Esittävä taideKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Katri Naukkarinen

Prima Facie läpivalaisee seksuaalirikosten oikeuskäsittelyn valtarakenteita luihin ja ytimiin asti

 Annika Poijärvi onnistuu roolissaan Suzie Millerin kirjoittamassa ja Susanna Kuparisen Kansallisteatterille ohjaamassa monologinäytelmässä.

Lukuaika: 2 minuuttia

Prima Facie läpivalaisee seksuaalirikosten oikeuskäsittelyn valtarakenteita luihin ja ytimiin asti

Tessa Ensler on nuori ja kunniahimoinen juristi, joka on edennyt nopeasti urallaan erityisesti seksuaalirikoksista epäiltyjen miesten asianajajana. Näissä tapauksissa tyypillisiä ovat sana sanaa vastaan -tilanteet ja näyttöön liittyvät ongelmat.

Näytelmän alussa Enslerin hahmo kertoo hiukan keulivaa itseluottamusta uhkuen, miten hän erilaisin teatraalisin elkein – myös ikäänsä ja sukupuoleensa liittyviin latistaviin rooliodotuksiin nojautumalla – onnistuu houkuttelemaan todistajan varomattomaksi. Tätä kautta avautuu tie horjuttaa tämän kertomuksen johdonmukaisuutta.

Kansallisteatterissa Susanna Kuparisen ohjaamana esitettävä Prima Facie on australialaisen Suzie Millerin kirjoittama oikeussalimonologi. Se kantaesitettiin vuonna 2019 Sydneyssä, jonka jälkeen se on kiertänyt Lontoon kautta laajemmin maailmalla.

Näytelmässä tapahtuu käänne, kun Enslerin kollega raiskaa hänet vapaa-ajalla. Heidän välillään on ollut myös suostumuksellista seksiä ja tekoa edeltää yhteinen juhliminen, mutta epäilyksen sijaa rikoksen laadusta ei katsojalle jää. Olennaista kuitenkin on se, voiko edes oikeusjärjestelmän toiminnan ja asianajajien juonet täydellisesti tunteva henkilö ylittää itselleen traumaattisen asian käsittelyyn liittyvät sukupuolittuneet esteet.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Liki kahden tunnin monologinäytelmä näin raskaasta aiheesta vaatii erityisen paljon näyttelijältä. Annika Poijärvi onnistuu Enslerin roolissa erinomaisesti. Vaikka esityksen alkupuolella hahmon eleissä ja paasauksessa oli ainakin ensi-illassa aistittavissa ylikireyttä, etenkin oikeudenkäynnin edetessä hahmon kärvistely ammatillisen ymmärtämyksen ja inhimillisen hätääntyneisyyden välillä käy syvälle luihin ja ytimiin.

Selväksi tulee, että vaikka syyttäjälle ja asianajajalle seksuaalirikoksen käsittely voi näyttäytyä älyllis-teatraalisena kaksintaisteluna, uhrille siinä on tosi kyseessä.

Aleksi Milonoffin käännöksessä on urheasti soviteltu brittiläistä oikeustermistöä meikäläiseen häivyttämättä alkuperäistä tapahtumaympäristöä. Samalla on silläkin saralla taiten huolehdittu, etteivät olennaisimmat asiat hämärry eroihin juridisissa yksityiskohdissa.

Kurinalaisella ääninauhojen käytöllä, musiikilla, valoilla ja tauoilla luotu rytmitys pitää esityksen venettä ehjällä kurssilla. Oikeudenkäynnin kehittyessä loppuaan kohden trilleri tiivistyy, mutta samalla korostuu, että olennaista ei ole mitä oikeus tässä nimenomaisessa jutussa päättää.  Kyse ei nyt nimittäin ole mistään Ally McBealistä tai Law & Orderistä – katse on pelisäännöissä eikä siinä onko pallo maalissa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Kuparinen tunnetaan erityisesti dokumenttiteatterin tyylilajia Suomeen vakiinnuttaneesta Eduskunta-trilogiastaan. Prima Facie osoittaa, että tärkeiden aiheiden tuominen yhteiskunnalliseen keskusteluun onnistuu häneltä myös alun perin toisessa kontekstissa kirjoitetun draamatekstin kautta.

Perussuomalaisen oikeusministerin kyseenalaisen linjauksen takia meillä keskustellaan nyt siitä, miksi oikeusjärjestelmän riippumattomuutta pitää suojella poliittiselta ohjaukselta. Prima Facien katse ulottuu tämän yli myös siihen, miten riippuvainen erilaisista kulttuurisista valtarakenteista voi  oikeusjärjestelmä olla jo itsessään.

Suomessa näytelmien esityskaudet ovat monesti aivan liian lyhyitä. Tällaisen yhden näyttelijän esityksen tuotantokauden jakaminen pidemmälle aikajaksolle ja vaikka kiertueelle luulisi olevan resurssien tehokkaampaa käyttöä. Semminkin silloin kun näytelmän näkökulmassa on aineksia laajempaankin keskusteluun.

Esitykset Kansallisteatterin Maalaamosalissa jatkuvat 10.12. ja 3.1.–14.1.