Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta
Viivi Rintanen
Mielenterveys on yksi suomalaisen sarjakuvan megatrendeistä. Yleensä sarjakuvataiteilijat avautuvat henkilökohtaisista kokemuksistaan, mutta Viivi Rintanen on kuvittanut myös muiden tarinoita. Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa 2020) -albumissa hän kuvaa sarjakuvilla kaksitoista hänelle kerrottua tarinaa erilaisista, usein vuosia vaietuista ja hävetyistä mielenterveyden ongelmista. Nämä sarjakuvanovellit hän julkaisi ensin Hulluussarjakuvia–blogissaan ja ne ovat edelleen sieltä luettavissa.
Tarinan kehyskertomuksena kulkee Rintasen oma terapiaprosessi ja toipuminen syömishäiriöstä ja masennuksesta. Näin teos jatkaa Rintasen edellisen albumin, Mielisairaalan kesätytön (2015) teemaa. Hän on myös aiempaa avoimempi tarinan omaelämäkerrallisuudesta. Nyt päähenkilön nimi on Viivi eikä Venla. Muut kokoelman tarinankertojat esiintyvät valitsemillaan nimillä. Nimimerkki SusuPetalin monet muistavat suosittuna bloggaajana 2000-luvun alkuvuosikymmeneltä.
Rintanen käyttää sanoja ”hulluus” ja ”sekaisin” haltuunottavalla ylpeydellä. Rintasen oma tarina kertoo, millaisten prosessien kautta syntyy itseluottamus näyttää läheisilleen, ja sarjakuvan kautta tuntemattomillekin lukijoille, myös aiemmin häpeämänsä ja torjumansa ajatukset. Samalla löytyy uusi näkökulma sosiaalisen median sisältöön, jota päähenkilö on kuluttanut ristiriitaisin tuntein.
Yhteistä Sarjakuvaterapiaa-kokoelman tarinoille on häpeän ja anteeksiannon kuvaus. Suurin osa sarjakuvanovellien päähenkilöistä on noin 40-50-vuotiaita naisia, jotka kertovat Rintasen tavoin ahdistuksesta, syömishäiriöistä ja äitisuhteistaan. Tarinoissa käsitellään myös alkoholismia, väkivaltaa, itsemurhaa ja psykoosia. Kertomuksia yhdistää myös toivo paremmasta. Anteeksi kertojat antava niin itselleen kuin ympärillä olleille, omalla tavallaan kärsineille ihmisille.
