Miksi katsoa pois kolonialismista?

Ohjaaja Susanna Kuparinen tunnetaan näytelmistä, jotka riepottelevat ajankohtaisia aiheita esiintyjien elävöittämillä haastatteluilla ja pöytäkirjoilla. Kuparisen yhdessä Maria Petterssonin kanssa kirjoittama Poiskatsojat räväyttää KOM-teatterin lavalla esille kohta kolme vuotta jatkuneen ristiriidan Gazan tuhon ja poliitikkojen vastuunpakoilun välillä. Se julistaa: me muistamme, vaikka te haluaisitte unohtaa.

Ote on niin journalistinen ja dokumentaarinen, että tuntuu toissijaiselta kommentoida taiteellista puolta. Näyttelijät vievät yleisön eduskuntaan ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden eteen. Heidän välitön ilmaisunsa tekee poliitikkojen puheiden tyhjyyden ja asiantuntijoiden todistusten painon eläväksi tavalla, johon uutisteksti ei pysty. Samalla pöytäkirjat ja haastattelut pitävät näytelmän jalat maassa ja estävät sitä muuttumasta banaaliksi.

Näytelmän keskiöön on nostettu merkittävin tapa, jolla Suomi tukee kansanmurhaa: asekaupat Israelin kanssa, erityisesti ohjusjärjestelmä Daavidin linko. Raskaan aiheen käsittelyyn antavat ison komediallisen panoksen kansanedustajien eduskunnassa pitämät puheet. Tekijöiden maalaama kuva kokoomuksen ja SDP:n yhteneväisyydestä kansanmurhan edessä herättää kysymyksen siitä, voiko asioita muuttaa vain äänestämällä.

Kansalaisyhteiskunnan huomioiminen olisi avannut yleisölle vaikuttamisen kanavia.

Muutoksen avain, kansalaisyhteiskunta, jää Poiskatsojissa kuitenkin pimentoon. Mielenosoitukset ja viestit kansalaisilta mainitaan pari kertaa, ja siinä se. Puolustushankintojen sääntelyä vaatinut Laki särmään -kansalaisaloitekin nousee kuin tyhjästä. Kansalaisyhteiskunta on kuitenkin ollut ennennäkemättömän aktiivinen, minkä huomioiminen olisi avannut yleisölle vaikuttamisen kanavia ja antanut toivoa. Teatterista lähtiessään katsoja jää nyt tyhjän päälle.

Näytelmässä esimerkiksi esitetään helmikuussa 2024 uusittu Suomen ja Israelin sotilaallinen yhteistyösopimus Ylen tutkivan journalismin löytönä. Todellisuudessa Sumud – Suomen Palestiina-verkosto tiedotti asiasta jo syksyllä 2024 samalla kun se kanteli oikeuskanslerille siitä, rikkovatko asekaupat velvollisuutta estää kansanmurhaa. Yle tarttui asiaan vasta kaksi vuotta myöhemmin, kun ilmapiiri oli muuttunut.

Poiskatsojissa näkökulmahahmo ihmettelee, miksi media häivyttää tappajat uutisista, mutta näytelmä sortuu samaan. Valkokankaalla näytetään videomateriaalia ja kuvia israelilaisten tekemästä kansanmurhasta Gazassa, mutta niissä ei nähdä ainuttakaan israelilaista tappamassa ketään. Ero siihen, että näytelmä alkaa lokakuussa 2023 kuvatuilla videoilla, joissa palestiinalaiset tappavat israelilaisia, on valtava.

Yksi Gazan kansanmurhan leimallinen piirre on se, miten avoimesti, riemukkaasti ja seksuaalisesti israelinjuutalaiset ovat teoillaan kerskailleet, mutta Poiskatsojien yleisö ei tätä verestä juopunutta kansakuntaa kohtaa.

Poiskatsojat ei kuitenkaan täysin toiseuta palestiinalaisia. Gazasta Suomeen paennut akateeminen pariskunta pääsee ääneen koskettavalla videolla. Tästä huolimatta palestiinalaiset on roolitettu yhtä ahtaasti kuin valtavirtamediassa: joko tappajiksi tai uhreiksi. Vaikka palestiinalaiset tutkijat ovat kirjoittaneet pinokaupalla kirjoja, artikkeleita ja raportteja, heitä harvoin haastatellaan asiantuntijoina. Suomessa palestiinalaiset saavat avata vain omia kokemuksiaan, eivät laajempia merkityksiä.

Poiskatsojissakin haastatellaan yhdysvaltalaisia mutta ei palestiinalaisia asiantuntijoita. Jos tässä olisi tehty toisin, olisi näytelmä pystynyt antamaan valaisevamman vastauksen siihen, miksi kansanmurhasta katsotaan pois. Nyt se tarjoaa selitykseksi asekauppojen lisäksi ideologisen tuen Israelille, mutta sen syyt jäävät hämäriksi.

Tarvitsemme vielä näytelmän Poiskatsojat 2.

Selitys vilahtelee pinnan alla, mutta sen ei anneta nousta esiin. Näkökulmahahmo kauhistelee, kuinka Israelin ja Suomen toiminta tuhoaa länsimaista järjestelmää. Mutta Gazan kansanmurha ei tuhoa länsimaista järjestelmää, vaan toteuttaa sitä. Gaza on Etelä-Afrikka, Algeria ja Vietnam; Gaza on Guatemala, Namibia ja Varsovan ghetto; se on länsimaisten arvojen näyttämö.

Näytelmä yrittää etsiä syytä siihen, miksi ”länsi” katsoo pois kansanmurhasta, mutta sillä on oma sokea pisteensä, johon se välttää katsomasta: kolonialismi. Juuri kolonialismi on tärkein side, joka kiinnittää Israelin länteen. Ja mitä muuta länsimaat ovat kuin Eurooppa (pois lukien Venäjä ja sen seuralaiset) ja ne maat, joissa eurooppalaiset kolonialistit onnistuivat syrjäyttämään paikallisen väestön? Etelä-Afrikkaa lakattiin pitämästä länsimaana, kun se vapautui kolonialismista.

Poiskatsojissa Israelin toimet Gazassa esitetään kostona, mutta kansanmurhan juuret ovat syvemmällä.

Israel on kolonialistinen hanke, jonka tarkoituksena on korvata palestiinalaiset eurooppalaisilla. Kun Israel ei onnistunut etnisesti puhdistamaan kaikkia palestiinalaisia eikä hävittämään heidän kansallista identiteettiään, se päätyi kansanmurhaan. Tämä ei ole poikkeama länsimaisista eli kolonialistisista arvoista, vaan niiden johdonmukainen seuraus.

”Länsi” tarkoittaa meitä, ja sen ulkopuolella ovat ne ihmiset, joita yhteiskuntamme toiseuttaa – algerialaiset, vietnamilaiset, palestiinalaiset. Länsi katsoo pois, kun läntisinä pidetyt maat tekevät hirmutekoja. Se katsoo päin, kun vastaavat teot kohdistuvat sen liittolaisiin.

Poiskatsojat tuo ansiokkaasti esiin, kuinka suomalaiset päättäjät tukevat kansanmurhaa ja ovat sitoneet turvallisuutemme irvokkaaseen asekauppaan Israelin kanssa. Tarvitsemme vielä näytelmän Poiskatsojat 2, joka kertoo miksi tämä tapahtuu ja mitä voimme tehdä.

Kirjoittaja on Sumud – Suomen Palestiina-verkoston varapuheenjohtaja, jonka kirjan ”Israelin apartheid” englanninkielinen laitos ilmestyy tänä syksynä. Kirjoittaja piti Poiskatsojat-näytelmän tekijöille esityksen Israelin apartheidista.

Sumud on Voimaa julkaisevan Voima Kustannus Oy:n alivuokralainen Vellamonkadun järjestötiloissa.