Lukuaika: < 1 minuutti

Suomalaiselokuva jälleen Cannesiin

Postikortteja TukholmastaPostikortteja Tukholmasta

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.

Cannesin ohjelmistossa on vuodesta 2019 asti ollut pitkä suomalaiselokuva mukana, ja vuonna 2022 sen paikan täyttää Mikko Myllylahden Metsurin tarina, joka valittiin tämän vuoden Kriitikoiden viikolle. Kotimainen elokuva elää siis tilastojen valossa historiansa laadukkainta aikaa.

Haastattelin ohjaajaa vuoden 2018 Cannesissa ja hän kertoi jo silloin projektista, joka oli vielä pahasti kesken. Pääosaa näyttelee Hymyilevän miehen (2016) pääosasta tuttu Jarkko Lahti. Lahden naama komeili eilen ympäri sosiaalista mediaa, kun lehdistötiedotteen kuvitukseen oli nostettu suomalaiselokuvan luminen kuva. Elokuvan Suomen ensi-ilta on lokakuussa.

Viralliseen ohjelmistoon nostettiin sekä ukrainalaisen Sergei Loznitsan dokumentti että Venäjältä paenneen Kirill Serebrennikovin uusin elokuva. Serebrennikov tuomittiin Venäjällä matkustuskieltoon vuonna 2020 ja hänen elokuvansa ottavat suoraan kantaa Venäjän ongelmiin. Maailmanpolitiikka tulee siis olemaan osa tämän vuoden Cannesia, mutta molemmat taiteilijat ovat provosoivia lähinnä Venäjällä.

mainos

Muutoin ohjelmisto noudattaa ennakkoon vihjailtuja nimiä, joista tunnetuimpiin lukeutuvat Baz Luhrmannin Elvis, Joseph Kosinskin Top Gun: Maverick ja Mad Max-ohjaaja George Millerin Three Thousand Years of Longing. Art house -elokuvan raskaaseen sarjaan lukeutuvista nimistä on syytä nostaa esiin myös David Cronenberg, James Gray, Hirokazu Kore-eda, Kelly Reichardt, Jerzy Skolimowski, Claire Denis, Park Chan-wook, Cristian Mungiu ja Ruotsin Ruben Östlund, jotka kaikki havittelevat Kultaista palmua. Östlundin ohella kilpasarjaan valittiin myös kahden muun ruotsalaisen ohjaajan elokuvat – elokuvallaan Raja (Gräns, 2018) Guldbaggen voittaneen Ali Abbasin Holy Spider sekä suomalaisen tuotantoyhtiö Bufon osatuottama ja Tarik Salehin ohjaama Boy from Heaven.

Näiden kaikkien ohella Director’s Fortnight täydentää ohjelmistoa mm. Mia Hansen-Løven, Mark Jenkinin, Alice Winocourin ja Pietro Marcellon elokuvilla. Lisäksi tässä sivusarjassa esitetään Owen Klinen Funny Pages, joka on Safdie-veljesten tuottama.

Pandemian jälkeen ensimmäisestä elokuva-alan maailmanlaajuisesta suurkokoontumisesta on tulossa myös ennakko-odotuksiltaan houkutteleva.

Kommentoi Facebookissa