Mitä voi sanoa
Yleistä ääneenajattelua ja vapaita hajahuomioita.
Raimo Pesonen on helsinkiläinen kirjailija, kulttuurin seka- ja pätkätyöläinen sekä ankara Dr. Gunnin varhaistuotannon fani, joka jaksaa uskoa ihmisessä oleviin positiivisen muutoksen mahdollisuuksiiin.
Pääministeri Sipilän tapana on varoitella suomalaisia Kreikan tielle joutumisesta. Valtion kassa on tyhjä ja lainanotto suistaa meidät suohon, minkä jälkeen julkinen terveydenhuolto on purettava, oma päätösvalta menetetään ja tuleville polville jää perinnöksi vain velkaa.
”Kreikan tie” on ilmaisuna kiinnostava. Kreikka on kaukana, lämmin, eikä siellä tehdä oikeita töitä, minkä vuoksi se sopii moraalisesti varoittavan kertomuksen tapahtumapaikaksi. Asiaa helpottaa toisaalta sekin, että maa on lomakohteidensa osalta suomalaisille tuttu. Aurinko paistaa, hiekka polttaa, zorbasta tanssitaan ja ouzo virtaa. Kyllähän tämä tiedetään.
Suomalaisten iltapäivälehtien todellisuudessa kreikkalaistyöläiset käyvät työpaikallaan muutaman tunnin päivässä, kuittaavat ylimääräisen korvauksen tietokoneen käyttämisestä ja jäävät eläkkeelle vuosikymmeniä aikaisemmin kuin suomalaiset. Kaikki tämä on kustannettu holtittomalla velanotolla ja huijaamalla muuta euroaluetta.
Niinpä Kreikan taloudellinen ja sosiaalinen kriisi näyttäytyy paitsi väistämättömänä, myös ansaittuna. Laiskat ja ahneet huijarit saivat rangaistuksensa. Meillä Suomessa eletään eri tavalla.
Yksi Kreikan ongelmien todellinen taustatekijä on maan korruptoitunut poliittinen kulttuuri. Vuosikymmenien ajan valtaa pitivät vuorotellen sosiaalidemokraatit ja oikeisto. Kehittymättömille demokratioille tyypilliseen tapaan vallan kahvaan päässyt osapuoli kahmi suoraviivaisesti etuja omille rahoittajilleen ja kannattajilleen. Puoluerajat ylittävään yhteisten etujen ajamiseen osoitettiin vähemmän kiinnostusta.
Tällaisesta ota yhteiset rahat ja juokse -demokratiasta on saatu tyylipuhdas suomalainen esimerkki Sipilän hallituksen kiirehtimästä terveydenhoidon yksityistämisestä eli sote-uudistuksesta. Suomalainen konservatiiviblokki pyrkii ottamaan valta-asemastaan kaiken irti. Suuria uudistuksia ei ole Suomessa tavattu vallan vaihtuessa purkaa, mutta nyt sosiaalidemokraatit ovat jo puhuneet sote-uudistuksen keskeisten osien uudelleenarvioinnista mahdollisen vaalivoittonsa jälkeen.
Poliittisen kulttuurin osalta Sipilä on siis johtanut Suomen Kreikan tielle.
***
Mitä tulee Suomen ja Kreikan velkojen rinnastamiseen, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Roope Uusitalo totesi 2015, että IMF:n tilastojen mukaan ”Suomen julkisella sektorilla on nettovelkaa vähemmän kuin millään muulla EU-maalla”. Kreikka oli saman tilaston viimeinen.
Velkaantumisella pelottelulla voidaan perustella julkisen sektorin alasajoa ja yksityistämistä. Kreikassa nämä keinot on viety äärimmäisyyksiin, mutta maa ei ole silti noussut velkakriisinsä suosta – ei, vaikka töissä käyvät kreikkalaiset tekivät jo kriisin alkuvaiheessa viisi tuntia pidempää työviikkoa kuin suomalaiset.
Kreikan velkakriisissä on professori Pertti Haaparannan mukaan kyse siitä, että ”[o]mituisen silmänkääntötempun avulla yritysten rahoituskriisi on muutettu valtioiden velkakriisiksi. — Nyt Kreikka on kuitenkin joutunut vastaamaan Saksan ja Ranskan pankkien vastuista.”
Haaparanta puhui 2014 yhteisvastuullisen valuutan välttämättömyydestä pitkällä tähtäimellä, ja näki yhdeksi vaihtoehdoksi paluun kansallisiin valuuttoihin. Oman päätösvallan menettämisen pelkoa ja oman valuutan merkitystä voi miettiä vertailemalla Kreikan ja Islannin selviytymistä omista kriiseistään: Islanti teki päinvastoin kuin EU Kreikassa.
Islannissa pelastettiin ihmisten hyvinvointi, euroalueella pankit. Tässä suhteessa Sipilän Suomi on jatkossakin lähempänä Kreikkaa kuin Islantia. Jo 2013 arvioitiin eurokriisin tuoneen sijoittajille 1000 miljardin euron pikavoitot kuuden kuukauden aikana. Huippuunsa viritetty markkinamekanismi kaatoi velat valtioiden niskoille.
***
Kreikan tiestä puhuttaessa ”tulevien sukupolvien maksettavaksi jäävä velka” on olennainen osa kertomusta. Sen lähtökohtana on olettamus, jonka mukaan rahaa on niukasti, mutta luonnonvaroja rajattomasti. Tarkoituksena on leikkauspolitiikan vastustajien syyllistäminen.
Kertomuksella sivuutetaan leikkauspolitiikan yhteiskunnalliset vaikutukset, luottamuksen ja muun sosiaalisen pääoman häviäminen, syrjäytyminen, koulutuksen epätasa-arvoistuminen sekä tekemättä jäävien ympäristöinvestointien merkitys.
Euromääräistä velkaa tuleville sukupolville ei siis sovi jättää, mutta haurastuva yhteiskuntarakenne ja heikkenevä elinympäristö kyllä.
Olennaisimmiksi katsottuihin asioihin on aina varaa. Talouskurimuksestaan huolimatta Kreikka on käyttänyt puolustusmenoihin enemmän rahaa suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin mikään muu Euroopan unionin jäsenvaltio tai Naton eurooppalaisjäsen. Syykin on selvä: idässä vaanii vanha ja voimakas vihollinen, Turkki – joka on tosin samalla Kreikan Nato-liittolainen.
Suomessa puolustusmenoihin näyttää olevan tulossa noin 40 prosentin korotus. Sipilä iloitsee puolustusbudjetin pontevasta tasosta ja valtiovarainministeri Orpo puhuu siitä, kuinka asemenojen kasvu tekee nihilistisen politiikan jatkamisesta välttämätöntä.
