Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Kerrataan nyt vielä, miksi Thatcher ei ansaitse kunnioitustamme.
Kyllähän se vähän makaaberilta kuulostaa. ”Maggie, Maggie Maggie – dead, dead, dead!” huutavat ihmiset ja maljojen kohottelu kuolemalle. Ymmärrän, miksi Britanniassa viikon mittaan tapahtuneet spontaanit katujuhlat ovat monien mielestä olleet mauttomia ja epäkunnioittavia. Mutta kun lauantai-illan sateeseen Lontoon Trafalgar squarelle, mustahuppujen ja huonon äänentoiston sekaan ilmestyi Koillis-Englannin kaivostyöläisten ammattiyhdistyksen lippu, oli se aika liikuttavaa.
Thatcherin hahmoon tiivistyy niin paljon, ettei tämän poismenossa ollut kyse pelkästään sairaan vanhan naisen kuolemasta. Ihmistä, joka on niin perustavanlaatuisella tavalla muuttanut sekä johtamansa valtion että oikeastaan maailmankin, olisi virhe kohdella yksilönä, sellaisena, josta ei vainajana saa puhua pahaa. Thatcher on politiikkansa.
Siinä politiikassa ei ole juuri kunnioitettavaa. Maggie ei ollut niin kuin nykyiset jenkkihymyilevät liikemiespoliitikot, jotka ajavat markkinoiden etua sinisilmäisestä uskosta niiden kaikkivoipaisuuteen tai korruptoituneet hyväveljet, joita kiinnostaa lähinnä heidän oma egonsa. Maggie oli pelottavampi. Hän oli ihan oikeasti teräksenkova ja tunteeton poliitikko. Thatcher tuhosi järjestelmällisestiyhteisöllisyyden brittiläisestä yhteiskunnasta: eihän yhteiskuntaa hänen mukaansa ollut olemassakaan.
Ilmaisen maitotarjoilun lopettaminen koululaisilta, ammattiyhdistysliikkeen silppuaminen ja kaivosmiesten lakkojen kovakourainen tukahduttaminen ovat Thatcher-kliseitä, joilla kuvataan rouvan rautaista otetta ja selitetään hänen asemaansa Britannian ehkä vihatuimpana poliitikkona koskaan. Näiden päätösten seuraukset ulottuivat kuitenkin yksittäisiä lakkotalvia pidemmälle. Minunkin parikymppiset kaverini, jotka eivät Thatcherin aikoja enimmäkseen muista, muistavat sen toivottomuuden ja työttömyyden, joka jätti merkkinsä heidän elämäänsä kun teollisuus ajettiin alas etenkin Pohjois-Englannissa. Teollisuus ei koskaan palannut: sen sijaan finanssimarkkinoiden sääntely lopetettiin yhdellä Big Bangillä 1980-luvun puolivälissä. Britannian talouden veturi oli vaihtunut.
Thatcher oli nainen, kuten kaikkialla jaksetaan muistuttaa. Hän opiskeli kemiaa Oxfordissa ja valmistui sittemmin myös lakimieheksi, vaikka olikin sekä kaksosten äiti että mukana politiikassa. Nämä eittämättä tehokkaat henkilökohtaisen elämän saavutukset eivät kuitenkaan tee Maggiesta feministiä, päinvastoin – iskeehän julkisen sektorin työpaikkojen alasajo naisiin kovempaa vielä tänä päivänäkin. Myöskään vähemmistöjen asialla rautarouva ei ollut: hän kielsi homouden ”edistämisen” kouluissa ja puhui maahanmuuttajien ”tulvimisesta” Britanniaan jo vuosikymmeniä sitten.
Britannian pääministeri valta ei kuitenkaan ulottunut vain sisäpolitiikkaan. Thatcher kaveerasi diktaattoreiden kanssa ja kutsui Nelson Mandelaa terroristiksi – lausunto, jota rouvan seuraajat ovat sittemmin pyydelleet anteeksi. Sitä, että Pol Pot ei olisi noussut valtaan Kambodzhassa ilman Britannian ja Yhdysvaltojen luomia otollisia olosuhteita tai että maat tukivat punakhmerejä edustamaan maata YK:ssa vielä hirmuhallinnon kaatumisen jälkeenkin, ei yksinkertaisesti ole kauheasti muisteltu.
Oma lukunsa on tietysti kenraali Pinochet, Maggien henkilökohtainen ystävä, jolle oli aina teepannu kuumana Lontoossa tämän pidätykseen asti. Diktatuurin ajan Chilehän toimi Milton Friedmanin ja muiden Chicagon poikien oppien ensimmäisenä laboratoriona ennen kuin uusliberalismi valloitti suurimman osan maailmaa, Naomi Kleinin sanoin shokkiterapian muodossa.
1980-luku todistikin uusliberalismin läpimurtoa. IMF:n ja Maailmanpankin rakennesopeutusohjelmat, raha- ja pääomamarkkinoiden liberalisointi – ne ulottivat Thatcherin ja Reaganin ajaman ideologian aina Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Itä-Aasiaan. Kuka tietää, olisiko maailma ihan samanlaisessa kusessa tänä päivänä ilman Maggien valtaa ja vaikutusta.
Surullista Thatcherin kuolemassa on tietysti se, että se ei merkitse hänen politiikkansa loppua. Britannian hyvinvointivaltion jäänteitä lakkautetaan ja myydään vuonna 2013 kovemmalla tahdilla kuin koskaan, ja rakennesopeutuksen tutulla yksityistämisreseptillä pistetään palasiksi Etelä-Eurooppaa.
Thatcher haudataan huomenna keskiviikkona Lontoossa seremonialla, joka maksaa veronmaksajalle noin kymmenen miljoonaa euroa – hautajaispäivän yhteiskuntarauhan turvaamiseksi summa julkistetaan vasta jälkeenpäin. Vaikka Maggien hahmo siis tunnustetusti edelleen jakaa kansaa, ovat hautajaiset kuitenkin yhtä lähellä valtiollisia kuin prinsessa Dianan hautajaiset. Niiltä voi odottaa edesmenneen valtionpäänaisen luonteenlujuuden ylistystä. En silti haluaisi meidän unohtavan, mitä tinkimättömyydellä voi saada aikaan, jos sattuu olemaan yksi maailman vaikutusvaltaisimmista johtajista. Vietetään siis hetki muistellen irlantilaisia nälkälakkoon kuolleita vankeja, chileläisiä kidutettuja ja kadonneita sekä punakhmerien terrorin uhreja.
