Opiskelijat alkavat turtua politiikan ennakoimattomuuteen

Vieraskirja

Tällä blogikanavalla vierailevat kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin.

Suomella on perusteltu ja laajasti jaettu tavoite lisätä nuorten aikuisten koulutustasoa. Samalla sekä opiskelijoihin että korkeakouluihin kohdistuu painetta useasta suunnasta, mikä  vie kehitystä yhä useammin kiertoteille. Huoli nuorten hiipuvasta tulevaisuudenuskosta kuuluu poliitikkojen puheissa. Ristiriitaisten signaalien määrä on opiskelijalle uuvuttava.

Kuluneella hallituskaudella alanvaihtoa on vaikeutettu yhden opiskeluoikeuden säännöllä. Opiskelijat on siirretty yleiseltä asumistuelta opintorahan asumislisälle ja opintotuen lainapainotteisuutta on lisätty. Viimeisimpänä korkeakoulutuksen peruspilaria – maksuttomuutta – ollaan muuttamassa tuomalla järjestelmään kymmenien tuhansien eurojen hintaiset, avoimen korkeakoulun kautta suoritettavat tutkinnot. Tällaisen siirron pitkäaikaisia seurauksia on miltei mahdotonta ennakoida.

SAMAAN AIKAAN koulutuspoliittisen ohjauksen ulottumattomissa tapahtuu strategisia siirtoja osittain tiukemman rahoituspohjan vuoksi. Joidenkin ammattikorkeakoulujen pääomistuksia ollaan aikeissa myydä kunnilta yliopistoille. Näin on tehty jo aiemminkin, mutta muutosten vaikutusten pitkäaikainen arviointi on vielä vaiheessa.

Laajojen omistusjärjestelyjen yleistyminen tuo uusia kysymyksiä ammattikorkeakoulujen tulevaisuudelle: miten taataan ammattikorkeakoulujen lakisääteinen tehtävä alueellisen vaikuttavuuden turvaamisesta, jos strateginen päätöksenteko siirtyy alueelta henkisesti ja fyysisesti etäämmäksi? Ja mitä tämä merkitsee opiskelijakunnille, joiden tulisi pystyä rakentamaan yhteisöllisyyttä muutosten keskellä?

Erityisesti ammattikorkeakouluissa opiskelijoiden epävarmuutta lisää heidän oppimisympäristönsä jatkuva myllerrys. Se sekoittaa käsitystä siitä, mihin suuntaan olemme menossa: alati tiukentuvaan kilpailuun niukasta rahoituksesta, alueellisen yhteistyön vähentymiseen, tiukempaan valmistumisajan kontrolliin, maksullisuuteen vai sekoitukseen näistä kaikista?

Uudistuspaineet ovat toki ymmärrettäviä. Koulutus on keino katsoa eteenpäin, ja olisi epärehellistä jättää korkeakoulujärjestelmän uudistamistarpeet huomiotta. Mutta jatkuva varautuminen mahdollisiin tuleviin muutoksiin turruttaa huomisen osaajia, kun painopisteen tulisi olla tulevaisuususkon vahvistamisessa.

KOULUTUSTASON NOSTO vaatii rinnalleen ennakoitavaa rahoitusta ja selkeitä pelisääntöjä, jotta laadusta voidaan pitää kiinni. Samalla täysipäiväisen opiskelun mahdollistaminen ilman jatkuvaa huolta toimeentulon riittävyydestä tai koulutuspolun umpikujista tukisi niitä henkisiä resursseja, joilla opiskelijan jaksaminen riittäisi valmistumiseen asti —ja mielellään sen jälkeenkin.

Useiden samanaikaisten muutosten keskellä aliarvostetuin, opiskelijalle kaikkein arvokkain ratkaisu, on opiskelurauha. Koulutuspolitiikan tulisi kannustaa uuden oppimiseen, uteliaisuuteen ja myös ajoittaiseen erehtymiseen. Osaratkaisut ovat vain osaratkaisuja, ja hätäiset säästöt tuovat aina mukanaan vaihtoehtoiskustannuksia tulevaisuuden osaajien taidoissa.

Ennen kaikkea juuri ennakoitavuus luo edellytykset opintojen sujuvasti läpäisylle. Eivät teollisuudenkaan investoinnit synny siitä, että niistä puhutaan, vaan siitä, että niitä tehdään.

Kirjoittaja on korkeakoulupolitiikan asiantuntija Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKissa.

Vieraskirja

Tällä blogikanavalla vierailevat kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin.