ElvisJaOnerva_800a

Elokuva

Elvis & Onerva

Lukuaika: < 1 minuutti

Elvis & Onerva

Mikael Syrjälä

☆☆☆☆

Mikael Syrjälän käsikirjoittama ja ohjaama esikoiselokuva kertoo miehisyyden paineista kärsivästä Elviksestä ja samalle luokalle muuttavasta Onervasta. Elokuvan pääosissa nähdään nosteessa olevat näyttelijät Johannes Brotherus ja Mimosa Willamo. Heidän luontevaa yhteispeliään pohjustavat aiemmat roolityöt Ylen HasBeen-sarjassa.

 Elvis ja Onerva ihastuvat toisiinsa heti, mutta he eivät uskalla kertoa tunteistaan toisilleen. Molempia vaivaavan ujouden lisäksi esteitä mahdollisen parisuhteen tielle syntyy Elviksen elvistellessä katteettomasti suhteen laadusta muille. 

Elokuva on lyhyt ja koskettava ja se pysyy hyvin kasassa. Kuvauspaikkojen valinnassa on onnistuttu ja kameratyö on kaunista. Biisivalinnat ovat kohdillaan, vaikka välillä taustamusiikki vaihtuu turhan tiuhasti.  

Elokuva käsittelee suomalainen puhumattomuutta, sekä epävarmuuden, ahtaan mieskuvan ja ryhmäpaineen aiheuttamia ajankohtaisia ongelmia. Nuoruuden vaikeuksia ja elämää kuvataan pääosin samaistuttavasti, vaikka ilman kypärää mopolla ajelu ja yskänlääkkeen dokailu vaikuttavat vähän teennäiseltä hurjuuden hakemiselta. 

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Christian Hakkarainen

  • 4.6.2019