Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Flow-lauantaina oli useita hyviä keikkoja, mutta ilta huipentui odotetusti Robynin käsittämättömän intensiiviseen keikkaan. Oikeastaan vain samassa teltassa esiintynyt Blood Orange pääsi lähelle sitä hurmosta, jonka ruotsalaislaulaja sai aikaan puolen yön jälkeen.
Iltapäivällä Timo Lassyn saksofoni ja Teppo Mäkysen rummut antoivat leppoisan alun lämpimälle päivälle. Five Corners Quintetissä aikanaan soittaneen kaksikon jazz sai pallolavan tunnelman kohoamaan ja taputtamaan varsin innostuneesti.
Aurinkoista tunnelmaa jatkoi Seinaboy Sey, jonka soulia ja poppia yhdistävä musiikki veti päälavan jo varsin täyteen ihmisiä ja pitkän encoren huippuhetkenä kuultiin Good in You. Muista puolittain nähdyistä keikoista Other Soundissa tunnelmaa synkisti Ana Gutieszcan noiseksi yltynyt tekno, joka yhdessä hienojen visuaalien kanssa teki vaikutuksen. Tanssiin yleisön kirvoitti myös newyorkilainen dj Julianne Huxtable. Brittien uudeksi r&b-lupaukseksi nostetussa Naossa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta esiintyjä ei saanut täyttä teltallista mukaansa.
Blood Orange sen sijaan veti vielä edellistä Flow-keikkaansa paremman keikan, joka huumasi yleisön etenkin alkupuolella. Mitä pidemmälle keikka eteni, niin sitä rennommin Dev Hynes tuntui esiintyvän. Negro Swan -levyn hienojen videoiden ohella visuaaliseen puoleen oli panostettu todella paljon.
Keikan parasta antia olivat kuitenkin bändin sovitukset Hynesin r&b-helmistä ja etenkin niiden irrottelevat jaksot, jotka venyivät ja poikkesivat levyltä kuullusta. Prince-vertaukset loppuvat tuskin koskaan, mutta Hynes tapaili muutaman kitarasoolon kohdalla myös tuon legendan jalanjälkiä.
Herkkää ja upeaa Ian Isiahin laulua sisältänyt Holy Will oli yksi keikan upeimpia vetoja. Muista Negro Swan -levyn kappaleista etenkin Saint ja Hope toimivat erittäin hyvin livenä rauhallisesta temmostaan huolimatta. Vanhemmista kappaleista You’re Not Good Enough iskee aina yhtä varmasti.
Tame Impala oli hienoa saada vihdoin Suvilahteen, mutta väentungoksessa paikka jäi ehkä turhan taakse. Bändin hitit nostattivat tunnelmaa ja etenkin Let it Happen, Feels Like We Only Go Backwards ja The Less I Know the Better antoivat lisäpotkua lauantaihin jopa kauempaa.
Robynin keikka taas oli alusta loppuun silkkaa hurmosta, jossa täyteen ahdettu isompi teltta lisäsi keikan sähköisyyttä aivan omalle tasolleen. Ehkä viimeksi Janelle Monae on päässyt edes lähelle sellaisia bileitä, jotka viime yönä kuultiin.
Dj Kindnessin nimeämällä Send to Robin Immediatelyllä ja epämääräisen seksikkäällä Honeyllä alkanut keikka oli lähes virheetön tunnin pop-show, jossa Robyn ehti vaihtaa myös vaaleasta mekosta mustaan haalariin. Valtavaa muovikättä ja vaaleansävyistä lavaa verhosi tuulikoneen mukana aaltoileva silkkilakana, jonka Robyn kiskaisi alas.
Äärimmilleen pakattu teltta sai kuulla pitkälti menetyksestä kertovia kappaleita, mutta livenä niiden energia muuttui riemuvoittoiseksi. Etenkin Dancing on My Ownin keskelle iskeneen mykistävän kauniin yhteislaulun volyymi tuntui yllättävän jopa Robynin. Teltassa tuskin oli ketään, joka pystyi seisomaan täysin liikkumatta kappaleen ajan.
Uuteen levyyn nojannut settilista päättyi vielä vanhempaan Call Your Girlfriendiin, joka sai teltan kaikki ihmiset tanssimaan ainakin miksauskopista eteenpäin. Tanssiminen on tuskin koskaan tuntunut niin hyvältä.
