivinä tuntunut terävänä pistoksena kyljessäni. Savu muistuttaa koko ajan aggresiivisesti, miten Madridia ympäröivien vuorten metsät ovat tulessa. Tuli ahmii ruohikkoa ja polttaa maastoa voimalla, se leviää kuin palava rutto.
Kirjoitan tätä asuntoni terassilla Leganésissa, aivan Madridin eteläpuolella. Tähän aikaan päivästä, kesäiltaisin kahdeksan ja yhdeksän välillä, Madridin taivas yleensä kylpee kullankeltaisessa valossa. Mutta ei viime viikonloppuna. Sen sijaan näin likaisenharmaan taivaan, jonka värit olivat muuttuneet samanlaisiksi kuin vanhoissa valokuvissa, samean okran sävyisiksi. Näin palavien vuorten luona harmaan savuverhon, joka liikkui länsituulen mukana. Maastopalo oli vain 32 kilometrin päässä.
[…]
