Haavoja parantamassa

Burundissa vuonna 1982 syntynyt ja Ranskassa kasvanut, kirjailijana ja räppärinä tunnettu Gaël Faye on julkaissut teoksensa harvakseltaan, tähän mennessä vain kaksi osapuilleen 200-sivuista romaania. Ne ovat sitäkin merkityksellisempiä ja vaikuttavampia.

Esikoisteos Pienen pieni maa (Like 2018) nousi kansainväliseksi ilmiöksi, joka huomioitiin lukuisilla kirjallisuuspalkinnoilla. Se kuvasi kymmenvuotiaan pojan näkökulmasta Burundin sisällissotaa ja siihen kytkeytyvää naapurimaa Ruandan kansanmurhaa.

Jakaranda alkaa niin ikään kertojan lapsuudesta, mutta ulottuu pidemmälle ajanjaksolle, päähenkilö Milanin aikuisuuteen saakka. Teoksessa ranskalaisen isän ja ruandalaisen äidin poika – jollainen Faye itsekin on – tulee lapsena kosketuksiin äidin kotimaan julmuuksien kanssa, kun heidän kotiinsa Pariisin Versaillesiin muuttaa asumaan pieni puhumaton Claude, jolla on päässään iso haava. Poikien välille muodostunut tiivis yhteys katkeaa kuitenkin pian, kun Claude lähetetään toivuttuaan takaisin Ruandaan.

Milanin äiti on vaiennut kaikesta kotimaahansa liittyvästä, joten aikuisena Milan lähtee Ruandaan etsimään vastauksia. Ja niitä hän löytääkin – mutta myös lisää kysymyksiä. Romaanin ytimessä on se kaikkein suurin kysymys: miten ihminen tai kansakunta voi jatkaa elämäänsä kansanmurhan jälkeen? Onko anteeksianto mahdollista?

Fayen kerronta on emotionaalisesti tiheää ja taitavasti rytmitettyä. Dialogivetoisuus ja suora kerronta vuorottelevat sopuisasti. Viime vuoden joulukuussa yllättäen menehtyneen loistosuomentaja Einari Aaltosen käännös ranskankielisestä alkuteoksesta tekee kunniaa Fayen vaivattomalle ja elegantille tyylille.

Vaikka romaanin asetelma on lohduton, Milanin tarinassa on lohtua. Tragedioista voi selvitä ja harhailemallakin voi löytää paikkansa maailmassa. Se ei välttämättä ole omienkaan odotusten mukainen, mutta siitä huolimatta se voi olla aivan hyvä paikka.