Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Promised Land on pitkästä aikaa omaperäinen musiikkidokumentti, jossa dokumentin aihe käsitellään muutenkin kuin silkkihansikkain. Elviksen elämää ruoditaan monesta varsin teoreettisesta ja kiinnostavasta näkökulmasta. Sitä verrataan rikkoutuneeseen amerikkalaiseen unelmaan, Elviksen kulttuurista omimista käydään lävitse, taustalla myllää talouskriisin jälkimainingit ja viime vuoden vaalit, joiden aikana elokuvaa on kuvattu. Tavallaan aiheena on aivan yhtä paljon amerikkalainen kulttuuri, jota vain osuvasti analysoidaan Elviksen imagon ja merkityksien kautta.
Elviksen uravalintoja ruoditaan hyvinkin tuomitsevin sanankääntein. Ethan Hawke on sitä mieltä, että Elvis valitsi kerta toisensa jälkeen rahan intohimon kustannuksella: vaihtaessaan manageria, siirtyessään elokuvabisnekseen ja keikkaillessaan pelkästään Las Vegasissa, vaikka haastatteluissa hän haaveili ulkomaille lähdöstä. Sen takia hän kuoli 42-vuotiaana, lihavana ja addiktoituneena. Hawke tylyttää oikein urakalla, mutta kehujakin tulee.
Muita puhujia on myös paljon, joista mieleenpainuvimpia ovat David Simon (The Wire -sarjan luoja), Chuck D (Public Enemy), Alec Baldwin ja hieman yllättäen Ashton Kutcher. Chuck D:n ja Simonin kommentit kulttuurisesta omimisesta leikataan osuvasti dialogiksi, joka vieläpä jätetään hieman avoimeksi. Public Enemyä (Elvis was a hero to most / But he never meant, to me you see / Straight up racist that sucker was / Simple and plain) siteerataan ja Simon antaa ihan kiinnostavia pointteja Hank Williamsin kuulumisesta musiikissa. Kumpikaan ei ole varsinaisesti 100% oikeassa.
Myös Elviksen värväys armeijaan saa osakseen tiukkaa analyysiä ja sitä verrataan muiden aikalaisten ratkaisuhin. Julkkiksista mm. Muhammad Ali kieltäytyi menemästä armeijaan ja Marlon Brando otti puolen mustien kansalaisoikeusliikkeessä. Elvis ei ottanut kantaa, mutta otti rahat.
Eugene Jareckin dokumenttielokuva esitetään myöhemmin tänään gaalassa osana virallista ohjelmistoa, mutta se on kilpasarjan ulkopuolella. Joskin taiteelliselta tasoltaan se voisi aivan yhtä hyvin olla mukana myös kilpasarjassa. Amerikassa on selkeästi juuri nyt tilausta oman historian tonkimiselle ja siitä syntyy puhuttelevaa elokuvaa. Esimerkkejä on useita dokumenttielokuvan Oscar-ehdokkaista kuten aiemmin tässä blogissakin käsitelty I Am Not Your Negro ja nyt myös tämä jännittävä yhdistelmä yhteiskunnallista analyysiä ja Elviksen viihde-elämää.
