Pääkirjoitus
Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.
Ympäristöteemainen Voima oli jo pitkällä, kun Ukrainassa eskaloitui yllättäen lähes kaikki. Kun kirjoitan tätä 2. maaliskuuta, on Venäjän brutaalista ja kaiken oikeuden vastaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan kulunut viikko. Noin 2000 siviiliä on kuollut ja ihmisiä pakosalla lähes miljoona – lehden ilmestyessä luultavasti vielä enemmän. Monet sanat tuntuvat itsestäänselvyyksissään turhilta ja analyysit vanhentuvat tunneissa. Latteuksien uhallakin on yritettävä.
On ollut ilo nähdä, miten voimakkaasti tavalliset ihmiset ympäri Eurooppaa ovat reagoineet: pakolaisia on autettu, rahaa lahjoitettu ja mieltä Kremlin mielivaltaa vastaan osoitettu. Myös Venäjällä, jossa pelkkä mielenosoitukseen osallistuminen käy helposti hengen ja terveyden päälle.
Olisi ilo nähdä tämän uuden empatian ja solidaarisuuden ulottuvan myös heihin, jotka pakenevat sotaa ja mielivaltaa vaikkapa Lähi-idästä tai Rojavan kurdeihin, jotka maailma on unohtanut taistelemaan keskenään barbaarista Isisiä vastaan. Niin ikään Unkariin ja Puolaan, jonka rajoille on paleltunut hengiltä lapsiakin, tuntuu käyvän vain valkonaamapassi.
Valtiot, yritykset ja instituutiot toisensa perään irtisanoutuvat Putinin Venäjästä. Pakotteita asetetaan ja apua ukrainalaisille annetaan. Tämä on erittäin hyvä (alku). Vielä parempi olisi, jos samalla tavalla kohdeltaisiin muitakin massiivisiin ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneitä maita.
Bisnestä ihmisoikeuksien kustannuksella suojellut urheilumaailmakin vaikuttaa lopulta heränneen. Vielä hetki sitten olympialaiset järjestettiin uiguureja kansanmurhaavassa Kiinassa eikä siitäkään niin kauaa ole, kun Suomesta lähdettiin mukisematta jalkapallon EM-kisoihin Pietariin. Vuoden lopulla on tarkoitus pitää Qatarissa jalkapallon MM-kisat, joille on uhrattu jo lähes 7000 rakennustyöläisen henki.
Samaan aikaan, kun pelätään mahdollista nopeaa maailmanloppua ydinvaltojen välillä käytävän maailmansodan muodossa, on tällä menolla käynnissä väistämätön hidas tuntemamme maailman loppu – jos ei niin hidaskaan. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreessa raportissa kerrotaan ilmaston muuttuneen ennakoitua nopeammin. Kaiken kaikkiaan raportti on karmaisevaa luettavaa.
Maapallon ekosysteemit ovat jo peruuttamattomassa muutoksessa. Ilmastonmuutos uhkaa myös sivilisaatiota, mahdollisesti koko ihmiskunnan olemassaoloa. Jos halutaan pyrkiä välttämään pahimmat kauhuskenaariot – tuntemamme maailman loppu – tulisi noin ensi alkuun maapallon pinta-alasta 30–50 prosenttia suojella välittömästi ja täysin.
Kaikilta tuhoilta ei voida välttyä enää edes lämpenemisen rajoittamisella 1,5 asteeseen, joskin optimistitkin pitävät todennäköisempänä vähintään 2–3 asteen lämpenemistä. Arktisilla alueilla lämpötila saattaa nousta jopa nelinkertaisesti tähän verrattuna. Parinkin asteen nousu on tuhoisaa maataloudelle.
Suomi on yksi Euroopan riippuvaisimpia maita Venäjän fossiilisesta energiasta. Lähivuosina toteutuvaksi oletettu energiaomavaraisuus on laskettu pitkälti Olkiluoto kolmosen varaan. Ydinvoima on alkanut näyttäytyä poliittisesti houkuttelevana vaihtoehtona kaikille, joille energiankulutuksen huomattava lasku ei ole vaihtoehto. Sentään Pyhäjoelle väen vängällä puuhatun Fennovoiman, josta Venäjän valtionyhtiö Rosatom omistaa kolmasosan, ydinvoimalahankkeen torppaaminen kiinnostaa jo muitakin kuin kourallista aktivisteja.
On ymmärrettävää, että sota pelottaa ihmisiä akuutisti enemmän kuin ilmastonmuutos. Ympäristö-, maahanmuutto- ja ulkopolitiikka kietoutuvat kuitenkin toisiinsa kaikin mahdollisin tavoin, kuten on viime aikoina nähty. Ekologisesti järjestetty elämä on vastustuskykyisempi muillekin kriiseille ja ehkäisee niitä. Jotta asioille voidaan tehdä jotain, on niistä puhuttava suoraan. Ja nyt on viimeinen hetki toimia.
