Suomen elokuvateattereissa on esitetty jo pienen tovin elokuvia koronarajoituksilla. Tähän mennessä tosin esitettyjä elokuvia leimaa pienimuotoisuus ja ensimmäinen kaupallisiin elokuvateattereihin asti ulottunut festivaalikin on hieman riisutumpi versio itsestään. Tämä kaikki on johtanut esimerkiksi siihen, että Akiran (1988) kaltainen animeklassikko on noussut viikon toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi.

Seuraavan viikon aikana kaikki voi muuttua, kun Christopher Nolanin uusin elokuva Tenet testaa toden teolla suurempien massojen halua istua pimeässä ventovieraiden joukossa. Kaksi ja puoli tuntia kestävä elokuva on viihdyttävä palapeli, joka muistuttaa eniten Nolanin aiempia ohjauksia Memento (2000),  Inception (2010) ja Interstellar (2014).

Tenet on siis suuren yleisön viihdettä, joka pakottaa ainakin osan yleisöstä myös ajattelemaan jotain popcornin ahmimisen ohella. Parhaimmillaan se muistuttaa vanhoja Bondeja (elokuvassa keskeisimmät pahikset ovat venäläisiä ja yllättävän moni kohtaus on vieläpä kuvattu Tallinnassa), joissa tavallaan pöhköt ideat jostain syystä kuitenkin aina onnistuvat yllättämään. Hetkittäin se tuntui jopa Nolanin rennoimmalta työltä eikä aika ainakaan käynyt pitkäksi.

John David Washington esittää entistä CIA-agenttia, joka pestataan epämääräiseen tehtävään, missä panoksena on — totta kai — koko ihmiskunnan kohtalo. Vähitellen paljastuu, että joku tulevaisuudessa on keksinyt, miten ajan ja objektit voi kääntää kulkemaan päinvastaiseen suuntaan. Tästä esimerkkeinä nähdään useiden esineiden nurinkurista entropiaa (mm. taaksepäin ilmassa liikkuvat luodit). Twin Peaksin nähneille sitä voisi kuvailla jonkin sortin Black Lodge 2.0:ksi.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Enempää juonen yksityiskohtia paljastamatta kerrottakoon, että se johtaa ainakin Viroon, Venäjälle, Iso-Britanniaan, Norjaan, Intiaan ja Italiaan ulottuvaan ajojahtiin, jossa kuullaan koodisanoja kuten “we live in a twilight world”. Apurikseen Washingtonin “musta Bond” saa Robert Pattinsonin esittämän britin, jonka motiivit tuntuvat pitkään epäselviltä.

Hoyte van Hoyteman kuvaus on suunniteltu suuria kankaita varten ja näyttää mainiolta Imax-kankaalla, jossa harvemmin pääsee näkemään muuta kuin 3D:tä. Pitkälti 70mm:n filmille kuvatussa elokuvassa moni asia on tehty aidosti ilman tietokone-efektejä (mm. oikea lentokone törmää seinään), siinä missä itse tarina on täynnä hämäyksiä.

Tenetin ensi-ilta on ensi keskiviikkona kautta maan.

* * *

Tänään ensi-illan sai myös syksyn ensimmäinen tärkeä kotimainen elokuva. Jenni Toivoniemen esikoisohjauksesta Seurapeli tekee merkittävän jo näyttelijät (mm. Laura Birn, Eero Milonoff, Paula Vesala ja Emmi Parviainen), mutta varsin hieno arvostelumenestys kielii siitä, että kyseessä on tulevaisuuden kotimainen klassikko. 

Mitzin (Parviainen) yllätyssyntymäpäivät järjestetään saaristomökillä tutun kaveriporukan kesken, jossa on mukana lähinnä kulttuurialan menestyjiä ja muutama heidän varjoonsa jäänyt ihminen. Ryhmän sisäänpäin lämpiävä dynamiikka ulottuu myös keskinäiseen pariutumiseen, salasuhteita unohtamatta.

Toivoniemen upean käsikirjoituksen dramaturgeina ovat toimineet Jan Forsström ja Minna Leino, mutta se toimii eritoten, koska Toivoniemi on kirjoittanut, hionut ja ohjannut repliikit soljumaan näyttelijöiden suuhun sopiviksi. Seurapeli on täynnä piikikästä huumoria ja edesmenneelle Robert Altmanille tyypilliseen tapaan paljon puhetta sisältävissä kohtauksissa kameran ulkopuolella puhuvat ihmiset saattavat sujauttaa kohtauksen hauskimman silmäniskun. Osa vitseistä on selkeästi suunnattu elokuvan suurkuluttajille ja millenniaaleille tyypillisiä (itsekeskeisiä) ongelmia ruotiva elokuva aukenee ehkä parhaiten, jos katsoja on (tai on ollut) ainakin lähellä elokuvan hahmojen viiteryhmää.

Suomalaisen elokuvan kansainvälistymisen huonoimpana piirteenä on ollut useiden kielien pakonomainen istuttaminen mukaan juonta (osarahoituksen ja ulkomaisten näyttelijöiden vuoksi), mutta Toivoniemi saa paljon huumoria aikaiseksi myös suomalaisten näennäisestä kaksikielisyydestä, jossa vähintään joka viides sana on englantia, kun mökille tulee myös yhden ryhmän jäsenen ruotsalainen miesystävä. Kulttuurieroista riittää myös hupia, kun suomalaisten suora- ja suurpuheisuus törmää kohteliaaseen tukholmalaisuuteen ja erilaisiin juomatottumuksiin (“Björn Borg näyttää olevan ihan jurrissa. – Mission accomplished”).

Ironisessa suljetun tilan draamakomediassa on paljon samaa kuin vaikkapa Thomas Vinterbergin elokuvassa Juhlat (Festen, 1998) jossa jokainen paljastuva asia rikkoo välejä entisestään. Jos elokuvasta haluaa etsimällä etsiä heikkouksia, niin pitkään tuotannossa olleen elokuvan näyttelijät ovat ehkä liian vanhoja keskenkasvuisiin rooleihinsa, mutta ehkä nelkyt on uusi kakskyt.

• 21.8.2020
• Kirjoittanut Mikko Pihkoluoma