Vinkkejä uuteen normaaliin

Postikortteja Tukholmasta

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.

Klovn-elokuvasarja on päässyt jo kolmanteen osaan. Tv-sarjasta maailmalle ponnahtaneet tanskalaisen nykykomedian näkyvimmät sanansaattajat Frank ja Casper joutuvat tällä kertaa myös vakavien pohdintojen äärelle, kun Frankin vaimo uhkaa avioerolla. Asiaa pahentaa myös se, että Frank aikoo lähteä Casperin ehdottamalle matkalle Islantiin.

Elokuvasarjan edellinen Hollywoodiin kurkottava osa Klovn Forever (2015) jäi hieman kankeaksi, mutta onneksi Klovn the Final (2020) on paluu tuttuihin pohjoismaisiin ympyröihin. Elokuvassa kierrätetään jonkin verran vanhoja vitsejä, mutta kaiken kaikkiaan on hyvin epätodennäköistä, että tänä vuonna nähtäisiin hauskempaa komediaa Suomen valkokankailla.

Tanskalaisten hävyttömyyden alta paljastuu usein ihan terveitä pointteja, joissa vitsien kohteina ovat lähes poikkeuksetta lapsellisesti käyttäytyvät miehet. Arkipäivän hölmöilyä varsin övereihin mittoihin venyttävää komiikkaa voisi verrata hyvin The Officeen ja etenkin sarjan David Brentiin.

Elokuvan Suomen ensiesitys järjestetään Night Visionsin elokuisella The New Abnormal -festivaalilla, joka on koronan takia keväältä siirtyneen Back to Basicsin uusi ilmentymä. Elokuun 19.-22. järjestettävällä festivaalilla noudatetaan turvavälejä, joten lippuja on kaupan tavallista vähemmän.

Festivaalin muihin pohjoismaisiin kohokohtiin lukeutuu norjalainen katastrofielokuva The Tunnel (Tunnelen, 2019). Vuoristoisen maaston vuoksi Norjassa on paljon tunneleita autoliikennettä varten ja yhtä sellaista valvoo Stein. Kun säiliöauto räjähtää tunnelissa, jossa on jumissa myös Steinin Elise-tytär, on hänen ryhdyttävä toimintasankarin mitat täyttäviin suorituksiin.

Jännäri komeissa vuoristomaisemissa vaikuttaa budjettiaan isommalta tuotannolta ja se pysyy hämmentävän hyvin kasassa koko kestonsa ajan. Aluksi vaikuttaa siltä, että elokuva toisintaa klassisia sukupuolirooleja, mutta juonenkäänteet tuovat mukanaan myös pieniä yllätyksiä.

Festivaalin klassikoista on ehdottomasti nostettava esiin Showgirls (1995), josta nähdään 4K-restauraatio ja sen kylkiäisenä esitetään myös Showgirlsin tekoon keskittyvä tuore dokumentti You Don’t Nomi (2019). 

Paul Verhoevenin elokuva on varmasti yksi 90-luvun hämmentävimpiä Hollywood-elokuvia, jossa riittää äimisteltävää useisiin katselukertoihin. Kolmen menestyselokuvan (RoboCop, Basic Instinct ja Total Recall) jälkeen hollantilainen oli kivunnut varsin poikkeukselliseen asemaan eurooppalaisena Hollywood-ohjaajana, mutta sitten tuli seitsemän Razzie-palkintoa voittanut elokuva stripteasen ja showtanssin maailmoista. Sittemmin kulttimaineeseen noussut Showgirls sisältää yhden kaikkien aikojen erikoisimmista seksikohtauksista ja repliikkejä kuten: “I have a problem with pussy. I’ve always had, and always will.”

Joe Eszterhasin käsikirjoitus on tosin joiltain osin kestänyt aikaa yllättävän hyvin, sillä sen teemoihin kuuluu naisten showbisneksessä kohtaama seksuaalisen väkivallan uhka ja koko koneiston virittäytyminen heidän seksualisoinnin ympärille. Elokuvan voi itse asiassa lukea nuoria tähtiä myllyyn vaativan Hollywoodin kritiikkinä.

Tosin Verhoeven on valinnut osaan rooleista näyttelijöitä, jotka eivät joko osaa näytellä tai heidät on valittu mukaan muiden ansioiden vuoksi. Toisaalta elokuva sisältää koomisen paljon paljaita rintoja, joten on myös täysin perusteltua pohtia voiko sitä itse asiassa pitää lainkaan Hollywood-kritiikkinä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Showgirls ei ehkä ole perinteisessä mielessä hyvä elokuva, mutta se on yksi omituisimpia ja hauskimpia elokuvia, mitä olen koskaan nähnyt. Sen näkeminen tuskin kaduttaa ketään.

Kommentoi Facebookissa
Mikko Pihkoluoma